Kotimainen kirjallisuus · Kouluikäiset

Kuka pelkää mörköä?

mörkövahti1.jpg

Mörkö mielletään yleensä pelottavaksi mielikuvitushirviöksi, jota itse kukin on esimerkin voimalla oppinut pelkäämään. Ennakkoluuloisuus on usein tietämättömyyttä, kuten Tuutikki Tolosen Mörkövahti osoittaa. Kirja vie mukanaan yllätyksiä täynnä olevaan seikkailuun, jossa yhdistyy satu, fantasia ja science fiction. Aika on rajallista, ja lukemisaikani on tällä hetkellä jaettu perheen pienimmille suunnattujen kirjojen sekä aikuisten proosan kesken, mutta jotenkin syyskuussa Helsingin Sanomissa julkaistu juttu Tuutikki Tolosesta ja maailmaa Hollywoodissakin valloittavasta Mörkövahdista oli jäänyt takaraivooni muhimaan. Tilaisuuden koittaessa nappasin kirjan mukaani.

En voi sille mitään, että aika moni kouluikäisille lapsille ja nuorille suunnattu kirja on mielikuvissani joko liian jaarittelevaa, tylsää fantasiaa tai liian viihdyttävää tykkäämiskirjallisuutta. En toki ole kohderyhmääkään vakavamielisen proosan kolmekymppisenä suurkuluttajana. Tiedän, että nuortenkirjallisuuden joukossa on löydettävissä muutakin, jos vain koluaisin hyllyjä tarpeeksi ahkerasti. Kompastun siis itsekin omiin ennakkoluuloihini.

Mörkövahti kertoo Hellemaan perheestä, jonka äiti lähetetään rentoutuslomalle Lappiin. Isä, Näkymätön Ääni, on aina työmatkoilla, kuten tälläkin kertaa, kun oudot sattumukset saavat alkunsa. Vanhempien ollessa poissa kotoa lapsia kaitsemaan lähetetään koulutettu mörkö, joka kirjallisten ohjeiden mukaan on luotettava ja tehtäväänsä valmisteltu henkilö. Asetelma kuulostaa erikoiselta ja hurjalta.

Moni tietää, minkälaista on mennä nukkumaan, jos epäilee, että sängyn alla on mörkö. Se ei ole mukavaa. Se on epämiellyttävää ja hyvin hermostuttavaa. Nukahtaminen on mahdotonta, koska silmät on pidettävä auki ja korvat höristettävä äärimmilleen.

Minkälaista on mennä nukkumaan, jos tietää aivan varmasti, että eteisen kaapissa on mörkö? Jos tietää, ettei kotona ole yhtään aikuista, vaan että kotona on vain kolme lasta, viisasta ja neuvokasta toki, mutta kuitenkin vain kolme lasta ilman vanhempiaan. Ja että eteisen kaapissa todellakin on mörkö?

Hellemaan perheen 6-11-vuotiaat lapset, Hilla, Kaapo ja Maikki ovat omatoimisia, rohkeita ja neuvokkaita henkilöitä, jotka haistavat heti, että mörkö lapsenvahtina -kuviossa on jotain omituista. Kun selviää, ettei Hellemaan perhe ole ainoa, jossa lapsista huolta pitää mörkö, tarttuvat lapset kirjaston ikivanhaan mörkötietokirjaan ja alkavat selvittää kummallista tapahtumavyyhtiä.

mörkövahti2.jpg

Alakouluikäisiä ehkä eniten kiinnostava seikkailu on jännitystasoltaan mukavan kutkuttava ja koukuttava, eikä sen vuoksi menetä yöuniaan nuorempikaan lukija, ainakaan uskoakseni. Pasi Pitkäsen mustavalkoinen kuvitus elävöittää tekstiä turvallisesti, sillä kuvien karvaiset otukset näyttävät suhteellisen ystävällisiltä. Tolonen ujuttaa tekstiin mukaan myös huumoria ja teksti kulkee niin jouhevasti, että 300-sivuinen hurjastelu oli helppo saattaa loppuun kolmen tunnin junamatkalla. Fiksujen tenavien, etäällä olevien vanhempien ja inhimillisten mörköjen lisäksi tarina vilisee persoonallisia hahmoja aina puhuvasta kylpytakista ilkikuriseen sammakkokeijuun. Tarina on taattua seikkailukertomusten eliittiä; ei liian ennalta-arvattavaa, vaan lukijaa loppuun asti hyppysissään pitävää laadukasta nuortenkirjallisuutta.

Mörkövahti olisi lapsuudessani ollut se kirja, jota olisin lukenut salaa huoneessani vielä senkin jälkeen, kun valot on jo useampaan otteeseen kehotettu sammuttamaan. Se on aika hyvin tämän päivän nuortenkirjalta, jonka aihepiiri ei normaalisti herätä minussa ihastuneita hurraa-huutoja.

Kirja:

Tolonen, Tuutikki: Mörkövahti, Tammi 2015.