Käännöskirjat · Lastenkirjat · Taaperot

Taaperon suosikit, osa 2

Kuopukselle kirja on tärkeä esine. Kirjoista voi rakentaa torneja, niitä voi kuljetella ympäriinsä, kotonakin voi rakentaa kirjaston ja kerätä kassin täyteen luettavaa. Olette varmaan myös huomanneet, kuinka televisio näyttää aivan kirjaston lainauspäätteeltä, jossa kirjat voi piipata lainaan? Jos ette, suosittelen vinkkaamaan lapsellenne! Kirjastoreissuihinkin kaksivuotias on aina heti valmis. Kuopus muistaa, mikä kirja äidillä on kulloinkin kesken ja kiikuttaa niitä eteeni aina sopivan tilaisuuden tullen. Iltasadun valitseminen on harras rituaali, jota jäljitellään isonsiskon askelten perässä. Harrastuksen haastavin osuus onkin sitten se lukeminen. Iltasadun lukeminen esikoiselle (toki kuopukselle siinä sivussa) onkin helpommin suunniteltu kuin toteutettu. Ellei kaksivuotiaan isä harhauta tätä toimeliasta ja sanavalmista hupsuttelijaa muihin puuhiin, istuu päämäärätietoinen tytär kirjan päälle syliini ja ilmoittaa: “Äiti mä en jaksa tätä enää” yrittäessäni tavata esikoisen toivomaa tarinaa. Kuopus voi yhtä hyvin myös pomppia päälläni tai kiljua, kunhan jollakin tavalla tuo esille sen, että ihan mikä tahansa menevämpi meno olisi hetkeen sopivampaa. Silloinkin, kun olen lukenut esikoiselle vasta yhden sivun, kuopus jo tuskastuu.

Aina joskus käy tuuri. Yritän ajatella, että kuopus on vaan niin altistunut raskausaikanani kaikille mahdollisille tarinoille, joita olen ääneen luritellut isollesiskolle, että kaipaa näinä ensimmäisinä vuosinaan enemmän temppuratoja kuin satuja. Ehkä hän on vain vaativa lukija, yleisö, joka tietää tarkkaan millaisia tarinoita haluaa kuulla. Ehkä niitä kiinnostavia kirjoja hänelle on tarjolla vähemmän kuin meille muille. Ehkä en ole onnistunut löytämään niitä oikeita opuksia. Nämä kotimaiset Leena Junnilan kirjat ovat olleet taaperon suosikkeja, samoin kuin  Réka Királyn Yksi vielä, kirja jota luimme hartaasti yhdessä suosiollisessa vaiheessa joka ilta. Nyt, arvon lukijat, olemme löytäneet taaperolle uudet suosikit.

molla1.jpg

Ruotsalainen lastenkirjailija Lena Anderson tunnetaan parhaiten varmaankin kirjastaan Maijan aakkoset, jonka muistan hyvin omasta lapsuudestani. Tuottelias lastenkirjailija on kirjoittanut montakymmentä kirjaa, mutta suomennettu niistä on vain murto-osa. Molla-kirjoja on kaksi, kuvassa näkyvät Molla ja mummo sekä Mollan pullakestit. Näiden suosikkien lisäksi mieleen on jäänyt samaisen kirjailijan Pikku Siili -kirjat, joihin en ole kuopusta vielä tutustuttanut.

Molla hurmasi nuorimmaisemme heti. Tekstiä on niin vähän, että sen jaksaa hyvin villikissaksi itseään tituleeraava kohdeyleisö kuunnella. Kirjoissa pikkuruinen Molla vierailee mummon luona kylässä, toisessa yön yli ja toisessa ihan vaan sen verran, että parivaljakko ehtii leipoa yhdessä pullia. Tarinoissa syödään, nukutaan, leikitään ja toimitetaan yhdessä arkisia askareita. Tunnelma on rauhallinen ja lämminhenkinen, sellainen kuin se satujen mummoloissa tuppaa olevan. Molla ja mummo viihtyvät toistensa seurassa, yhteiset puuhat sujuvat mutkattomasti, vaikka äitiä hiukan ikävä tuleekin.

molla2.jpg

Tarina on puettu riimiasuun, suomeksi tekstit on lorutellut Sanna Uimonen. Kirjoja yhdistää selkeät, minimalistiset kuvat, joista on karsittu pois kaikki ylimääräinen.  On vain Molla ja mummo, sekä muutama tavara. Värien käyttö on harkittua ja maltillista, se sopii kirjojen kiireettömään tunnelmaan kuin voisilmä pullaan. Kuvat ovat suuria, niistä on helppo huomata yksityiskohtia. Tuttujen tavaroiden osoittelu ja nimeäminen kuvista onkin pikkuisen lukijan lempipuuhaa.

 

Kirjat:

Anderson, Lena: Molla ja mummo, Tammi 2002 (painettu 2004) ja Anderson, Lena: Molla ja pullakestit, Tammi 2002 (painettu 2004.)

Alle kouluikäiset · Käännöskirjat

Kertomus Ellenistä ja omenapuusta

Tavallista, realistista ja onnellista arkea eletään Catarina Kruusvalin kirjoittamassa ja kuvittamansa lastenkirjassa Ellenin omenapuu. Kirjassa seurataan Ellenin ja hänen ystävänsä Kallen pihaleikkejä vuodenkierron aikana. Puutarha tarjoaa loistavat kulissit leikkeihin, onhan siellä leikkimökki ja hiekkalaatikko, tilaa juosta ja temmeltää. Omenapuu on kuitenkin mielikuvitusleikkien ydin, se voi olla kiipeilyteline, piilopaikka ja salamaja.  Vuodenajat vaihtuvat, lapset leikkivät puussa ja sen ympärillä. IMG_0745

Syksy vaihtuu talveen. Perheessä syödään puun tarjoamia hedelmiä vielä talvellakin. Yhtäkkiä koittaa myrsky, joka tuhoaa puun pelkäksi risukasaksi. Ellenin äiti lupaa leikkipaikkaan ikävöiville lapsille, että pihaan istutetaan uusi puu. Suru hälvenee, kun lapset saavat seurata taimen istutusta, puun kasvua isommaksi ja lopulta ensimmäistä sadonkorjuuta.

IMG_0746

Catarina Kruusvalin kuvitus tuo heti mieleen Ilon Wiklandin kuvituksen Astrid Lindgrenin kirjoista. Vinot vanhat puutalot, rönsyilevät puutarhat ja iloisina säässä kuin säässä touhottavat lapset heijastavat lapsilukijalle tuttuja ja turvallisia välähdyksiä hyvin samankaltaisesta arjesta kuin jossa itse elämme. Lapsesta on hauska seurata, miten piha muuttuu kuvissa vuodenaikojen mukaan. Kuvat ovat selkeitä ja isoja, niissä on rauhallinen ja lämmin tunnelma. Ellenin omenapuu kuvaa lapsuutta juuri sellaisten asioiden kautta, joita toivoo omien lastensakin myöhemmin muistavan. Sen, että oli ihan tavallista, puutarhassa sai kiipeillä puuhun ja myrsky-yönä voitiin leiriytyä siskonpetiin kuuntelemaan sateen vihmomista ja tuulen ulvontaa.

Kirja:

Catarina Kruusval: Ellenin omenapuu, kustannusosakeyhtiö Tammi 2006. Suomentanut Tittamari Marttinen

Alle kouluikäiset · Käännöskirjat · Kesäkirjat · Klassikot

Päättäväinen, kujeileva Lotta

DSC_0885

Lastenkirjallisuudesta ei voi puhua ilman Astrid Lindgreniä. Oikeastaan, ilman Lindgreniä tätä blogiakaan tuskin olisi. Niin merkittävä rooli Ronjallaja Pepillä on ollut lapsuudessani ja nuoruudessani, että tuntuisi hölmöltä olla lukematta koko tuotantoa läpi. Muistan lukeneeni  Lindgreniä kouluikäisenä itse, joten olen ilmiselvästi tarttunut vain samaistuttaviin tyttöhahmoihin. Katto-Kassinen, Mio, poikani Mio ja Marikki-kirjat ovat edelleen lukematta.

Lotasta kerrotaan jopa viidessä Lindgrenin kirjassa. Näistä kaksi, Lotta, Janne ja Minnamanna sekä Osaa Lottakin ajaa sisältävät sen verran paljon kuvia, että sain nelivuotiaani niistä kiinnostumaan. Lotan pyöräseikkailua luimme jo viime kesänä, kun lapsi oppi pyöräilemään. Nyt, vuotta myöhemmin 4-vuotiaana, lapsi tuntuu saavan kirjasta enemmän irti.

DSC_0906

Osaa Lottakin ajaa kertoo Lotan viisivuotissyntymäpäivästä, jolloin hän ei saakaan toivottua uutta polkupyörää lahjaksi vanhan kolmipyöräisen tilalle. Lotan on siis toteutettava ääneen lausuttu uhkaus ja pihistettävä iso pyörä jostain, jotta voisi todistaa uhmakkaasti ilmoille kajautetut sanat: “Totta kai minä osaan ajaa pyörällä, ihan varmasti osaan!”

Aikuinen lukee Lottaa nostalgialasit päässään, Lindgrenin maailma kun tuppaa olemaan ikuisen kesän ja kiireettömyyden tyyssija. Ilon Wiklandin kuvituksessa omena- ja kirsikkapuut kukkivat ja lapset elävät huoletonta ulkoilmaelämää puutaloidyllissä, eikä kenenkään tarvitse paasata liiallisesta ruutuajasta tai liikenteen vaaroista.

Lapsesta on tärkeää lukea aiheista, jotka koskettavat hänen omaa elämäänsä, kuten kesästä ja pyöräilystä. Lotta on ihanan päättäväinen ja tarmokas hahmo, joka sisuuntuu ja päättää todistaa kaikille osaavansa pyöräillä, vaikka oma perhe muuta epäileekin. Kirjan Lotta käyttäytyy, kuten lapsilla on tapana. Hän on suorasanainen, uhmakas ja ajattelematon, mutta toisaalta määrätietoinenja hellyyttävä. Tunteiden skaala vaihtelee laidasta laitaan, kuten viisivuotiailla tunnetaitoja harjoittelevilla pienillä on tapana. Kirjan aikuiset suhtautuvat tunnemyräköihin ja hölmöilyyn ymmärtäväisesti, joten lapselle kirjasta välittyy lämminhenkinen ja turvallinen maailma.

 

Kirja:

Astrid Lindgren: Osaa Lottakin ajaa, WSOY 1971

Suomentanut Kaija Pakkanen