Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat · tunteet

Pikkuli, sisukas pieni lintu

Luimme tovi sitten useampaan otteeseen Metsämarja Aittokosken lastenkirjan Lennä, Pikkuli, lennä!, jossa seikkailee se sama Pikkuli-niminen lintuhahmo kuin Pikku Kakkosen ohjelmistossakin. Tiedonhaun tuloksena löysin pikkuli.fi-verkkosivuston, jonka mukaan animaatio on kirjan ideasta liikkeelle lähtenyt tuotos. Itse kirja on tunteikas ja lämminhenkinen kasvutarina, joka ansaitsee sarjan lisäksi ihan oman huomionsa.

pikkuli1

Pikkuli on perheen pienin lintu, jolle uusien asioiden opettelu on vaikeaa. Munasta kuoriutuminen on hankalaa, madot eivät meinaa mahtua sen nokkaan ja lentäminen vasta mahdottomalta tuntuukin! Perheen kannustuksesta huolimatta Pikkulin tekisi mieli luovuttaa. Se tuntee olonsa arvottomaksi, toivottomaksi tapaukseksi ja loikkii syrjemmälle suremaan. Seuraamalla muita metsän eläimiä Pikkuli ottaa ohjenuorakseen lausahduksen: ”Aina voi oppia mitä vaan, kun oikein kovasti yrittää.”

Pikkulin hahmo on hellyyttävä, se on pikkuruinen ja suloinen. Tarinan alussa Pikkulin itsetunto on olematon, eikä se oikein pysy muiden tahdissa mukana. Pikku hiljaa, erehdyksen ja yrittämisen kautta, ripaus kerrallaan, Pikkuli alkaa uskoa itseensä.  Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, Pikkuli kokee ensimmäisen onnistumisen aivan yhtäkkiä, kun se pelastaa Honkkeli konkkeli -linnun hengen.  Kaikki tapahtuu niin äkkiä, ettei Pikkulilla ole mahdollisuutta jäädä analysoimaan kykyjään, vaan sen on toimittava heti. Muuttomatka etelään perheen kanssa odottaa, mutta vielä on jäljellä yksi koitos: Pikkulin on opittava lentämään.

pikkuli2.jpg

Elli Vuorisen kuvitus on leikkisä ja vauhdikas. Lisätempoa tarinaan tuovat sarjakuvamaiset puhekuplat, joita kirjan sivuille on ripoteltu sinne tänne. Kuvissa liikutaan niin maalla ja ilmassa kuin merelläkin. Lisäksi päästään tarkkailemaan myös maan alla liikkuvien otusten elämää. Kuvat ovat ihanan selkeitä ja helposti tulkitttavia lapselle.

Aika ajoin kuka tahansa kaipaa rohkaisua uusien asioiden opettelun äärellä, kun olo alkaa olla näköalaton ja toivoton. On helppo heittää hanskat tiskiin ja antaa olla. Pikkuli on kuitenkin oiva kannustaja: “Aina voi oppia mitä vaan, kun oikein kovasti yrittää.”

Kirja:

Aittokoski, Metsämarja & Vuorinen, Elli: Lennä, Pikkuli, lennä! Aurinkokustannus Helsinki, 2011.

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Kouluikäiset · tunteet

Pieni suuri tarina ikävästä

Tunteiden sanoittaminen ja niistä puhuminen taitaa olla tämän hetken kasvatustrendin kulmakivi, ja hyvä niin. Kiukuttelevalle lapselle todetaan, että nyt harmittaa ja vietävästi ottaa päähän, mutta siitä selvitään yhdessä.  Tunnetaidot on huomioitu uudessa opetussuunnitelmassa ja tunteita käsitellään yhä useammassa lastenkirjassa. Tykästyimme tyttären kanssa tähän Heli Thórenin uutuuteen, Penny ikävöi, joka ei ulkoasullaan tai sisällöllään pyri osoittelemaan aihetta tarinallisen opetuksen kautta, vaan kertoo ikävästä todentuntuisesti ja aidosti.

Syksyn aikana olen reissannut kerran kuussa viikonlopuksi pois perheen luota opiskelemaan. Tyttärestä kirja tuntui varmasti ajankohtaiselta, sillä tätä kirjaa on luettu yhä uudestaan ja uudestaan. Päähenkilö, 5-vuotias Penny, on kaikin puolin samaistuttava hahmo. Pennyn äiti on työmatkalla, ja tytär on isänsä kanssa kaksin kotona. Aika matelee niin kotona kuin päiväkodissakin, ympäristö tuntuu liian hiljaiselta. Kurjat tunteet tuppaavat pakkautumaan temppuileviksi sukkahousuiksi ja vääriin jalkoihin meneviksi saappaiksi, puhumattakaan siitä, miten ikävä oikein kulminoituu, kun isä asettelee puuron ja voisulan lautaselle väärin.

pennyikävöi1

Heli Thórenin kerronta on vähäeleistä ja hillittyä. Tarina muotoutuu pienten, arkisten yksityiskohtien ympärille. Aika tuntuu pysähtyvän, tunnelma on viipyilevä ja hiljainen. Tarinan isä on hellä ja huolehtivainen, mutta jää etäiseksi ja vähän passiiviseksikin. Isä keskittyy arjen pyörittämiseen niin sata lasissa, että ei tule huomanneeksi tyttären ikävän ilmentymiä, fyysisiä oireita ja hiljaista olemusta ennen kuin Penny vallan raivostuu aamutoimien keskellä.

Pidän siitä, että Thóren ei alleviivaa tai osoittele ikävän kokemusta, vaan tuo sen esille hienovaraisesti. Ikävä on kurja olotila, mutta sen kanssa voi elää. On miellyttävää, ettei tarinan isä yritä pyyhkiä sitä pois viemällä Pennyn huomiota muualle, vaan noteeraa tunteen ja antaa lapselle mahdollisuuden tulla kuulluksi. Ikävä vetää kippuralle ja sanattomaksi, mutta siitä selviää.

pennyikävöi3

Kirjan kuvitus on Pirkko-Liisa Toppisen käsialaa. Teoksen kansi on lastenkirjahyllyssä epätavallisen herkkä ja hauras, vesiväreillä suditun näköinen, joten se erottuu joukosta edukseen uutuuskirjahyllyssä. Pidän siitä, että kuvat ovat utuisia ja epäselviä, aivan kuin ikävän herättämät tunteetkin. Kuvissa Penny nähdään apeana, surullisena ja kiukkuisena, ilmeet ja tunteet on helppo tunnistaa ilman tekstiäkin.

Penny ikävöi on Cozy Publishingin uuden lastenkirjasarjan ensimmäinen osa. Odotamme innolla jatkoa!

 

Thóren, Heli ja Toppinen, Pirkko-Liisa: Penny ikävöi, Cozy Publishing 2017.