Alle kouluikäiset · Käännöskirjat · Kesäkirjat · Klassikot

Päättäväinen, kujeileva Lotta

DSC_0885

Lastenkirjallisuudesta ei voi puhua ilman Astrid Lindgreniä. Oikeastaan, ilman Lindgreniä tätä blogiakaan tuskin olisi. Niin merkittävä rooli Ronjallaja Pepillä on ollut lapsuudessani ja nuoruudessani, että tuntuisi hölmöltä olla lukematta koko tuotantoa läpi. Muistan lukeneeni  Lindgreniä kouluikäisenä itse, joten olen ilmiselvästi tarttunut vain samaistuttaviin tyttöhahmoihin. Katto-Kassinen, Mio, poikani Mio ja Marikki-kirjat ovat edelleen lukematta.

Lotasta kerrotaan jopa viidessä Lindgrenin kirjassa. Näistä kaksi, Lotta, Janne ja Minnamanna sekä Osaa Lottakin ajaa sisältävät sen verran paljon kuvia, että sain nelivuotiaani niistä kiinnostumaan. Lotan pyöräseikkailua luimme jo viime kesänä, kun lapsi oppi pyöräilemään. Nyt, vuotta myöhemmin 4-vuotiaana, lapsi tuntuu saavan kirjasta enemmän irti.

DSC_0906

Osaa Lottakin ajaa kertoo Lotan viisivuotissyntymäpäivästä, jolloin hän ei saakaan toivottua uutta polkupyörää lahjaksi vanhan kolmipyöräisen tilalle. Lotan on siis toteutettava ääneen lausuttu uhkaus ja pihistettävä iso pyörä jostain, jotta voisi todistaa uhmakkaasti ilmoille kajautetut sanat: “Totta kai minä osaan ajaa pyörällä, ihan varmasti osaan!”

Aikuinen lukee Lottaa nostalgialasit päässään, Lindgrenin maailma kun tuppaa olemaan ikuisen kesän ja kiireettömyyden tyyssija. Ilon Wiklandin kuvituksessa omena- ja kirsikkapuut kukkivat ja lapset elävät huoletonta ulkoilmaelämää puutaloidyllissä, eikä kenenkään tarvitse paasata liiallisesta ruutuajasta tai liikenteen vaaroista.

Lapsesta on tärkeää lukea aiheista, jotka koskettavat hänen omaa elämäänsä, kuten kesästä ja pyöräilystä. Lotta on ihanan päättäväinen ja tarmokas hahmo, joka sisuuntuu ja päättää todistaa kaikille osaavansa pyöräillä, vaikka oma perhe muuta epäileekin. Kirjan Lotta käyttäytyy, kuten lapsilla on tapana. Hän on suorasanainen, uhmakas ja ajattelematon, mutta toisaalta määrätietoinenja hellyyttävä. Tunteiden skaala vaihtelee laidasta laitaan, kuten viisivuotiailla tunnetaitoja harjoittelevilla pienillä on tapana. Kirjan aikuiset suhtautuvat tunnemyräköihin ja hölmöilyyn ymmärtäväisesti, joten lapselle kirjasta välittyy lämminhenkinen ja turvallinen maailma.

 

Kirja:

Astrid Lindgren: Osaa Lottakin ajaa, WSOY 1971

Suomentanut Kaija Pakkanen

Alle kouluikäiset · Kesäkirjat · Kotimainen kirjallisuus

Tämän suven kesäkirja

DSC_0844Kesän tullen aikuiset alkavat puhua kesäkirjoista ja lomalukemisesta. Nekin, jotka eivät arkena juuri heittäydy tarinoiden vietäviksi, lainaavat kirjoja mukaan matkoilleen. Mökkikassiin pakataan dekkareita, chick litiä tai vähintään hiirenkorville luettuja aikakauslehtiä. Toiset taas kahlaavat kesällä läpi ne paksuimmat romaanit tai kehutuimmat uutudet, joihin talvella ei ehdi syventyä. Minäkin jonotan Hanya Yanagiharan Pientä elämää kirjaston varauslistan hännillä.

Alle kouluikäisille lapsille tämän kesän lomasatu voisi olla Eppu Nuotion ja Aino Louhen tekemä Toripäivä, joka on kaksikon yhteisen Tämä vai tuo? -sarjan kolmas osa. Sarjassa aiemmin ovat ilmestyneet Viljan syntymäpäivät ja Matkakuumetta, nekin ovat meillä kuukaudesta toiseen olleet suosikkeja.

DSC_0854

Toripäivä kertoo Fiinusta ja tämän äidistä, jotka kesäpäivänä pakkaavat kaikki ylimääräiset tavaransa kasseihin ja lähtevät myymään niitä torille. Kirja on toisaalta hyvin ajaton, sillä juoni voisi kertoa ihan yhtä hyvin kesäpäivästä 20 vuotta sitten. Tehdään retki, syödään eväitä, viilennytään lopuksi hiekkarannalla. Kuvat kuitenkin paljastavat, että kyse on modernista, monikulttuurisesta Suomesta, jossa asuu monenlaisia perheitä. Henkilöhahmot ovat eri-ikäisiä, erikokoisia, erivärisiä ja -mallisia, aivan kuten oikeassakin maailmassa.

Lapset rakastavat toistoa, joten kirjassa toistuvat “Tämä vai tuo?” -kysymykset rytmittävät mukavasti tarinan etenemistä. Miten paljon valintojen tekemistä ja ihmettelyn aihetta yhteen tavalliseen päivään mahtuukaan! Lauseet ovat sen verran yksinkertaisia ja selkeitä, että pienikin lapsi jaksaa hyvin seurata tarinaa kuvia katsellessaan. Kuvitus on tarkkaan harkittu jokaista kynänkärjen vetoa myöden, hahmot ovat kuin paperinukkeja, joiden asuja tekee mieli ihastella uudelleen ja uudelleen. Lukiessa aistii paahtavan auringon kirpputorimyyjien yllä sekä sen kuplivan ilon, mikä syntyy Fiinun ja äidin yhteisestä valokuvahetkestä. Juuri tällaista arkista lomailua meilläkin on.

Aikuislukijalle kirja tarjoaa aukkoja täytettäväksi. Mikähän mahtaa olla Fiinun pikkusisaruksen nimi, hänen, jota tarinassa ei esitellä lainkaan? Millainen tarina on Fiinun ja yksinhuoltajaäidin perheen muodostumisen taustalla?

Toripäivä on oikea hyvänmielen kirja. Lukuhetken päätyttyä lapset ovat valmiina mylläämään kaapeistaan omia pieneksi jääneitä vaatteitaan eväsretken ja kirpputoriaarteiden toivossa.

Kirja:

Aino Louhi ja Eppu Nuotio: Tämä vai tuo? Toripäivä, 2017. WSOY.