Aikuiset · matkakertomukset

Perillä on tuolla, edessämme jossain

Viiden viikon mittainen kesätauko on päättynyt. Hullu helle, trooppiset illat ja nahkea hiki alkaa olla unenomainen muisto vain. Kesäkuussa luin paljon, olinhan vielä töissä, eivätkä lämpöasteet olleet kivunneet maksimiin. Heinäkuun alussa koko perheen lomakausi alkoi, samalla rytmi ja hiljaiset omat tunnit katosivat minimiin. Elo siirtyi ulos koko päiviksi, eikä siinä kelluvassa lomatunnelmassa oikein ollut aikaa muille kirjoille kuin tyttöjen iltasaduille. Viimeisellä lomaviikolla luin taas, istuin riippukeinussa kuistilla iltojen hämyssä lasten nukahdettua ja nautiskelin. Päivät ja yöt helteessä olivat välillä tuskaisia, mutta illat suorastaan liian ihania.

jokoollaanperillä1.jpg

Nina Rousun Joko ollaan perillä? oli oikein tiivis ja mielenkiintoinen lukupaketti expat-elämästä ulkomailla. Huomaan lukevani mieluiten pohjoismaisia surumielisiä romaaneja, mutta jotain kevyempää ja nopeatempoisempaa kaivatessani etsin matkakertomuksia tai ulkosuomalaisten tarinoita, joita on viime vuosina ilmestynyt melko paljon. Rousun kirja on kertomus levottoman torniolaistytön matkasta maailmalle. Reissumuistelmat vievät mukanaan nojatuolimatkalle ympäri eri maanosia, joista väkevimmin jää mieleen elämä ulkosuomalaisena Afrikan eri maissa.

Olen harvinaisen mukavuudenhaluinen ja pelokas seikkailija, useimmiten elämyksiksi riittävät nautinnollinen illallinen Lontoon sykkeessä, ihmisvilinän tuijottaminen New Yorkissa tai junamatka halki Euroopan. Eksoottisin paikka jonne olen matkustanut, taitaa olla Islanti. Salaa haaveilen matkasta Huippuvuorille, vaikka inhoan palelemista yli kaiken ja laahustan villasukat jalassa peittoon kääriytyneenä kotioloissa lähes ympäri vuoden. Edes läheisten maailmanmatkaajien kokemukset eivät ole sytyttäneet tarvetta päästä omatoimisesti kokemaan villeimpiä ja kaukaisimpia matkakohteita, ainakaan vielä. Siksi Rousun kirja on nautinnollista luettavaa, voin päästä huojentunein mielin matkaan ilman, että tarvitsisi huolehtia rokotuksista tai toimeentulosta matkan aikana.

jokoollaanperillä2

Rousu kirjoittaa aistivoimaisesti ja menevästi. Useampaan kertaan kirjoittaja pohtii asettuvansa aloilleen, kunnes taas pakkaa tavaransa, pyörtää päätöksensä ja lähtee. Suomalaiseen on iskostettu ajatus, että koti-Suomessa tehtävä säännöllinen palkkatyö olisi se oikea malli, jonka mukaan tulisi elää, niinhän suurin osa tekee. Eihän se tietenkään niin mene. Kirjan ja lukuisten matkojen aikana Rousu huomaa, että matkalla olemisesta tulee tietyllä tavalla koti. Matkantekoa on mielenkiintoista seurata, sillä sitä jatkuu niin monen vuoden ajan, läpi erilaisten elämäntilanteiden.

Matkakertomuksia lukiessa tulee tietysti aina olo, pitäisikö minunkin? Haluaisinko elää toisella puolella maapalloa, edes vähän aikaa? Olisiko minusta siihen? Toisaalta somen aikakaudella tulee usein myös helposti fiilis, että minunkin pitäisi reissata vielä enemmän, koska muutkin. Itsetutkiskelu on kuitenkin osoittanut, että lyhyemmät matkat ainakin toistaiseksi tyydyttävät arjesta irtautumisen nälkääni ihan riittävästi. Harvoin lentäminen on tietysti myös ekologisen elämäntavan kannalta perusteltua. Ihaninta on olla tietämättä, mihin vielä tulevaisuudessa päätyy, tutkia karttaa ja haaveilla.

 

Jos kiinnostuit Rousun kirjasta, kannattaa lukaista myös nämä:

Vainio, Anneli: Kastanjavuorten kylä

Vainio, Anneli: Kotini on linnani

Mähkä, Merja: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois 

Kankimäki, Mia: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Rämö, Satu: Islantilainen voittaa aina & Islantilainen kodinonni

Helve-Sibaja, Liisa: Hausfrau – kotona Sveitsissä

 

Luettu kirja:

Rousu, Nina: Joko ollaan perillä? Myllylahti 2018.