Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Lahjaksi · Taaperot

Tylsyyden voima

Tylsyydessä vellominen on varsinainen riesa, ainakin jos sattuu olemaan lapsi. Tylsyys on siitä ovela kaveri, että se iskee silmänräpäyksessä, kietoo tiukkaan otteeseensa, mutta kuitenkin katoaa yhtä mystisesti kuin ilmestyikin. Aikuisena tylsyyden saavuttaminen taas tuntuu olevan ulottumattomiin karkaava unelma, jota ei ole edes aikaa tavoitella.

Kuvataitelijana tutuksi tulleen Jenni Ropen ensimmäinen lastenkirja Pallen ja Monkon kumma päivä tarttuu tylsyyteen mitä huvittavimmalla tavalla. Kirja on ulkonäöltään tylsän vastakohta, sen pastellinväriset sävyt ja leikkisät muodot houkuttelevat heti selaamaan sivuja tarkemmin. Ropen kuvitusjälki on omaperäistä ja selkeää, kuvat ovat kuin pieniä taideteoksia.

pallejamonko1.jpg

Teos kertoo kahdesta ystävyksestä, metsäsienistä nimeltä Palle ja Monko, jotka yrittävät  puhaltaa tylsyyteen eloa ja keksiä jotain mukavaa tekemistä yhdessä. Monko saa ehdotella monenmoista, ennen kuin Palle taipuu kokeilemaan vesivärimaalausta. Sieniä maalaamassa vesiväreillä! Ajatus tuntuu lapsesta hassulta. Hahmot ovat siis mitä mielikuvituksellisimmat, eroavat toden totta ihanan rohkeasti tutuista minnoista ja janneista tai eläinhahmoista, joita taaperoiden kirjoissa yleensä seikkailee.

Palle ja Monko maalavat koko metsän vesiväreillä, ja alkuinnostuksen jälkeen puuhaa on vaikea lopettaa. Maalauspuuhiin keskittyneet toverukset eivät välty koettelemuksilta, vaan meno äityy hurjaksi seikkailuksi. Yllättävien käänteiden jälkeen tarina päättyy onnellisesti, ja lukija huokaisee Pallen ja Monkon mukana helpotuksesta. Joskus on vaikea iloita harmaasta, tasapaksusta arjesta, mutta jännittävien seikkailuiden jälkeen tylsyys voikin taas tuntua mukavalta ja turvalliselta.

pallejamonko2.jpg

Pallen ja Monkon kumma päivä on piristävä uutuus kuvakirjahyllyyn. Sen vahvuus on maalauksellinen esitystapa. Paksukantisen ja -sivuisen kirjan voi rauhallisin mielin ojentaa pikkuisen lukijan käsiin, sillä kestävän materiaalin ansiosta kirja kestää hyvin myös leikkimistä.

Tällaisen kirjasöpöläisen veisin mielelläni lahjaksi jollekin taaperoikäiselle, sillä se hurmasi heti omaperäisyydellään. Luovuus, tuo tylsyyden kääntöpuoli, pääsee revitellen valloilleen tässä kirjassa. Mitä kaikkea tylsyydestä kumpuaakaan!

 

Kirja:

Rope, Jenni: Pallen ja Monkon kumma päivä, EtanaEditions 2017.

Käännöskirjat · Lastenkirjat · Taaperot

Taaperon suosikit, osa 2

Kuopukselle kirja on tärkeä esine. Kirjoista voi rakentaa torneja, niitä voi kuljetella ympäriinsä, kotonakin voi rakentaa kirjaston ja kerätä kassin täyteen luettavaa. Olette varmaan myös huomanneet, kuinka televisio näyttää aivan kirjaston lainauspäätteeltä, jossa kirjat voi piipata lainaan? Jos ette, suosittelen vinkkaamaan lapsellenne! Kirjastoreissuihinkin kaksivuotias on aina heti valmis. Kuopus muistaa, mikä kirja äidillä on kulloinkin kesken ja kiikuttaa niitä eteeni aina sopivan tilaisuuden tullen. Iltasadun valitseminen on harras rituaali, jota jäljitellään isonsiskon askelten perässä. Harrastuksen haastavin osuus onkin sitten se lukeminen. Iltasadun lukeminen esikoiselle (toki kuopukselle siinä sivussa) onkin helpommin suunniteltu kuin toteutettu. Ellei kaksivuotiaan isä harhauta tätä toimeliasta ja sanavalmista hupsuttelijaa muihin puuhiin, istuu päämäärätietoinen tytär kirjan päälle syliini ja ilmoittaa: “Äiti mä en jaksa tätä enää” yrittäessäni tavata esikoisen toivomaa tarinaa. Kuopus voi yhtä hyvin myös pomppia päälläni tai kiljua, kunhan jollakin tavalla tuo esille sen, että ihan mikä tahansa menevämpi meno olisi hetkeen sopivampaa. Silloinkin, kun olen lukenut esikoiselle vasta yhden sivun, kuopus jo tuskastuu.

Aina joskus käy tuuri. Yritän ajatella, että kuopus on vaan niin altistunut raskausaikanani kaikille mahdollisille tarinoille, joita olen ääneen luritellut isollesiskolle, että kaipaa näinä ensimmäisinä vuosinaan enemmän temppuratoja kuin satuja. Ehkä hän on vain vaativa lukija, yleisö, joka tietää tarkkaan millaisia tarinoita haluaa kuulla. Ehkä niitä kiinnostavia kirjoja hänelle on tarjolla vähemmän kuin meille muille. Ehkä en ole onnistunut löytämään niitä oikeita opuksia. Nämä kotimaiset Leena Junnilan kirjat ovat olleet taaperon suosikkeja, samoin kuin  Réka Királyn Yksi vielä, kirja jota luimme hartaasti yhdessä suosiollisessa vaiheessa joka ilta. Nyt, arvon lukijat, olemme löytäneet taaperolle uudet suosikit.

molla1.jpg

Ruotsalainen lastenkirjailija Lena Anderson tunnetaan parhaiten varmaankin kirjastaan Maijan aakkoset, jonka muistan hyvin omasta lapsuudestani. Tuottelias lastenkirjailija on kirjoittanut montakymmentä kirjaa, mutta suomennettu niistä on vain murto-osa. Molla-kirjoja on kaksi, kuvassa näkyvät Molla ja mummo sekä Mollan pullakestit. Näiden suosikkien lisäksi mieleen on jäänyt samaisen kirjailijan Pikku Siili -kirjat, joihin en ole kuopusta vielä tutustuttanut.

Molla hurmasi nuorimmaisemme heti. Tekstiä on niin vähän, että sen jaksaa hyvin villikissaksi itseään tituleeraava kohdeyleisö kuunnella. Kirjoissa pikkuruinen Molla vierailee mummon luona kylässä, toisessa yön yli ja toisessa ihan vaan sen verran, että parivaljakko ehtii leipoa yhdessä pullia. Tarinoissa syödään, nukutaan, leikitään ja toimitetaan yhdessä arkisia askareita. Tunnelma on rauhallinen ja lämminhenkinen, sellainen kuin se satujen mummoloissa tuppaa olevan. Molla ja mummo viihtyvät toistensa seurassa, yhteiset puuhat sujuvat mutkattomasti, vaikka äitiä hiukan ikävä tuleekin.

molla2.jpg

Tarina on puettu riimiasuun, suomeksi tekstit on lorutellut Sanna Uimonen. Kirjoja yhdistää selkeät, minimalistiset kuvat, joista on karsittu pois kaikki ylimääräinen.  On vain Molla ja mummo, sekä muutama tavara. Värien käyttö on harkittua ja maltillista, se sopii kirjojen kiireettömään tunnelmaan kuin voisilmä pullaan. Kuvat ovat suuria, niistä on helppo huomata yksityiskohtia. Tuttujen tavaroiden osoittelu ja nimeäminen kuvista onkin pikkuisen lukijan lempipuuhaa.

 

Kirjat:

Anderson, Lena: Molla ja mummo, Tammi 2002 (painettu 2004) ja Anderson, Lena: Molla ja pullakestit, Tammi 2002 (painettu 2004.)

Kotimainen kirjallisuus · Lahjaksi · Taaperot · Vauvat

Taaperon suosikit, osa 1

Vauvoille ja taaperoille suunnattua kirjan muodossa olevaa tavaraa on kaupoissa paljon. Suuri osa markettiroinasta on kuva-sana-vastaavuusperiaatteella tehtyä tavaraa, kuten kylpykirjoja ja soivia leluja. Onneksi taaperoille on tehty myös laadukkaita, loppuun asti hiottuja mainioita teoksia. Syntyessään vauvat perheineen saavat paljon lahjoja. Kirjalahjoista on iloa pitkäksi aikaa, joten nämä vinkit kannattaa kirjoittaa ylös.

Leena Junnilan teokset Kot! Sanoo kana ja Lits läts lätäkkö ovat meillä olleet menestyksiä. Esikoisen ollessa puolivuotias retkeilimme Raumalla, josta ostin Kot! Sanoo kanan, koska tapanani on ostaa matkoilta aina joku kirja muistoksi. Enpä olisi arvannut, että kyseessä olevasta kirjasta tulee puhkirakastettu suosikki, jonka myös toinen lapsi ottaa omakseen.

Kot sanoo kana

Leena Junnila on tutkinut vauvoja katselijoina ja tehnyt graafisen suunnittelun lopputyönsä nimenomaan tästä aiheesta.  Continue reading “Taaperon suosikit, osa 1”

Käännöskirjat · Taaperot · Uncategorized

Hellyyttävä Pipsi

Iltasatukirjan valitseminen kuvitusrajoitteiselle leikki-ikäiselle ja Erittäin Lyhyitä Tarinoita suosivalle taaperolle on aina koettelemus. Leikki-ikäinen kuuntelisi sujuvasti kuusikymmentä sivua vetävää tarinaa putkeen. Taaperon osallistaminen kirjalliseen elämään on hiukan hitaammin lämpenevä projekti. Edellämainittu kun helposti kirkuu ei-niin-miellyttäviä ylä-ääniä aina viimeiseen sivuun saakka, mikäli opuksen valinta ei häntä miellytä eikä kirjassa ole tarpeeksi tuttuja kuvia osoiteltavaksi. Tapana onkin lukea molemmille yksi tarkkaan valittu ja harkittu satu. Hyvin, hyvin harvoin valinta on sellainen, ettei se koettele sisaruussuhdetta.

Kroatialaisen Svjetlan Junakovićin Hipsi kotiin, Pipsi on ytimekäs, runomuotoon kirjoitettu satu. Teoksen päähenkilö on Pipsi-niminen pingviini, jonka kotimatkaa kirjassa seurataan. Kirjan juju on hurmaava, maalauksellinen kuvitus, joka naulitsee lapset tuijottamaan aukeamia toisensa jälkeen ja etsimään Pipsiä erilaisista ruuhkista. Ei ole ihme, että Junaković on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja kuvituksillaan.

Olen yleensä allerginen ennalta-arvattavissa riimeille eivätkä tämän talon lapsetkaan moisia yleensä jaksa kuunnella. Hupsunoloinen Pipsi tekee poikkeuksen. Hipsi kotiin, Pipsin tarina on lyhyt, joten taaperokin jaksaa keskittyä. Tekstiä on ripoteltu ihan muutama rivi aukeamaa kohden. Kovin unettava kirja ei ole, mutta satuhetkestä tulee yllättäen rauhallinen, kun lapset keskittyvät kilpailemaan Pipsin löytämisestä.

Silmät eivät vielä lupsuneet kummallakaan kohdeyleisöstä tarinan päättymisen jälkeen, mutta Pipsiä pyydettiin luettavaksi useana päivänä peräkkäin. Jatkoon!

 

Kirja: Hipsi, kotiin Pipsi! Tekijä: Svjetlan Junaković, suomeksi riimitellyt Maisa Savolainen. Kustantaja: Lasten Keskus