Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirja aikuisille · Lastenkirjat

Jos ja kun, sitten sanon KYLLÄ!

On yllättävän pelottavaa olla kyllä-ihminen. Silloin joutuu poistumaan epämukavuusalueeltaan, ote kontrollista herpaantuu eikä voi ennakoida tulevaa. Ei-ihmisenä oleminen on helppoa. En voi, en pysty, en ehdi, ei ole aikaa  – valmiit repliikit lipsahtavat huulilta usein ajattelematta asioita sen tarkemmin. Kaikki rutiineja rikkova tuntuu usein liian vaivalloiselta. Tiedättehän, ystävä soittaa ja pyytää esimerkiksi elokuviin, arki-iltana! Sitä yrittää etsiä puhdasta mekkoa, vakuutella lapsille että aamulla nähdään, kauhistuu ajatusta siitä, että elokuva loppuu vasta kello 23, silloinhan pitäisi jo olla sängyssä. Kunhan tämän ajatusketjun yli pääsee, sitä tuuppii itsensä punaisten penkkien syleilyyn hemmoteltavaksi, kokee jotain ilahduttavaa tai vavisuttavaa. Sellaisena iltana nukahtaa hymyillen. Kokemus arjen rajojen venyttämisestä virkistää ainakin seuraavat pari päivää. On tärkeää muistaa, ettei haaveilemiaan uusia kokemuksia saa, ellei poistu kotisohvalta, ojenna kättään niitä kohti, ole utelias ja avoin.

Otso Aarninen

Satu Kettusen Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu ravistelee aikuislukijaa ylös sieltä omasta kuplasta, jonka sisään on niin helppo jäädä vatvomaan ja rypemään, omissa tutuissa rutiineissaan. Mitä jos kokeilisi jotain uutta? Mitä jos tekisi asioita eri tavalla kuin mihin on tottunut? Ennen kaikkea, mitä jos lopettaisi määrittelemästä itseään tietyn tyyppiseksi ihmiseksi ja kokeilisi, mistä asioista pitää? Ihminenhän kasvaa läpi elämän. Ei ole mitään syytä, miksei 30- tai 40-vuotiaana voisi jo pitää eri asioista kuin 18-vuotiaana. Lasta kirja johdattaa läpi väri-iloittelun ja erilaisten satumaailmojen, kertoen samalla tarinaa yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

Otso Aarninen on ihan tavallinen virkamies, joka elää säntillistä ja harmaata elämäänsä omien pinttyneiden tapojensa vankina, mutta haaveilee kuitenkin salaa uusista kokemuksista ja seikkailuista. Kuultuaan rappukäytävässä keskustelun siitä, miten kyllä-ihmisille tapahtuu kaikkea uutta ja hauskaa, ryhdistäytyy Otsokin. Hän päättää alkaa sanoa kyllä. Otso lähtee uteliaana etsimään mahdollisuuksia ja seikkailuja, vaikka aluksi se tuntuukin kankealta ja hankalalta.

otso aarninen 3

Täytyy lähteä kauas voidakseen nähdä lähelle, pätee Otso Aarniseenkin. Ilman naapurien keskustelua hän ei antautuisi elämän ihmeellisiin kädenojennuksiin, jotka kuljettavat häntä läpi taikurin lavan, sirkuksen ja syntymäpäiväjuhlien, aina naapurin Sirkun parvekkeelle aamukahville. Yksinäinen virkamies virkistyy, kun hän vihdoin antautuu uusien kokemusten eteenpäin tönittäväksi. Maailman kauneus ja moninaisuus näyttäytyy, kun Otso Aarninen kulkee läpi ihmeellisen, unenomaisen maailman. Ilman uusia kokemuksia Otso Aarninen ei tutustuisi naapuriinsa, josta hän on saava uuden ystävän.

Satu Kettunen, jonka kollaasimainen kuvitustyyli ilahduttaa myös taannoin täällä esittelemässäni Yökirjassa, piirtää tässäkin kirjassa seikkailulle maagiset puitteet. Kuvat alleviivaavat tylsyyttä ja riemua sitä mukaa kun tarina etenee. Korostaakseen Otso Aarnisen päivien laahaavuutta ja monotonisuutta, on Kettunen käyttänyt kirjan alussa harmaita ja haaleita sävyjä. Seikkailun edetessä, Otso Aarnisen kokiessa riemukkaita kohtaamisia ja elämyksiä, kuvat muuttuvat värien kautta iloisemmiksi ja elävämmiksi. Kettunen leikittelee myös fonteilla ja tekstin muodoilla, mikä korostaa kirjan sanomaa heittäytymisestä uuteen.

Erityiskiitoksen ansaitsee kirjailijan takasivulle asettama musiikkiluettelo, jota kuunnellessa kirja on syntynyt. Näitä on ollut muutamissa aikuisten kirjoissani, niitä toivoisin myös lisää.

Kirja:

Satu Kettunen: Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu, Tammi 2014.

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat

Kiltti Tootoo-vaari ja hänen lempeä apurinsa

Tootoo-vaari ja tötteröauto on Ville Hytösen uusin lastenkirja. Se on kertomus rakennusmiehestä nimeltä Tootoo-vaari, hänen uskollisesta apulaisestaan Tötteröautosta sekä perin merkillisistä toimeksiannoista, joita he työpäivänsä aikana kohtaavat. Kaupungissa on yhtäkkiä monta avuntarvitsijaa, sillä Café Simolinin poikkipuut ovat aivan vinossa ja rouva Lampisen keittiö on kääntynyt täysin ylösalaisin. Kadulla tulee vastaan myös apua pyytävä nuori slangia vääntelevä mies, jonka kulkupeli Lipi Liettualaismopo ei lähde käyntiin ruosteen takia. Yhteistyötä tehden Tootoo-vaari ja Tötteröauto ottavat tehtävät hoitaakseen. Kuinka ollakaan, kun työt on saatu tehtyä, tilanne kääntyykin päälaelleen ja yhtäkkiä Tootoo-vaari ja Tötteröauto tarvitsevatkin itse apua.

IMG_0766

Myönnetään, ensimmäisenä kiinnostukseni herätti Mira Malliuksen luoma huvittava hipsterimäinen Tootoo-vaari. Viiksekäs pipopäinen mies pisti silmääni kirjaston lastenosaston uutuushyllyssä. Kirjan nimikin on hauska, joten sujautin opuksen kassiimme lähinnä kuopusta varten. Kuten tavanomaista, 2-vuotias ei jaksanut kovin kauaa kuunnella tarinaa, vaan vetäytyi tärkeämpiin pomppimispuuhiin. Neljävuotias sen sijaan liimautui kylkeeni ja halusi heti kuulla jätskiautosta ja vaarista lisää.

IMG_0764

Hytönen käyttää kirjassa kieltä vivahteikkaasti, henkilöhahmojen repliikit heijastelevat onnistuneesti heidän persoonallisuuttaan. Tootoo-vaari on asiapitoinen ja vaatimaton mies, Tötteröauto taas vähäsanainen mutta tarmokas hahmo. Hauskin henkilö on nuori riehakas mies, joka pälpättää slangityyppistä puhekieltä. Mira Malliuksen kuvat ovat kirjaan täysosuma. Ne ovat värikkäitä ja leikkisiä.

Haluan uskoa, että lapset löytävät sukupuolesta riippumatta itselleen merkityksellistä luettavaa. Uskon, että suurin osa leikki-ikäisiä kiinnostavista asioista on kiinnostavia lasten iän vuoksi, ei sen vuoksi, kumpaa sukupuolta he edustavat. Roska-autot, katujyrät ja bussit kiinnostavat ainakin omia tyttäriäni lähes yhtä paljon kuin nukeilla leikkiminen ja askartelu. Silti tuntuu, että alle kouluikäisten lastenkirjallisuudessa Suomessa tyttöhahmot ovat vahvemmin edustettuina. Uskoisin, että Tootoo-vaari kuitenkin täydentää Onni-pojan, Mikko Mallikkaan ja Tomppa-kirjojen lukijoiden hyllyä ansiokkaasti ennen kuin on aika siirtyä lukemaan esimerkiksi Veera Salmen Mauri-sarjaa.

Kirja:

Ville Hytönen & Mira Mallius: Tootoo-vaari ja tötteröauto, Savukeidas 2017.

Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat · lastenromaanit

Tiltun ja Letun seikkailut

 

DSC_1138

On perjantai-ilta, lapsi on kaivanut kirjalaatikosta esiin valitsemansa iltasadun. Pikkusisko on jo viety nukkumaan, ilta hämärtää. Esikoisella on jo väsymyksestä punaisesta posket, hän käpertyy viereeni peiton alle. Iltaisin kokoamme tyynyt ja peitot suloiseen kasaan ja kääriydymme aikuisten sänkyyn lukemaan. Luemme, luemme ja luemme. En katso kelloa. Välillä pysähdyn, nauramme yhdessä hassulle kohdalle. Yritän lopettaa. Lue vielä, hän sanoo. Jatkamme. Yritän taas lopettaa. Ei äiti vielä, hän sanoo, lue vielä vähän. Hän oikoo väsyneitä jalkojaan, valuu pitkäksi sängylle, ei jaksa enää vilkuilla edes kuvia. Normaalisti hän istuu paikallaan kuin tatti, tuijottaa kuvia herkeämättä. Tuntuu myöhäiseltä, kun olemme päässeet sivulle 59. Kello on puoli kymmenen illalla. Meillä jää kaksi viimeistä lukua lukematta. Lupaan jatkaa heti huomenna.

Lapsi nukahtaa omaan sänkyynsä. Haukon hämmästellen happea toivottaessani hyvää yötä. Ensimmäinen näin pitkä kirja! Kirja, jonka älykäs huumori aukesi lapselle. Kirja, jossa on paljon kuvia, mutta ei kuitenkaan jokaisella sivulla. Olemme siirtyneet varovasti, hiiren askelin, kohti lastenromaanien hyllyjä.

Kirja on kotimainen uutuus Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas, jonka on kirjoittanut Taru Viinikainen ja kuvittanut Oili Kokkonen. On mahdotonta olla vertaamatta kirjaa aiempiin kotimaisiin menestystarinoihin, kuten Onneliin ja Anneliin tai Heinähattuun ja Vilttitossuun, onhan kyse kahdesta pienestä tytöstä ja heidän seikkailustaan. Minulle on nuo molemmat jääneet vieraaksi omassa lapsuudessani, sillä Nopoloiden kirjasarja ilmestyi jo ollessani koulussa. Onnelista ja Annelista oli silloin vain vanhoja käpristyneitä niteitä hyllyssä, eivätkä ne vedonneet silloin minuun.

Tiltu ja Lettu ovat melkein neljä ja melkein kuusi. He ovat oikeilta nimiltään Matilda Sara Jasmine ja Magdalena Tia Olivia, mutta nimet ovat liian vaikeita tytöille itselleen lausuttaviksi. Niinpä heitä kutsutaan Tiltuksi ja Letuksi, väärinymmärrysten välttämiseksi. Tiltu ja Lettu ovat nokkelia, kekseliäitä, empaattisia ja sanavalmiita tyttöjä, jotka ajautuvat eräänä vappuna aivan ihmeelliseen seikkailuun.

Käy nimittäin niin, että äiti rakentaa heille toivotun leikkimökin valmiiksi, koska isä nostaa kädet pystyyn mutkikkaan projektin edessä. Mökki valmistuu vapuksi, ja sen kunniaksi vietetään riemullista juhlaa koko perheen parissa. Isovanhempien ja aikuisten juhliessa puutarhassa, vetäytyvät tytöt leikkimökkiin paistamaan hiekkakakkua. Kun he avaavat uuninluukun ja löytävät uunista ihkaoikean suklaakakun, alkaa tapahtua ihan kummia. Kuten ketkä tahansa lapset, tytöt eivät voi vastustaa kiusausta maistaa kakkua. Tapahtuu niin, että suklaakakkumaistiaisten myötä Tiltulle kasvaa sulat käsiin ja Letulle ilmestyy häntä. Letusta tulee puoliapina, Tiltu muistuttaa erehdyttävästi varista. Eikä siinä kaikki, aivan samassa silmänräpäyksessä leikkimökkiin ilmestyy pieni mies, pertinjuntti.

Pertinjuntti muistuttaa erehdyttävästi puutarhatonttua, onhan hän punanuttuinen, hiippalakkinen, pieni parrakas mies. Leikkimökkiin hän on tullut leipomaan suklaakakkua, joka tainnuttaisi hänet kesäunille. Tytöt kavahtavat tunkeutujaa, mutta alkavat sinnikkäästi pommittaa häntä kysymyksillä ja selvittää tilannetta. Makeannälkäiset tytöt pistelivät suklaakakun poskiinsa, mutta heihin se vaikutti eri tavalla, muutti heidät puoliksi eläimiksi. Tilanteeseen on saatava tolkku: on löydettävä vastalääke, jolla tytöt voivat muuttua normaaleiksi sekä leivottava uusi kakku pertinjuntille, jotta tämä pääsee kesäunilleen.

DSC_1145

 

Viinikainen kirjoittaa hauskasti ja älykkäästi. Hän tuntee lastenkirjallisuuden kaanonin ja sekoittaa omaan tarinaansa välähdyksiä sieltä, palasia tuolta. Kirjassa on loistava, loppuun asti hiottu draaman kaari. Ei mitään ylimääräistä, ei mitään liian vähän. Kielellisesti teos sujahtaa heti mukaan tämänhetkisen kotimaisen lastenkirjallisuuden kärkijoukkoihin. Hykertelen, kun teoksessa putkahtelee esiin sanoja kuten pertinjuntti, kiinansokka, kesäkyssi ja kurttunakka. Toisissa kirjoissa tarina kulkee niin vaivatta ja kepeästi, että tarinan pystyy kuvittelemaan silmiensä eteen filminauhana. Kirja on kirja, mutta en voi olla ajattelematta, että tarina toimisi loistavasti myös tv-sarjana tai elokuvana. Oili Kokkosen kuvitus on omaleimaisen rosoinen ja värikäs, se elävöittää ja rytmittää tekstiä mukavasti.

WSOY:n sivuilta selviää, että Leikkimökin asukas on ensimmäinen osa uudesta kirjasarjasta. Jäämme malttamattomina odottamaan jatkoa! Nelivuotiaani oli kirjasta innoissaan ja tuntui jo ymmärtävän juonesta kaiken. Myös alakoululaiset saavat varmasti tarinasta vielä paljon irti. Tämä voisi ehkä toimia myös luokan yhteisenä kirjana ensimmäisillä luokilla.

Kirja:

Taru Viinikainen ja Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas, WSOY 2017.

 

 

Lastenkirjat · Lukeminen · Uncategorized

Kirjakassin sisältö

Kuljin pitkään laput silmillä sen suhteen, mitä ja millaisia kirjoja lapselle luen. Ajattelin, että tärkeintä on, että luetaan ja ahmin silmät sokkona kassit täyteen. Osan kirjoista valitsemme yhdessä, osan minä valitsen, sillä käyn usein yksinkin kirjastossa. Yhden kolmasosan esikoinen raahaa itse kassiini sillä aikaa, kun itse poukkoilen hyllyvälien välissä yrittäen etsiä jotain uutta, sekä minulle että hänelle. Samalla yritän pitää silmällä siellä täällä kiipeilevää kuopusta, joka pikkuruisen kissan lailla luikahtaa yleensä sinne, minne silmäni eivät näe.

DSC_1128

Meillä lapset saavat lainata niin paljon kirjoja kuin vanhempi jaksaa kantaa. Ei niin, että ethän sä kuitenkaan ehdi lukea näitä kaikkia. Lukemiseen liittyen on kolme pyhää teesiä: 1) lainataan kirjoja niin paljon kuin jaksetaan kantaa, 2) aina kun lapsi pyytää, luen, ainakin hetken, edes sivun kesken ruoanlaiton, 3) silloin harvoin kun käymme kirjakaupassa kirjaston sijaan, olen aika helposti puhuttavissa maksajaksi, varsinkin jos lapset löytävät kiinnostavaa lukemista alelaarista.

On itse asiassa pöyristyttävää, miten olen aivan vastikään tajunnut ajattelutapani aliarvioivan lasta. Tässähän on mennyt jo useampi vuosi, kun olen ajatellut no lapset lukevat lastenkirjoja. Jossain vaiheessa se iski. Enhän minäkään lue kirjallisuutta pelkästään lokerosta “romaanit”. Luen paljon pohjoismaista kirjallisuutta, usein naisten kirjoittamaa. En lue juurikaan novelleja, en perinteisiä dekkareita, en yhtään fantasiaa tai kauhua. Luen keittokirjoja ja matkakertomuksia. Luen elämäkertoja. Runoja luen kausittain.

Ehkä on siis täysin ymmärrettävää, että lapsellakin on aika tarkka kirjallinen maku. Itse asiassa, kun tarkemmin miettii, hänen lempikirjoissaan on aika paljon samoja elementtejä. Ajattelen kuitenkin, että lukutaidottomalla on oltava oppaana kirjastossa joku, jolla on avoin mieli ja uskallus tarttua sellaisiinkin kirjoihin, jotka eivät lasta itseä houkuttele. Sikäli siis yritän lainata mahdollisimman paljon erilaisia kirjoja. Usein kirjakassi(e)n sisällöstä osa jää lukematta. Se ei haittaa. Se, että vielä kotonakin on runsaasti valinnanvaraa, helpottaa suuresti lukemisen valitsemista. On myös ihanaa, ettei tarvitse lukea koko viikkoa samaa kirjaa uudelleen ja uudelleen. Kaikkia kirjoja ei edes tarvitse lukea, niitä voi vaan selailla. Varsinkin askartelu- ja liikuntakirjat ovat meillä hittejä, niitä lapsi jaksaa tutkia jo ihan itsekseenkin.

Tässä analyysi yhden satunnaisotoksella valitun 4-vuotiaan lukumausta, näin etäältä seurattuna ja vierestä analysoituna:

Mikä kelpaa? 

Selkeät, kirkkaat kuvat. Kuvat ovat oikeastaan karkeasti arvioiden 80-prosenttisen tärkeintä. Olisi hyvä, jos joka sivulla olisi kuva. Kaunis, paljon kielikuvia sisältävä teksti. Tarina, jonka aiheena on perhe, matkustaminen, koulu, leikkiminen tai askartelu. Parasta on, jos päähenkilö on omanikäinen tyttö tai vielä parempaa, koululainen. Etsi kuvasta -kirjat.

DSC_1130

Mikä ei kelpaa? Runot, lorut, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pelottavat kuvat (pimeät kuvat, kuvat ketuista ja susista, terävistä hampaista, lohikäärmeistä, dinosauruksilla tai karhuista). Liian abstraktit aiheet, liian fantasiaa mukailevat teokset. Äänikirjat. Epäselvät, liian taiteelliset kuvat. Kuvattomat kirjat.

4-vuotiaan lempikirjoja:

  • Mintut
  • Vantut
  • Vaahteramäen Eemeli
  • Melukylät
  • Päiväkoti Heippakamu -sarja
  • Puhelias Elias
  • Tämä vai tuo -sarja?
  • Oppi ja Ilo -sarjan kirjat
  • Peppi Pitkätossu (yleensä sarjakuvina)
  • Yökirja
  • Perttu-sarja
  • Veera Virtanen ja esikoulu (sekä muut Virtanen-sarjan kirjat)
  • Putti-sarja