Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat · lastenromaanit

Tiltun ja Letun seikkailut

 

DSC_1138

On perjantai-ilta, lapsi on kaivanut kirjalaatikosta esiin valitsemansa iltasadun. Pikkusisko on jo viety nukkumaan, ilta hämärtää. Esikoisella on jo väsymyksestä punaisesta posket, hän käpertyy viereeni peiton alle. Iltaisin kokoamme tyynyt ja peitot suloiseen kasaan ja kääriydymme aikuisten sänkyyn lukemaan. Luemme, luemme ja luemme. En katso kelloa. Välillä pysähdyn, nauramme yhdessä hassulle kohdalle. Yritän lopettaa. Lue vielä, hän sanoo. Jatkamme. Yritän taas lopettaa. Ei äiti vielä, hän sanoo, lue vielä vähän. Hän oikoo väsyneitä jalkojaan, valuu pitkäksi sängylle, ei jaksa enää vilkuilla edes kuvia. Normaalisti hän istuu paikallaan kuin tatti, tuijottaa kuvia herkeämättä. Tuntuu myöhäiseltä, kun olemme päässeet sivulle 59. Kello on puoli kymmenen illalla. Meillä jää kaksi viimeistä lukua lukematta. Lupaan jatkaa heti huomenna.

Lapsi nukahtaa omaan sänkyynsä. Haukon hämmästellen happea toivottaessani hyvää yötä. Ensimmäinen näin pitkä kirja! Kirja, jonka älykäs huumori aukesi lapselle. Kirja, jossa on paljon kuvia, mutta ei kuitenkaan jokaisella sivulla. Olemme siirtyneet varovasti, hiiren askelin, kohti lastenromaanien hyllyjä.

Kirja on kotimainen uutuus Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas, jonka on kirjoittanut Taru Viinikainen ja kuvittanut Oili Kokkonen. On mahdotonta olla vertaamatta kirjaa aiempiin kotimaisiin menestystarinoihin, kuten Onneliin ja Anneliin tai Heinähattuun ja Vilttitossuun, onhan kyse kahdesta pienestä tytöstä ja heidän seikkailustaan. Minulle on nuo molemmat jääneet vieraaksi omassa lapsuudessani, sillä Nopoloiden kirjasarja ilmestyi jo ollessani koulussa. Onnelista ja Annelista oli silloin vain vanhoja käpristyneitä niteitä hyllyssä, eivätkä ne vedonneet silloin minuun.

Tiltu ja Lettu ovat melkein neljä ja melkein kuusi. He ovat oikeilta nimiltään Matilda Sara Jasmine ja Magdalena Tia Olivia, mutta nimet ovat liian vaikeita tytöille itselleen lausuttaviksi. Niinpä heitä kutsutaan Tiltuksi ja Letuksi, väärinymmärrysten välttämiseksi. Tiltu ja Lettu ovat nokkelia, kekseliäitä, empaattisia ja sanavalmiita tyttöjä, jotka ajautuvat eräänä vappuna aivan ihmeelliseen seikkailuun.

Käy nimittäin niin, että äiti rakentaa heille toivotun leikkimökin valmiiksi, koska isä nostaa kädet pystyyn mutkikkaan projektin edessä. Mökki valmistuu vapuksi, ja sen kunniaksi vietetään riemullista juhlaa koko perheen parissa. Isovanhempien ja aikuisten juhliessa puutarhassa, vetäytyvät tytöt leikkimökkiin paistamaan hiekkakakkua. Kun he avaavat uuninluukun ja löytävät uunista ihkaoikean suklaakakun, alkaa tapahtua ihan kummia. Kuten ketkä tahansa lapset, tytöt eivät voi vastustaa kiusausta maistaa kakkua. Tapahtuu niin, että suklaakakkumaistiaisten myötä Tiltulle kasvaa sulat käsiin ja Letulle ilmestyy häntä. Letusta tulee puoliapina, Tiltu muistuttaa erehdyttävästi varista. Eikä siinä kaikki, aivan samassa silmänräpäyksessä leikkimökkiin ilmestyy pieni mies, pertinjuntti.

Pertinjuntti muistuttaa erehdyttävästi puutarhatonttua, onhan hän punanuttuinen, hiippalakkinen, pieni parrakas mies. Leikkimökkiin hän on tullut leipomaan suklaakakkua, joka tainnuttaisi hänet kesäunille. Tytöt kavahtavat tunkeutujaa, mutta alkavat sinnikkäästi pommittaa häntä kysymyksillä ja selvittää tilannetta. Makeannälkäiset tytöt pistelivät suklaakakun poskiinsa, mutta heihin se vaikutti eri tavalla, muutti heidät puoliksi eläimiksi. Tilanteeseen on saatava tolkku: on löydettävä vastalääke, jolla tytöt voivat muuttua normaaleiksi sekä leivottava uusi kakku pertinjuntille, jotta tämä pääsee kesäunilleen.

DSC_1145

 

Viinikainen kirjoittaa hauskasti ja älykkäästi. Hän tuntee lastenkirjallisuuden kaanonin ja sekoittaa omaan tarinaansa välähdyksiä sieltä, palasia tuolta. Kirjassa on loistava, loppuun asti hiottu draaman kaari. Ei mitään ylimääräistä, ei mitään liian vähän. Kielellisesti teos sujahtaa heti mukaan tämänhetkisen kotimaisen lastenkirjallisuuden kärkijoukkoihin. Hykertelen, kun teoksessa putkahtelee esiin sanoja kuten pertinjuntti, kiinansokka, kesäkyssi ja kurttunakka. Toisissa kirjoissa tarina kulkee niin vaivatta ja kepeästi, että tarinan pystyy kuvittelemaan silmiensä eteen filminauhana. Kirja on kirja, mutta en voi olla ajattelematta, että tarina toimisi loistavasti myös tv-sarjana tai elokuvana. Oili Kokkosen kuvitus on omaleimaisen rosoinen ja värikäs, se elävöittää ja rytmittää tekstiä mukavasti.

WSOY:n sivuilta selviää, että Leikkimökin asukas on ensimmäinen osa uudesta kirjasarjasta. Jäämme malttamattomina odottamaan jatkoa! Nelivuotiaani oli kirjasta innoissaan ja tuntui jo ymmärtävän juonesta kaiken. Myös alakoululaiset saavat varmasti tarinasta vielä paljon irti. Tämä voisi ehkä toimia myös luokan yhteisenä kirjana ensimmäisillä luokilla.

Kirja:

Taru Viinikainen ja Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas, WSOY 2017.