Uncategorized

Lukemisen reunaehdoista

Hektiset ajat koettelevat lukijan harrastusta. Aloitan kirjoja, luen useaa samaan aikaan, osan hylkään, osasta innostun, jotkut luen loppuun saakka. Makuuhuoneen sähköt on kytketty remontin takia pois päältä, remontin, jota kukaan ei tällä hetkellä ehdi tehdä loppuun, joten iltalukemiset ovat jääneet vähemmälle. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tarvitsen hiljaisuutta ympärilleni, jotta pystyn lukemaan. Olen kuitenkin viime aikoin ollut iltaisin niin väsynyt, että valitettavasti sorrun vain selaamaan somea. Kirjat unohtuvat vääriin paikkoihin ja lapset keräävät kirjaston painoksiin lehtiä kuivumaan, kun silmä välttää.

lukemisesta2.jpg

Sade tuntuu kestäneen ikuisuuden, kuuntelen automatkoilla Agnes Obelin levyä vuosien takaa, yhä uudelleen, yhä uudelleen. Odotan malttamattomana aikaa, jolloin pystyn lukemaan lasten hereillä ollessa enemmän kuin sivun Hesarista. Luen vähän kateellisena tekstejä muiden lukemisesta, lukuhaasteiden etenemisistä ja kaikista niistä kiinnostavista tarinoista, joita koko ajan julkaistaan lisää. Lukemista sekin on, mutta olisi ihanaa uppoutua kirjaan pidemmäksi aikaa.

Parhaillaan luen kolmea kirjaa. Aloitin Pajtim Statovcin Tiranan sydämen, joka vaikuttaa upealta, mutta vaatisi enemmän aikaa. En malta lukea vain kahta sivua kerrallaan. Kesken ovat myös Maailman onnellisimmat lapset, katsaus hollantilaisten lasten elämään sekä Kytömäen Kultarinta. Kultarinta tosin vaikuttaa sellaiselta, jonka haluaisin säästää joulun pyhiin (ihan kuin silloin ehtisi enemmän lukemaan). Pinossa odottavat vuoroaan myös ainakin Westö ja Liksom. Sitten on kaikkea kirjallisuutta sivuavaa, kuten tämä Netflixiin tulossa oleva dokumentti, joka kertoo Joan Didionista. Kirjamessujakin olisi, mutta aikataulujen yhteensovittaminen, töiden, lastenhoidon, matkustamisen ja remontin kesken tuntuu tänä syksynä mahdottomalta.

lukemisesta1.jpg

Lapsesta asti olen odottanut eläkepäiviä, koska silloin ainakin on aikaa lukea. Alkaa näyttää vähän epävarmalta, sellaisten päivien koittaminen, että taloudellisesti olisi mahdollista vain lukea ja loikoilla. Luen minkä voin, liian vähän joka viikko, mutta voi miten nautin. Ehkä ensi vuonna taas vähän enemmän? Ehkä tämä on se harjoitukseni, johon nyt on pysähdyttävä. On keskityttävä hetkeen, leivottava, hypittävä lehtikasoihin ja hengitettävä rauhassa ja hyväksyttävä: milloinkaan en ehdi lukea kaikkea haluamaani.

 

Lastenkirjat · Lukeminen · Uncategorized

Kirjakassin sisältö

Kuljin pitkään laput silmillä sen suhteen, mitä ja millaisia kirjoja lapselle luen. Ajattelin, että tärkeintä on, että luetaan ja ahmin silmät sokkona kassit täyteen. Osan kirjoista valitsemme yhdessä, osan minä valitsen, sillä käyn usein yksinkin kirjastossa. Yhden kolmasosan esikoinen raahaa itse kassiini sillä aikaa, kun itse poukkoilen hyllyvälien välissä yrittäen etsiä jotain uutta, sekä minulle että hänelle. Samalla yritän pitää silmällä siellä täällä kiipeilevää kuopusta, joka pikkuruisen kissan lailla luikahtaa yleensä sinne, minne silmäni eivät näe.

DSC_1128

Meillä lapset saavat lainata niin paljon kirjoja kuin vanhempi jaksaa kantaa. Ei niin, että ethän sä kuitenkaan ehdi lukea näitä kaikkia. Lukemiseen liittyen on kolme pyhää teesiä: 1) lainataan kirjoja niin paljon kuin jaksetaan kantaa, 2) aina kun lapsi pyytää, luen, ainakin hetken, edes sivun kesken ruoanlaiton, 3) silloin harvoin kun käymme kirjakaupassa kirjaston sijaan, olen aika helposti puhuttavissa maksajaksi, varsinkin jos lapset löytävät kiinnostavaa lukemista alelaarista.

On itse asiassa pöyristyttävää, miten olen aivan vastikään tajunnut ajattelutapani aliarvioivan lasta. Tässähän on mennyt jo useampi vuosi, kun olen ajatellut no lapset lukevat lastenkirjoja. Jossain vaiheessa se iski. Enhän minäkään lue kirjallisuutta pelkästään lokerosta “romaanit”. Luen paljon pohjoismaista kirjallisuutta, usein naisten kirjoittamaa. En lue juurikaan novelleja, en perinteisiä dekkareita, en yhtään fantasiaa tai kauhua. Luen keittokirjoja ja matkakertomuksia. Luen elämäkertoja. Runoja luen kausittain.

Ehkä on siis täysin ymmärrettävää, että lapsellakin on aika tarkka kirjallinen maku. Itse asiassa, kun tarkemmin miettii, hänen lempikirjoissaan on aika paljon samoja elementtejä. Ajattelen kuitenkin, että lukutaidottomalla on oltava oppaana kirjastossa joku, jolla on avoin mieli ja uskallus tarttua sellaisiinkin kirjoihin, jotka eivät lasta itseä houkuttele. Sikäli siis yritän lainata mahdollisimman paljon erilaisia kirjoja. Usein kirjakassi(e)n sisällöstä osa jää lukematta. Se ei haittaa. Se, että vielä kotonakin on runsaasti valinnanvaraa, helpottaa suuresti lukemisen valitsemista. On myös ihanaa, ettei tarvitse lukea koko viikkoa samaa kirjaa uudelleen ja uudelleen. Kaikkia kirjoja ei edes tarvitse lukea, niitä voi vaan selailla. Varsinkin askartelu- ja liikuntakirjat ovat meillä hittejä, niitä lapsi jaksaa tutkia jo ihan itsekseenkin.

Tässä analyysi yhden satunnaisotoksella valitun 4-vuotiaan lukumausta, näin etäältä seurattuna ja vierestä analysoituna:

Mikä kelpaa? 

Selkeät, kirkkaat kuvat. Kuvat ovat oikeastaan karkeasti arvioiden 80-prosenttisen tärkeintä. Olisi hyvä, jos joka sivulla olisi kuva. Kaunis, paljon kielikuvia sisältävä teksti. Tarina, jonka aiheena on perhe, matkustaminen, koulu, leikkiminen tai askartelu. Parasta on, jos päähenkilö on omanikäinen tyttö tai vielä parempaa, koululainen. Etsi kuvasta -kirjat.

DSC_1130

Mikä ei kelpaa? Runot, lorut, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pelottavat kuvat (pimeät kuvat, kuvat ketuista ja susista, terävistä hampaista, lohikäärmeistä, dinosauruksilla tai karhuista). Liian abstraktit aiheet, liian fantasiaa mukailevat teokset. Äänikirjat. Epäselvät, liian taiteelliset kuvat. Kuvattomat kirjat.

4-vuotiaan lempikirjoja:

  • Mintut
  • Vantut
  • Vaahteramäen Eemeli
  • Melukylät
  • Päiväkoti Heippakamu -sarja
  • Puhelias Elias
  • Tämä vai tuo -sarja?
  • Oppi ja Ilo -sarjan kirjat
  • Peppi Pitkätossu (yleensä sarjakuvina)
  • Yökirja
  • Perttu-sarja
  • Veera Virtanen ja esikoulu (sekä muut Virtanen-sarjan kirjat)
  • Putti-sarja
Matkat · Uncategorized

Minimatka Tukholmaan

Matkustimme heinäkuussa Tukholmaan, kuten ilmeisesti puoli perheellistä Suomea. Taisimme kuulla suomea joka paikassa ruotsia enemmän. Aikuisiän reissuni ovat aiemmin suuntautuneet lähinnä Södermalmille opiskeluaikoina, jossa notkuimme kutkuttavan trendikkäissä kuppiloissa, hamstrasimme päheitä second hand -aarteita kirpputoreilta ja törsäsimme levykauppoihin. Oi aikoja! Tukholman muut osat ovatkin sittemmin jääneet vieraiksi.

Tiiviisti ohjelmoidut 48 tuntia sujuivat aika mutkattomasti, kiitos täydellisen päivänpaisteisen sään ja kavereilta lainattujen tuplarattaiden. Ilman rattaita ja vesisateessa, olisimme olleet pulassa.

Pääkohteemme oli Junibacken, Barbro Lindgrenin satumaailma. Kuvitelmissani vollottaisin tunteikkaasti satujunassa ja lapset riemuitsisivat Pepin talosta. Oikeasti satujuna sai aikuiset hymyilemään ja lapset pelkäämään, hersyvimmän kikatuksen jälkikasvusta sai aikaan Junibackenin pihan liukumäki. Aikuiselle paikka tarjosi herttaisessa sirkusteeman ympärille rakennetussa kahvilassa oikein hyvää kasvisschnitzeliä. Sormi meni suuhun kirjakaupassa, josta olisi löytynyt älytön määrä tuliaisia, niin leluja kuin kirjojakin. Harmi, että suurin osa kirjoista oli (luonnollisesti) ruotsiksi, suomeksi oli vain Astrid Lindgrenin tuotantoa, jota toki saa kotimaastakin.

IMG_0757

Urhoollisesti suoritimme hotellinotkumisen sijaan vielä reissun Skanseniin satumaailmaan jälkeen. Skansenin valtavalla ulkoilmamuseoalueella saisi kulumaan koko päivän, meiltä alkoi virta loppua jo alkuillasta. Nähtävää ja tekemistä on ihan kaikenikäisille, on tivoli, akvaario, kotieläinpiha ja ne kaikki huikeat museokohteet. Meillä pienempi napero nukkui lähes koko Skansenin ajan, joten isompi sai kiertää tivolilaitteita koko rahan edestä ja vanhemmat notkua hetkisen kahvilla karusellin vieressä.

Sikeiden yöunien jälkeen esitin perheelle toiveen Moderna Museetista. Löntystelimme sinne kuopuksen nukkuessa. Moderna Museet osoittautui oikein toimivaksi kohteeksi, sillä siellä on runsaasti ilmaisnäyttelyitä, rattaat saa ottaa mukaan ja lapset on huomioitu monessa asiassa. Matkan uuvuttama 2-vuotias nukahti tosin taas rattaisiin, joten kiersin ilmaisnäyttelyt ja Marie-Louise Ekmanin maksullisen näyttelyn esikoisen kanssa. 4-vuotias pääsi ilmaiseksi ja saimme matkaan mukaan laminoidun tehtäväpaketin, joka kannusti lasta kiertämään valtavissa saleissa. Tehtäväpakettia sai suorittaa ihan omaan tahtiin. Paketissa oli lähinnä kysymyksiä, joita vanhempi voi pohtia yhdessä lapsen kanssa. Lapsen piti valita eri saleista kiinnostavin teos, teos josta piti keksiä mahdollisimman monta kuvailevaa sanaa, veistos, jonka mukaan asettuisi tilaan itse ja muuta vastaavaa. Kierroksen jälkeen laminoitu paperi palautettiin ja lapsi sai palkkioksi pienen muovailuvahapaketin, josta hän oli ikionnellinen. Aulassa sai piirtää mielin määrin ja museon ravintolan valtavista ikkunoista näki merelle. Ruokailu olikin äärimmäisen rauhallinen, koska lapset tuijottelevat laivojen lähtöjä ja saapumisia.

IMG_0760.jpg

Lasten ykköstoive reissulle oli leikkipuisto. Yhteisten kohteiden koluamisen jälkeen googlettelin, tarjoaisiko Tukholma meille vielä jotain erityistä. Kyllä! Palasimme lähtöiltana Södermalmille aistimaan astetta boheemimpaa meininkiä. Ruokailujen lomassa retkueemme Bryggartäppaniin, leikkipuistoon, joka on 1800-luvun Södermalmia mukaileva minikaupunki. Puisto oli söpö ja tietty tosi lindgrenmäinen. Tavanomaisten kiipeilytelineiden sijaan puisto tarjosi lukuisia piilopaikkoja ja enemmän mielikuvituksen varaan jättäytymistä, mitä kaikkea noissa puitteissa voikaan leikkiä! Oli sepän pajaa, leipomoa, suutaria, huussia ja hevonen rattaineen. Kioskista sai täyttää vesipulloa ilmaiseksi mielin määrin ja ostaa kahvin kylkeen vaikka cashew-maitoa.

Bryggartäppan löytyy osoitteesta Bjurholmsgatan 1 A, Södermalm.

Kahden päivän kohellus oli aika täyteen ladattu paketti, josta palautuminen vei yhtä paljon aikaa kuin matkaan itseensä käytimme. Matkan välttämätön paha on risteilyosuus, joka onneksi taittui melko mutkattomasti yöunien aikana. Seuraavalla kerralla saattaisimme taipua airbnb-varaukseen, jotta aikataulu olisi väljempi. Ihanahan se on, tuo Tukholma.

Ruokaloikka · Uncategorized

Kauha kädessä

Arjen loppu häämöttää huomisessa. Viimeiset päivät ovat olleet hektisiä kuistin remontin, päiväreissujen ja lasten syystamineiden päivityslistan kanssa. Luettu on, mutta lähinnä lapsille rutiinisatuja iltaisin, omasta hyllystä useampaan kertaan tuttuja teoksia.

IMG_0737

Teen kaksi asiaa joka päivä: luen jotain ja teen ruokaa. Aika usein asetelma on sellainen, että minä hoidan ruoan pöytään kaupasta asti, mies taas hoitaa tiskit ja pyykit. Oli kyse mistä tahansa, harrastuksesta, mekoista tai lomakohteista, kyllästyn nopeasti ja kaipaan uusia ideoita. Sama pätee ruokaan, en jaksa syödä samaa joka viikko, vaikka lapset aina kaipaavatkin bataattikeittoa ja pinaattilasagnea. Meillä on tietyt vakiruoat, joita arkena syömme, mutta aika paljon pyrin kokeilemaan uutta. Uuden kokeileminen on kuitenkin aika haastavaa, sillä lapset mielellään syövät tuttuja makuja.

Huomasin, että Sara Ask ja Lisa Bjärbo ovat tehneet jatko-osan vuosi sitten ilmestyneelle Kasvisruokaa koko perheelle -kirjalle. Varasin heti Lisää kasvisruokaa koko perheelle –kirjan ja sainkin sen käsiini muutamassa päivässä. Meillä syödään vain parina päivänä viikossa lihaa tai kalaa. Kanaa en juuri käytä, lihassa suosin poroa, hirveä tai karitsaa, vaikka yhtälailla näihin ei-niin-tehotuotettuihin eläimiin liittyy eettisiä ongelmia. Mereneläviä ja katkarapuja käytämme myös viikottain, pyrin ostamaan ahvenia tai kuhaa sekä MSC-sertifioituja tuotteita. Ajoittain haastavaa on olla lakto-ovo-vege-perhe, sillä lapset eivät juuri perusta tuoreista kasviksista tai epäilyttävistä kesäkurpitsan paloista ruoassaan.

IMG_0749

Lisää kasvisruokaa koko perheelle sisältää ihania synninpäästövinkkejä. Mikä huojennus nirsojen vanhemmalle lukea, että soseutettu tai paseerattu tomaatti on tutkimusten mukaan tuoretta terveellisempää. Ask ja Bjärbo kirjoittavat, että tomaattisäilykkeiden kuumennuksen vuoksi tomaatista saatava lykopeeni (antioksidantti) imeytyy paremmin elimistöön. Kirjassa on myös monia vinkkejä linssien käyttöön, joilla ateria saadaan ravitsemammaksi. Linssejä voi esimerkiksi lisätä lettutaikinaan, ihan kuten lehtikaaliakin. Ystäväni vinkkasi taannoin myös, että perheen pienille tarjottavaan pizzaan voi huomaamatta ujuttaa linssejä tomaattikastikkeessa.

Myönnän, että mieleni uskottelee edelleen raakojen kasvisten olevan kypsennettyjä terveellisempiä. Kirja oikaisee tämänkin väitteen, sillä sen mukaan elimistön on helpompi omaksua kypsennettyjen kasvisten ravintoaineita, vaikka antioksidantteja häviääkin kuumennusprosessin aikana.

Kirjassa on ihania ideoita koko loppuvuodeksi, joten aihetta mitä syötäisiin tänään -kriisiin ei pitäisi olla. Rakastan juustoja, joten valitsin ensimmäiseen kokeiluun halloumistroganovin. Stroganov sanana vie muistot kouluruokailuun, eikä sinänsä herätä suuria odotuksia. Halloumi on kuitenkin ihanaa, ja riisiä lapset suostuvat syömään aina. Ateria ei näytä kovin kummoiselta, mutta älkää antako sen hämätä. Maku oli kuitenkin erinomainen, eivätkä lapset edes huomanneet pehmeiksi keitettyjä linssejä kastikkeen joukossa.

Halloumistroganov neljälle 

Näitä tarvitset:

  • riisiä neljälle
  • 1 dl kuivattuja punaisia linssejä (hups, meni kaksi desiä)
  • 200 g halloumia
  • 2 porkkanaa (noin 140 grammaa)
  • 1 keltasipuli
  • rapsiöljyä paistamiseen (käytin ihan kaapista löytyvää oliiviöljyä)
  • 2 rkl tomaattisosetta
  • 2 dl paseerattua tomaattia
  • 1 kasvisliemikuutio (jättäisin seuraavalla kerralla pois, halloumi on sen verran suolaista)
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 1 tl kidesokeria (voi jättää pois)
  • 2,5 dl ruokakermaa (suosin kaurakermaa)
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • suolaa ja pippuria (en lisännyt enää suolaa)
  • Lisukkeeksi salaattia, kirjassa suositellaan rukolaa, maissia ja tomaattia

Mitä teet:

  1. Keitä linssejä noin 10 minuuttia. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Pilko halloumi 1 sentin kokoisiksi paloiksi, suikaloi porkkana ja hienonna sipuli. Kuullota aineksia öljyssä pannulla hetkisen verran.
  3. Lisää muut aineet, paitsi keitetyt linssit. Hauduta hetki pannulla. Lisää sitten linssit mukaan. Mausta maun mukaan.
  4. Kun riisi on valmis, tarjoile.

IMG_0753.JPG

 

Ohjeen mukaan ruoanvalmistukseen pitäisi mennä maksimissaan puoli tuntia, mutta meillä kyllä venähti 40 minuuttiin esivalmistelujen kanssa. Kasvisliemikuution jättäisin pois enkä lisäisi suolaa, sillä halloumista tulee makua ihan riittävästi. Mielelläni lisään tämän viikkoruokalistan vakiorepertuaariin. Kaksivuotias varmisteli ruokaillessaan: “Onko tätä lisää, jos minulta loppuu?” Suosittelemme, sekä kirjaa inspiraatioon että tätä mainiota ruokaa.

Vinkki: Keitä linssejä hiukan enemmän kuin tarvitset. Voit tehdä niistä pastakastikkeen tai heittää ne lettutaikinan joukkoon.

Kirja:

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle, Gummerus 2017.

Uncategorized

Lukemisesta ja hengittämisestä

IMG_0645

Keittiön ylälaatikossa minulla on kultakantinen muistikirja, johon olen jo vuosia listannut kaikki lukemani kirjat. Ajattelen, että ehkä, toivottavasti ja mahdollisesti, lapsensi tutkivat aikuisena, mitä heidän äitinsä on lukenut. Päiväkirjoja ei ole olemassa viime vuosilta, joten lukemani kirjat paljastavat asioita, joista olen kiinnostunut.

Olen kultaisen kirjani sisällöstä tarkka. Sinne pääsevät vain romaanit ja runokirjat, jostain syystä harvemmin listaan lukemiani tietokirjoja, self help -hömppää tai keittokirjoja. Olen aika hajamielinen, mutta kirjallisuuden suhteen muistini on pettämätön. Muistan lukemani kirjat ja lukemista odottavat kirjat, muistan kirjojen kannet ja kirjailijoiden nimet, joiden teoksiin en ole vielä ehtinyt tutustua. Lukeminen on ajattelemista ja hengittämistä, sen avulla tarraan maailmaan kiinni.

Kun esikoiseni syntyi, imetin yöt ja päivät läpeensä. Luin 26 kirjaa. Sama toistui kaksi vuotta myöhemmin, kun kuopus syntyi. Silloin luin 15 kirjaa, ensimmäisen kokonaisen kirjan pääsin loppuun maaliskuussa, mutta se oli sentään Tikli. Yhtälö oli mahdoton. Esikoinen ei nukkunut päiväunia, kuopus heräsi pahimmillaan 45 minuutin välein öisin vaatimaan maitoa. Jos esikoinen malttoi katsoa päivällä lastenohjelmia, yritin nukkua. Tärkein lukemani kirja oli vuonna 2016 Ina Westmanin Syliin, jossa todettiin: “On kahdenlaisia äitejä, niitä, joiden lapset nukkuvat, ja niitä, joiden eivät nuku.” Lukeminen olisi ollut tapa levätä, olla hetki yksin omien ajatustensa kanssa, mutta hetket lukemiseen olivat edelleen parempien yöunien tuolla puolen, ulottumattomissa.

En ole vuosikausiin lukenut yhtä vähän kuin tänä vuonna. Lista on säälittävän lyhyt, 1,5 kirjaa kuukaudessa. Käyn kirjastossa vähintään kaksi kertaa viikossa, toki lainaan erityisesti lapsille, mutta joka kerta tuon jotakin myös itselleni. Useimmiten oma pinoni jää lukematta. Aamuisin yritän lukea sanomalehteä lattialla. Kuopus parkkeeraa takapuolensa lehden päälle. Kun kuopus nukkuu päiväunia, on askarreltava esikoisen kanssa. Toki luemme silloin myös lastenkirjoja. En edes aloita työelämän ja arjen yhdistelmästä, sellaisesta risteyskohdasta elämässä, jolloin ruokatuotteiden pakkauseloisteiden lukemiseen keskittyminen alkoi muistuttaa lyyristä riemujuhlaa.

 

IMG_0644

Lukuaika on aika illalla klo 21 jälkeen. Aikaa on vähän, sillä seuraava päivä alkaa pahimmillaan 05. Päivän aikana voin halutessani kyykätä kahvakuulan kanssa hiekkalaatikon reunalla, leipoa taapero repussa tai karata tunniksi joogaan, mutta lapset eivät kestä sitä, että äiti katoaa kirjaan. Olen siis viime vuosina lukenut kasoittain blogitekstejä ja aikakauslehtiä voidakseni hengittää printattua sanaa, lähinnä siis antautunut lukemisen pikaruokakulttuurille. Malttamattomana odotan aikaa, jolloin kuopuskin tuntee Pikku Kakkosen vetovoiman ja liimaa pyllynsä siskonsa viereen edes puoleksi tunniksi.

IMG_0646

Parhaillaan luen Yanagiharan Pientä elämää jossain sadan sivun tietämillä. Iltaisin olen kertakaikkiaan aivan liian väsynyt pystyäkseni uppoutumaan tarinaan.  Aloitin tiiliskiven rinnalle Selja Ahavan Eksyneen muistikirjan, jota en ollutkaan luuloistani huolimatta lukenut. Haluan lukea -listalla on seuraavaksi muun muassa lisää Riitta Jalosta ja Tove Janssonin Haru, eräs saari. Eniten odotan, että Monika Fagerholm kirjoittaisi taas lisää.

Luettujen kirjojen lista puolen vuoden ajalta on vaatimaton. Tänä vuonna voisi sanoa, että laatu todellakin korvaa määrän. Mitä enemmän lukee, sitä harvemmin nykyään löytää vastustamattomia, unohtumattomia seikkailuja, joista ei halua päästää irti. Tämän vuoden listalta suosittelen varauksetta ihan kaikkia lukemiani kirjoja. Ajan ollessa kallisarvoista, sitä ei enää tuhlaa mitäänsanomattomiin joutavuuksiin.

 

Vuonna 2017 luetut:

  1. De Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
  2. Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
  3. Malmqvist: Joka hetki olemme yhä enemmän elossa
  4. Hubara: Ruskeat tytöt
  5. Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
  6. Itkonen: Minun Amerikkani
  7. Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna
  8. Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
  9. Vanhatalo: Keskivaikea vuosi
  10. Garcia & Miralles: Ikigai: pitkän ja onnellisen elämän salaisuus
  11. Jalonen: Kirkkaus
Käännöskirjat · Taaperot · Uncategorized

Hellyyttävä Pipsi

Iltasatukirjan valitseminen kuvitusrajoitteiselle leikki-ikäiselle ja Erittäin Lyhyitä Tarinoita suosivalle taaperolle on aina koettelemus. Leikki-ikäinen kuuntelisi sujuvasti kuusikymmentä sivua vetävää tarinaa putkeen. Taaperon osallistaminen kirjalliseen elämään on hiukan hitaammin lämpenevä projekti. Edellämainittu kun helposti kirkuu ei-niin-miellyttäviä ylä-ääniä aina viimeiseen sivuun saakka, mikäli opuksen valinta ei häntä miellytä eikä kirjassa ole tarpeeksi tuttuja kuvia osoiteltavaksi. Tapana onkin lukea molemmille yksi tarkkaan valittu ja harkittu satu. Hyvin, hyvin harvoin valinta on sellainen, ettei se koettele sisaruussuhdetta.

Kroatialaisen Svjetlan Junakovićin Hipsi kotiin, Pipsi on ytimekäs, runomuotoon kirjoitettu satu. Teoksen päähenkilö on Pipsi-niminen pingviini, jonka kotimatkaa kirjassa seurataan. Kirjan juju on hurmaava, maalauksellinen kuvitus, joka naulitsee lapset tuijottamaan aukeamia toisensa jälkeen ja etsimään Pipsiä erilaisista ruuhkista. Ei ole ihme, että Junaković on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja kuvituksillaan.

Olen yleensä allerginen ennalta-arvattavissa riimeille eivätkä tämän talon lapsetkaan moisia yleensä jaksa kuunnella. Hupsunoloinen Pipsi tekee poikkeuksen. Hipsi kotiin, Pipsin tarina on lyhyt, joten taaperokin jaksaa keskittyä. Tekstiä on ripoteltu ihan muutama rivi aukeamaa kohden. Kovin unettava kirja ei ole, mutta satuhetkestä tulee yllättäen rauhallinen, kun lapset keskittyvät kilpailemaan Pipsin löytämisestä.

Silmät eivät vielä lupsuneet kummallakaan kohdeyleisöstä tarinan päättymisen jälkeen, mutta Pipsiä pyydettiin luettavaksi useana päivänä peräkkäin. Jatkoon!

 

Kirja: Hipsi, kotiin Pipsi! Tekijä: Svjetlan Junaković, suomeksi riimitellyt Maisa Savolainen. Kustantaja: Lasten Keskus

 

 

 

 

Uncategorized

Mikä Lukuloikka?

“Mitä sä sen kanssa sitten tekisit?”, kysyi mieheni kauan, kauan sitten pohtiessamme olisiko meidän perheessä sijaa lapselle. “Menisin sen kanssa kirjastoon”, vastasin. “Istuisin nojatuolissa lukemassa siihen asti, että se nukahtaisi. Kantaisin kotiin niin monta kirjaa kuin se vaan haluaisi. Kertoisin Ronjasta, Pepistä, Viisikosta, Pikku Karhusta ja Pikku Tiikeristä, Mintusta ja Vantusta.”

Kului vuosia. Syntyi tytär, sitten toinen. Vanhemmuuden kipein paikka olikin yllättäen se, ettei ehtinyt lukea yöpöydällä odottavaa romaanipinoaan eikä milloinkaan tuntunut olevan mahdollisuutta karata vaihtoehtoisiin maailmoihin. Aina kun yritti, joku keskeytti. Jos ei keskeyttänyt, oli liian väsynyt keskittymään tarinaan yömyöhäisellä, kun vihdoin sai lapset nukkumaan.

Itsestäänselvä ja ainoa mahdollinen tilannetta elvyttävä toimenpide oli alkaa lukea vauvalle, sitten taaperolle. Kirjat kulkivat mukana. Aivan menneen haavekuvan kaltaisia kirjastoreissuista ei tullut, mutta lapset alkoivat kasvaa kirjalliseen elämäntapaan. Paljastui, että valittavana on loistavia, liikuttavia, hauskoja ja tunteikkaita lastenkirjoja, aivan kuten on vastaavia aikuisten romaanejakin. On myös juonellisesti heppoisia viritelmiä, joiden kuvitus ei pysty kannattelemaan satua, vaikka kuinka yrittäisi.

On iltasadut, lepohetkikirjat, matkalukemiset ja lasten itse keksimät tarinat. On kirjataksia kuljettava äiti, joka antaa valita lastenosastolta kasseittain kirjoja, mutta joka kuitenkin ujuttaa pinoihin mukaan omia suosikkejaan. Kirjallisesta elämäntavasta syntyi tarve purkaa lukemaansa, vinkata uutuuksia muille, etsiä eri tilanteisiin sopivaa luettavaa ja saada keskustella muiden kanssa lastenkirjallisuudesta ja ihan vaan kirjoista. Satunnaisesti polku voi kuitenkin loikata muihinkin aiheisiin. Syntyi Lukuloikka.