Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Kouluikäiset · Lahjaksi · Lastenkirja aikuisille · Lastenkirjat

Missä missä se Olga on?

olematon_olga1

Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Olematon Olga oli yksi keväällä eniten odottamiani teoksia lastenkirjallisuuden saralla, enkä joutunut pettymään. On ainutlaatuista, että lastenkirja saa lukiessa kylmät väreet selkäpiihin, mutta tämän kaksikon kirjojen kanssa käy niin. Rakastin tekijöiden aiemmin ilmestynyttä Yökirjaa (jota lukiessa alan lähes aina itkeä!), eikä sitä missään nimessä sovi verrata Olgaan. Sekä Yökirjassa että Olgassa on jotain, mikä puhuttelee minua aivan erityisellä tavalla. Molemmissa teoksissa henkilöt ovat jollain lailla sivussa, yksinäisiä, omalla tavallaan maailman kolhimia. Kirjat ovat kuitenkin lohdullisia, ja tavattoman kauniita sekä kielellisesti että visuaalisesti.

Olemattoman Olgan tarina on oivaltava ja monitasoinen, kuvitus on korkealaatuista ja mielenkiintoista. Nousiainen kirjoittaa tarkkanäköisesti, mutta ei tarjoile valmiita vastauksia, vaan jättää lukijalle tilaa mutustella lukemaansa tarinaa.  Teksti soljuu lyyrisenä, tarina on täynnä pieniä arkisia huomioita ja yksityiskohtia. Paikoitellen teksti on hyvinkin tajunnanvirtamaista, mikä taas korostaa juonta: miten helppoa onkaan sysätä (jopa ihan vahingossa) sivuun kiltti henkilö, joka ei omi tilaa äänekkäästi itselleen.

Olematon Olga on kertomus Olgasta, joka tahtomattaan jää sivuun, sulautuu massaan, häviää liian usein ja liian nopeasti näkökentästä. Jopa kirjassa, jonka on tarkoitus kertoa nimenomaan Olgasta, hänen olemassaolonsa tuppaa vähän väliä unohtumaan. Olematon Olga on kertomus siitä, miten jokainen ansaitsee tulla huomatuksi ja kohdatuksi, vaikka ei pitäisikään itsestään meteliä. On myös tärkeää saada itse määritellä itsensä, kertoa omalla äänellään kuka minä olen, eikä antaa muiden tehdä määrittelyä itsensä puolesta. Jos toistuvasti jää sivuun, voi tulla aivan hirveän surulliseksi.

Oleellista on muistaa tämä:

Aina on mahdollista valita myös ilo.

Ainakin melkein aina.

Ainakin toisinaan. Ainakin aina on mahdollista olla toiselle ystävällinen.

Kuten Olga on.

olematon olga2

Pidän Kettusen kuvitustyylistä hirveästi. Värejä on paljon, ja sävyt ovat lempeitä. Kuvissa on huumoria ja mielikuvitusta kutkuttelevia omaperäisiä yksityiskohtia. Kuvia katsellessa tuntuu lipuvan ihan toiseen todellisuuteen, johonkin pehmoiseen ja kauniiseen, josta ei halua päästää irti.

Olemattoman Olgan takakannessa on ikäsuositus 5+, ja ainakin esikoiseni kohdalla tuo suositus osuu nappiin. Viisivuotias piti kirjasta, mutta ei kuitenkaan ymmärtänyt juonta vielä ihan täysin. Lohdullista, saamme lukea kirjan vielä monta kertaa uudelleen!

Kirja:

Nousiainen, Inka & Kettunen, Satu: Olematon Olga, Otava 2018.*

*Kirja saatu arvostelukappaleena.

äitiys · Lahjaksi · sarjakuvat

Mutzilla on asiaa

mutzi1

Heijaatko ostoskärryjä kassajonossa vimmaisesti, vaikka olet ilman lapsia kaupassa? Huutaako kassaneiti viikottain perääsi: “Hei, sulta jäi tää kortti / nää ostokset / tää lapsi?” Syötkö suklaata salaa vaatekomerossa? Yritätkö lukittautua toisinaan vessaan laskemaan kymmeneen? Nukahdatko kesken Pikku Kakkosen? Myöntävä vastaus varmistaa, että olet suurella todennäköisyydellä Mira Malliuksen sarjakuvateoksen, Mutzin, kohderyhmää.

Mira Mallius on tehnyt kuvituksia lastenkirjoihin, kortteihin, kalentereihin, tekstiilituotteisiin ja aikakauslehtiin. Nyt häneltä on julkaistu sarjakuvateos Mutzi, joka hellii ja huvittaa ruuhkavuosien pyörteissä säntäilevää vanhempaa. Teos on syntynyt omakohtaisista kokemuksista, mutta kansien väliin painetut otokset ovat arkipäivää ihan kenelle tahansa vanhempainvapaalaiselle.

mutzi2.jpg

Söpöön pastellimaailmaan verhottu sarjakuvaperhe elää lukijan silmien edessä todeksi arkea, jossa vauvakupla alkaa hiljalleen poksahdella. Todellisuus rävähtää silmille aika lailla heti synnytyssalista kotiuduttua. Arkeen solahtaessa päähenkilö Mutzi huomaa, miten ympärillä jokaisella on äitiydestä, kasvatuksesta ja parisuhteesta omanlaisensa kokemus ja he myös kertovat sen, pyytämättäkin. Omat odotukset ja ympäristön odotukset äitiyttä kohtaan tuntuvat aika ajoin törmäävän toisiinsa. Äitiys tuo mukanaan myös ihania asioita, kuten yhteisiä lounaita ystävien kanssa keskellä päivää tai lapsen suusta yllätyksenä kuultuja kauniita sanoja.

Mutzi näyttää lapsen mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta valittuja paloja. Käsitys treenaamisesta, sairastamisesta, parisuhteen hoitamisesta tai omasta ajasta muuttuu lasten synnyttyä melkoisesti. Mallius kuvaa uudenlaisen arjen kipupisteitä humoristisesti ja välillä sarkastisestikin, mutta otoksista välittyy silti lämpö ja ainutlaatuinen rakkaus perhe-elämää kohtaan.

mutzi3.jpg

Malliuksen kirjaa on valtavan mukava lukea nykyisyydestä taakse päin katsoen, lämmin kahvi käden ulottuvilla. Muutaman vuoden etäisyyden päästä tutunoloiset kohtaukset lähinnä hykerryttävät. On lohdullista huomata, että kaoottisin ajanjakso on jo takana päin.

Mutzi tarjoaa hulvattoman hauskaa, lempeää ja suoraan ytimeen sivaltavaa vertaistukea kaikille tosi pienten lasten huoltajille. Tämän kirjan pakkaisin mukaan tuliaiskassiin tuoreille vanhemmille saatesanoilla tää vois ilahduttaa sua.

Kirja:

Mallius, Mira: Mutzi, Sammakko 2018.

*Kirja saatu arvostelukappaleena Sammakolta.

Kouluikäiset · Lahjaksi · sarjakuvat

Katsokaa sirkuskulkuetta

Sirkus on jo sanana säkenöivä, se lupaa viedä mukanaan hetkeksi keskelle kipinöivää valoshow’ta, viihtymään ja unohtamaan arjen. Olen rakastanut ajatusta sirkuksesta niin kauan kuin saatan muistaa. Värikkäät asuntovaunut, telttaan laskeutuva pimeys, hurjapäiset temput ja kasapäin popcornia ja hattaraa posetiivimusiikin soidessa, se oli lapsena käsitykseni sirkuksesta, olkoonkin, että taisin nähdä Sirkus Finlandian esityksen ainoastaan kerran. Lapsena kiertolaiselämä, ainainen liikkeessä pysyminen,  kuulosti ihmeellisimmältä tavalta elää mitä kuvitella saattaa. Sirkuselämä oli valovuosien päässä tutusta ja turvallisesta rutiinien täyttämästä elämästä, jossa käytiin koulua muiden mukana ja syötiin makaronilaatikkoa kello viisi. Sirkus tarjoaa edelleen kutkuttavat puitteet hyvälle tarinalle, olkoonkin, että lapsuuden jälkeen perinteiseksi mielletyn sirkuksen glamour on rapistunut.

sirkusrinkeli1

Pienten kustantamojen julkaisut jäävät usein valitettavan vähälle huomiolle, joten  törmäsin Sirkus Rinkeliin vasta hiljattain, melkeinpä vahingossa.  Kustannusliike Robustos on julkaissut pari vuotta sitten Anne Muhosen ja Tiina Konttilan sarjakuva-albumin nimeltään Sirkus Rinkeli. Teos on sittemmin saanut  jatko-osan, joka on tuotu markkinoille omakustanteena.  Lasten sarjakuvia kustannetaan käsittääkseni Suomessa sangen vähän, joten tämä taitavasti kuvitettu ja napakasti kerrottu tarina on ainutlaatuinen omassa genressään.

Sirkus Rinkeli on hauska ja jännittävä tarina, jossa Aapo-niminen poika ystävystyy sirkuksessa kasvaneen tytön, Epun, kanssa. Eppu tutustuttaa Aapon sirkukseen, sen väkeen ja omaperäiseen tapaan olla ja elää. Epun oma perhe on saanut tarpeekseen kiertolaiselämästä ja he jättäneet kiertolaiselämän taakseen, jotta voisivat elää vakaampaa elämää kirjanpitäjinä. Eppu taas on valinnut sirkuksen perheekseen, eikä tunnu kaipaavaan biologisia vanhempiaan. Päähenkilöiden lisäksi Sirkus Rinkeli vilisee monia mielenkiintoisia hahmoja puhuvasta jääkarhusta  Siiri-merenneitoon.

Kuten kaikki tietävät, elämä sirkuksen lavasteissa ei ole pelkkää hymyä ja ikuista ilotulitusta, vaan kulisseissa ponnistellaan ongelmien äärellä siinä missä muuallakin. Eppu etsii sirkuksessa omaa paikkaansa ja etenkin omaa esiintymisnumeroaan. Eräs henkilöistä joutuu pakenemaan sirkuksen suojiin kurjaa ja katalaa roistoa. Piilotteluoperaatio ajaa henkilöt huimaan seikkailuun, joka onneksi päättyy yhteistyötä tekemällä parhain päin.

sirkusrinkeli2

Anne Muhosen kuvitus on viehättävää. Suurin osa aukeamista on piirretty vain yhdellä värillä, mutta värit ja sävyt vaihtelevat sivuittain. Kokonaisuus on harkittu ja rauhallinen. Ratkaisu on omaperäinen, sillä useinhan sirkus tunnetaan juuri räikeistä väreistä. Kuvat tasapainottavat jännittäväksi äityvää juonta kerrassaan mainiosti. Visuaalisesti teos hivelee ainakin aikuislukijan silmää. Konttilan repliikit ovat nasevia ja hauskoja. Lystikkäät sanavalinnat keventävät jännittävimpien kohtauksien tunnelmaa.

“Akvaarioon?”

“Minä en suostu asumaan missään lasilaatikossa. Tylsistyisin ja muuttuisin ruutanaksi!”

Sirkus Rinkeli ilahduttaa varmasti pienimpiä koululaisia vauhdikkaalla juonellaan, mutta sitä on myös aikuisen mukava lukea. Tätä kirjaa tarjoaisin myös niille, jotka ovat lukijoina vasta-alkajia ja lannistuvat pitkien romaanien äärellä. Lahjaideana tämä tai Sirkus Rinkelin kakkososa on myös mainio, on mukavaa antaa lahjaksi jotain, mitä ei välttämättä omasta kirjakaupasta löydä.

 

Kirja:

Konttila, Tiina & Muhonen, Anne: Sirkus Rinkeli. Kustannusliike Robustos, 2015.

joulu · Lahjaksi · Muut jutut

Kohti joulua

 

Näen elämän kuvina. Joskus on vaikea keskittyä arkeen, kun tapahtumat näyttäytyvät elokuvallisina haavekuvina silmien edessä. Parhaillaan joulun lähestyminen luo verkkokalvoille erinäisiä tuokiokuvia seesteisestä pyhien ajasta, jolloin ehtii tehdä muutakin kuin nukkua ja pestä pyykkiä. Joulu tarkoittaa samaa kuin loma, ja loma tarkoittaa samaa kuin aikaa lukea. Kunpa se olisi mahdollista tänä vuonna. Viimeiset viikot ovat olleet niin hengästyttäviä, että hyvä kun olen kaupan kassalla löytänyt pankkikortin lompakostani ja muistanut ottaa ostokset mukaani. Pakostakin sitä siis alkaa unelmoida vuoden rauhallisimmasta juhlasta.

joululoma1.jpg

Olen todennut, että pikkulapsiperheen joulu on tehty tonttulakkien kilinästä,  piparkakkutalon leipomisesta ja muusta äänekkäästä sähellyksestä. Jotenkin tälle tielle on ajauduttu, ja sieltä on vaikea löytää aikaa meditatiivisemmalle pyhien vietolle. Omia perinteitä on vaikea luoda, kun jouluna on tapana kokoontua niin monen eri tahon kanssa yhteen. Kahta periaatetta en kuitenkaan suostu vaihtamaan: 1) joululahjaksi saadaan ja annetaan kirjoja 2) minä saan leipoa juuri sellaisen kakun kuin ikinä haluan. Esikoinen muistaa jo jouluun liittyvät perinteet ja hänelle on tärkeää, että niitä myös noudatetaan. Onhan se myös mieltä lämmittävää, seurata jälkikasvun hihkaisuja ja tonttuhavaintoja, joita he saavat jakaa lähimpien sukulaisten kanssa.

Elokuvallisessa jouluvisiossani (jonka toteuttamismahdollisuuksia pitää odottaa ehkä vielä kymmenen vuotta?) en juuri poistu sängystä. Välttämättömyyksiksi riittävät ylellinen pellava-aamutakki, juusto- ja suklaatarjotin, punaviini ja kasa kirjoja. Jossain kaikuu 20-luvun jazz, kuusi loistaa juhlapuvussaan olohuoneen nurkassa, eikä ole pakko tehdä yhtään mitään.  Mielikuvissani jouluna on niin ihanan tylsää, että sohvalla makoilu lähentelee taidetta ja ikävystymisen voi karkottaa klassikkoelokuvia katsomalla, jos lukeminen jostain syystä alkaa kyllästyttää. Odotan, että lapset kasvavat niin isoiksi, että Joulupukki-tarina voidaan sivuuttaa (miksi ihmeessä lähdimme siihen alun alkaenkaan?) ja voimme siirtyä kirjailija Jari Järvelän nerokkaaseen lahjanpiilotusoperaatioon, jossa muutamt hartaudella valitut paketit on piilotettu niin ovelasti, että pyhät menevät kimuranttia  tehtävää ratkoessa.

Todellisuudessa ehdin hyvällä tuurilla lukea kirjaa yhtenä iltana parisenkymmentä sivua, kunnes silmä lupsuu kaikesta häsellyksestä. Onneksi tänä vuonna lomaa on melkein pari viikkoa, ja irtiottoa todellisuudesta voi harrastaa useampanakin iltana ennen vuoden vaihtumista uuteen.

 

Joululahjakirjalistakin on jo valmiina:

– Hanna-Riitta Schreck: Minä maalaan kuin jumala (taidemaalari Ellen Thesleffin elämäkerta, jonka nimi on säkenöivä ja kansi kuin taideteos). Paitsi, ostin tämän jo.

– Anni Kytömäki: Kultarinta (koska Kivitasku oli upea, tällaiseen monisataasivuiseen rauhoittumiseen olisi mahtavaa uppoutua ja tämä jäi lukematta aikoinaan)

– Nathan Hill: Nix tai Paul Auster: 4321 (täytyykö näitä nyt perustella?)

– Vegaanin aamupalakirja (pitää olla myös silmänruokaa ja inspiraatiota eikä pelkkää proosaa, rakastan aamupaloja)

– Joan Didion: Slouching towards Betlehem / We tell ourselves stories in order to live

– Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat (kiinnostavin Finlandia-ehdokkaista)

– Katja Kallio: Yön kantaja (mahdollisesti ensimmäinen Kallion kirja, josta kiinnostuin)

– Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö (Niin kovasti on tästäkin puhuttu, että uteliaisuuteni on herännyt.)

Kotimainen kirjallisuus · Lahjaksi · Pukinkontissa

Pukinkonttiin, osa 1: Mennään jo naapuriin

Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin -kirja on jatkoa 2007 ilmestyneelle teokselle Mennään jo kotiin. Molemmat kirjat ovat ehdottomasti pukinkonttiin pakkaamisen arvoisia, toki myös oivia lahjoja milloin tahansa muulloinkin.  Kukapa ei haluaisi kurkistaa naapuriin tai nähdä, miten toiset perheet elävät? Tätä kuvakirjaa voi lukea hyvin koko perheen kesken. Kirja näyttää lukijalle aivan tavallisia lapsiperheen koteja, mutta erotuksena aiemmin ilmestyneeseen Mennään jo kotiin -kirjaan, tämän kirjan perheiden sukujuuret ovat ympäri maailmaa.

Työpari Katajavuori-Savolainen on vieraillut yhdessä Katajavuoren tyttären Vellamon kanssa pääkaupunkiseudulla useassa eri kodissa. He ovat avanneet korvansa ja sydämensä kuunnellakseen erilaisten perheiden kertomuksia ja tallentaakseen ne kirjalliseen muotoon. Tulos on eräänlainen tieto- ja satukirjan välimuoto, joka näyttää lukijoille, millaisia lapsia ja aikuisia satavuotiaassa Suomessa asuu.

Kirjan alussa on maailmankartta, jota tutkimalla hahmottaa pikkuisen sitä, missä näiden perheiden juuret ovat. Yksi luku kertoo aina yhdestä perheestä, joten tarinaa on helppo pilkkoa pätkiin ja lukea silloin, kun ehtii. Kuvitusten lisäksi kirjassa on pieniä tietoiskuja, joissa kerrotaan jotain täsmällisempää eri valtioista, kielistä tai eri maiden ruokaresepteistä.

mennäänjonaapuriin1.jpg

Mennään jo naapuriin -kirjassa kurkistetaan kahdeksaantoista erilaiseen pääkaupunkiseudun kotiin. Perheissä puhutaan monia eri kieliä ja perheiden juuret ovat kahdessakymmenessäkolmessa eri maassa. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että tämänhetkinen koti on Suomessa. Siitä huolimatta, että perheissä on kulttuurista pääomaa ympäri maailmaa, lapsiperheiden kodit näyttävät melko samanlaisilta. Ikean huonekalut, lelukasat ja värikkäät tekstiilit yhdistävät koteja. Savolainen on tallentanut arkielämän kirjan kuvitukseen realistisesti. Kuvissa lapsiperheen elämä saa näkyä ja kuulua.

Perheet kertovat kirjassa matkastaan Suomeen, perhesuhteistaan, kielistä, joita kotona puhutaan arjessa sekä ruuista, joita kodeissa syödään. Lapset juttelevat tavallisista asioista, joista tykkäävät:  lempiruoista, leikeistä, oman kulttuurin juhlista, kavereista, kaikesta mahdollisesta mieleen juolahtavasta.

Paras kieleni on lätti eli latvian kieli. Toiseksi parhaiten osaan italiaa. Kolmanneksi vahvin kieleni on venäjä. Riiassa olin venäjänkielisessä päiväkodissa. Osaan myös englantia ja vähän suomea.

Latvialaisessa päiväkodissa ei saanut pihalla sotkea itseään kuraan ja mutaan. Esikoulussa harjoiteltiin tosi paljon koulua varten, sillä kouluun ei pääse, jos ei osaa lukea.

Livija, 8 vuotta

mennäänjonaapuriin2.jpg

Ghanassa on monia heimoja. Me kuulumme akan-heimoon. Meidän isä on Suomessa asuvien akan-heimolaisten kuningas. Isällä on olohuoneessa valtaistuin. Kerran kuussa tapaamme ghanalaisia ystäviämme. Silloin pukeudumme ghanalaisiin värikkäisiin asuihin, puhumme omaa kieltämme – ja tanssimme! Meidän perheessä kaikki paitsi isä rakastavat tanssimista.

Eugene, 15 vuotta

Mennään jo naapuriin -kirja näyttää, että jokaisella perheellä on oma tapansa olla, puhua, laittaa ruokaa, olla uskomatta tai uskoa johonkin. Siitä huolimatta perheitä yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia. Tärkeintä on oma perhe, oma koti, läheiset ihmiset ja ystävät, omat rutiinit.

Salla Savolaisen kuvat ovat yksityiskohtaisia ja tarkkoja, niiden parissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Katajavuoren tytär Vellamo kuljettaa mukanaan vierailuilla lelusiiliä, jota voi etsiä kuvista lukemisen lomassa. Se vasta mieluista puuhaa pienelle tarinankuuntelijalle onkin!

mennäänjonaapuriin3

Kenelle antaisin tämän lahjaksi? Kirja sopii koko perheelle tai leikki-ikäisestä koululaiseen, eri-ikäisille. Anna paketissa hänelle, jota kiinnostaa maailman ja ihmisten monimuotoisuus.

 

Kirja:

Katajavuori & Savolainen: Mennään jo naapuriin, kustannusosakeyhtiö Tammi 2017.

 

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Lahjaksi · Taaperot

Tylsyyden voima

Tylsyydessä vellominen on varsinainen riesa, ainakin jos sattuu olemaan lapsi. Tylsyys on siitä ovela kaveri, että se iskee silmänräpäyksessä, kietoo tiukkaan otteeseensa, mutta kuitenkin katoaa yhtä mystisesti kuin ilmestyikin. Aikuisena tylsyyden saavuttaminen taas tuntuu olevan ulottumattomiin karkaava unelma, jota ei ole edes aikaa tavoitella.

Kuvataitelijana tutuksi tulleen Jenni Ropen ensimmäinen lastenkirja Pallen ja Monkon kumma päivä tarttuu tylsyyteen mitä huvittavimmalla tavalla. Kirja on ulkonäöltään tylsän vastakohta, sen pastellinväriset sävyt ja leikkisät muodot houkuttelevat heti selaamaan sivuja tarkemmin. Ropen kuvitusjälki on omaperäistä ja selkeää, kuvat ovat kuin pieniä taideteoksia.

pallejamonko1.jpg

Teos kertoo kahdesta ystävyksestä, metsäsienistä nimeltä Palle ja Monko, jotka yrittävät  puhaltaa tylsyyteen eloa ja keksiä jotain mukavaa tekemistä yhdessä. Monko saa ehdotella monenmoista, ennen kuin Palle taipuu kokeilemaan vesivärimaalausta. Sieniä maalaamassa vesiväreillä! Ajatus tuntuu lapsesta hassulta. Hahmot ovat siis mitä mielikuvituksellisimmat, eroavat toden totta ihanan rohkeasti tutuista minnoista ja janneista tai eläinhahmoista, joita taaperoiden kirjoissa yleensä seikkailee.

Palle ja Monko maalavat koko metsän vesiväreillä, ja alkuinnostuksen jälkeen puuhaa on vaikea lopettaa. Maalauspuuhiin keskittyneet toverukset eivät välty koettelemuksilta, vaan meno äityy hurjaksi seikkailuksi. Yllättävien käänteiden jälkeen tarina päättyy onnellisesti, ja lukija huokaisee Pallen ja Monkon mukana helpotuksesta. Joskus on vaikea iloita harmaasta, tasapaksusta arjesta, mutta jännittävien seikkailuiden jälkeen tylsyys voikin taas tuntua mukavalta ja turvalliselta.

pallejamonko2.jpg

Pallen ja Monkon kumma päivä on piristävä uutuus kuvakirjahyllyyn. Sen vahvuus on maalauksellinen esitystapa. Paksukantisen ja -sivuisen kirjan voi rauhallisin mielin ojentaa pikkuisen lukijan käsiin, sillä kestävän materiaalin ansiosta kirja kestää hyvin myös leikkimistä.

Tällaisen kirjasöpöläisen veisin mielelläni lahjaksi jollekin taaperoikäiselle, sillä se hurmasi heti omaperäisyydellään. Luovuus, tuo tylsyyden kääntöpuoli, pääsee revitellen valloilleen tässä kirjassa. Mitä kaikkea tylsyydestä kumpuaakaan!

 

Kirja:

Rope, Jenni: Pallen ja Monkon kumma päivä, EtanaEditions 2017.

Kotimainen kirjallisuus · Lahjaksi

Kadonnutta avainta etsimässä

DSC_0922

Kerrostalokotien toisistaan eroavat ikkunat maanittelevat arvailemaan kotien asukkaita kaupungilla kulkiessa. Miksi tuossa asunnossa on aina verhot kiinni? Asuukohan tuolla lapsia, verhojen takaa pilkistää ilmapalloja? Entä miksi tuosta asunnosta kajastaa valo vielä myöhään yöllä? Sanna Manderin Avain hukassa -kirjassa mielikuvitus pääsee valloilleen, ja lukija saa tutustua yhdeksäntoista erilaisen kodin asukkaisiin sekä ullakolla piilevään salaiseen tivoliin.

Avain hukassa –kirjassa lukija kohtaa huvittavia, surullisia ja erikoisia hahmoja sekä etsii samalla kadonnutta avainta. Perinteiseen riimimuotoon sanallistetut lorut ovat yllättävän hauskoja:

Tässä asuu Kuivalaisen Jimi

jolla on mielestään liian lälly nimi.

Hevimpi ois Pirukakkarainen,

rokimpi ois Tuonelan Tuppurainen.

Mutsi se vaan ei tajuu

et laiffin pitää olla rajuu.

 

DSC_0925

Ostin kirjan lomamatkalta heräteostoksena saadakseni katsella kuvittajan värikkäitä kuvia, sillä olen aiemmin ihaillut Manderin kuvituksia lehdissä ja pakkauksissa. Kirjan sisällön suhteen olin varovaisen utelias, varsinkin kun huomasin Manderin toteuttaneen tekstit riimimuodossa. Tarina oli kuitenkin menestys, kotimatkalla autossa se luettiin jo pariin kertaan sekä vielä iltasaduksi uudelleen ja uudelleen seuraavina päivinä.

Aikuinen nauttii seuratessaan hykerryttävän satiirista vihaaja-Erkkiä, ajankuvaan sopivaa minimalisti-Timiä tai jazzia kuuntelevaa miesparia Ossia ja Raytä. Lapsi kiinnostuu Harrin karkkikokoelmasta ja pohtii, minkä karkeista valitsisi, jos äiti kaupasta moisia ostaisi. Toisaalta myös pinkkiin pukeutunut kuninkaanlinnasta karannut prinsessa kiehtoo ja viehättää värinsä takia. Lapsi selvästi uppoaa kuvien maailmaan ja tuijottaa yksityiskohtia kärsivällisesti avaimen löytämisen toivossa.

Avain hukassa on ilahduttava ja humoristinen tarinakokoelma. Siitä voi tarkkasilmäinen löytää myös kuviin piilotettuja intertekstuaalisia viittauksia kirjallisuuteen ja Manderin omaan tuotantoon. Teos on oiva koko perheen kirjalahja, jossa on jokaiselle jotakin.

Kirja:

Sanna Mander: Avain hukassa, Kustantamo S & S 2017.

Kotimainen kirjallisuus · Lahjaksi · Taaperot · Vauvat

Taaperon suosikit, osa 1

Vauvoille ja taaperoille suunnattua kirjan muodossa olevaa tavaraa on kaupoissa paljon. Suuri osa markettiroinasta on kuva-sana-vastaavuusperiaatteella tehtyä tavaraa, kuten kylpykirjoja ja soivia leluja. Onneksi taaperoille on tehty myös laadukkaita, loppuun asti hiottuja mainioita teoksia. Syntyessään vauvat perheineen saavat paljon lahjoja. Kirjalahjoista on iloa pitkäksi aikaa, joten nämä vinkit kannattaa kirjoittaa ylös.

Leena Junnilan teokset Kot! Sanoo kana ja Lits läts lätäkkö ovat meillä olleet menestyksiä. Esikoisen ollessa puolivuotias retkeilimme Raumalla, josta ostin Kot! Sanoo kanan, koska tapanani on ostaa matkoilta aina joku kirja muistoksi. Enpä olisi arvannut, että kyseessä olevasta kirjasta tulee puhkirakastettu suosikki, jonka myös toinen lapsi ottaa omakseen.

Kot sanoo kana

Leena Junnila on tutkinut vauvoja katselijoina ja tehnyt graafisen suunnittelun lopputyönsä nimenomaan tästä aiheesta.  Continue reading “Taaperon suosikit, osa 1”