Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · kuvakirjat

Mustikkametsän Mur

Anne Vaskon ja Kaisa Happosen Mur-sarjan toinen osa, Mur ja mustikka, on oivaltava lukuelämys luettavaksi yhdessä perheen pienimpien kanssa. Hyvät kuvakirjat on tehty ajatellen myös lukijaa, siis aikuista. On bonusta, jos kirja on monitasoinen ja tarjoaa sekä lapselle että aikuiselle jotakin. Tällä saralla Mur ja mustikka toimii, se ei liioin selittele tai alleviivaa mitään, mutta saa ajattelemaan. Varsinaiset opetukset ovat asia erikseen, tykkään toki siitä, että kirjoista (vahingossa) oppii asioita, mutta alleviivaavat näpäytykset ovat asia erikseen. Ensisijaisesti kirjan tulee olla seikkailu ja elämys.

mur ja mustikka_uusi

Kirjassa Mur on Pieni, joka kulkee läpi metsän Ison, vanhemman karhun perässä. Isolla on velvollisuus ja huoli hoitaa parivaljakko mustikka-apajille, eikä se pysty keskittymään suurta ja tärkeää tehtävää suorittaessaan muuhun. Iso ei huomaa sitä kaikkea ihmeellistä, mitä pieni Mur havainnoi ympärillään pitkin metsää tallustaessaan.

Perillä on määränpää,

polku on polku.

Iso on iso. Ja pieni on pieni.

Aika usein syntyy törmäystilanteita, kun isot ja pienet katselevat maailmaa niin eri näkökulmasta. Isot ovat nähneet muurahaisjonot, oravat ja lätäköt kymmeniä ellei satoja kertoja, joten isot tulevat huomaamattaan sokeiksi kaikelle merkilliselle, mitä voisi nähdä, jos keskittyisi. Pienet taas kohtaavat kaiken polulla vastaan tulevan sydän täynnä ihmetystä, ahmien kohtaamisia, joita tulee vastaan ensimmäistä kertaa. Isot hukkaavat hetkiä matkalla tärkeään määränpäähän. Niin käy kirjassa myös Isolle ja Murille.

Samaistuin Isoon. Viipotan eteenpäin kohti määränpäätä sellaisella vauhdilla, että heikompaa hirvittää. Olkoon edessä maailman mahtavin mustikkametsä tai Prisman kassa, kuljen suorinta reittiä perille, mielellään mahdollisimman nopeasti. Vaatii aikaa ja rauhaa, jotta pääsee ihmettelyn kiireettömään tunnelmaan. Arjessa se on usein horisontissa siintävä kaukainen tavoite, mutta onneksi vapaapäivinä kykenen unohtamaan velvoitteet ja viemään lapset metsään tutkimaan tai rannalle etsimään simpukoita.

mur3.jpg

Anne Vaskon värikylläiset, suuret kuvat henkivät lämmintä tunnelmaa. Muodot ovat pyöreitä ja siveltimenvedot rauhallisia. Karhut ovat ystävällisen ja lempeän oloisia olentoja, mikä on herkille lukijoille tärkeää.  Mur ja mustikka on hyvän mielen kirja, joka vie sekä ison että pienen hetkeksi mukanaan metsään rauhoittumaan.

Kirja:

Happonen, Kaisa ja Vasko, Anne: Mur ja mustikka, kustannusosakeyhtiö Tammi 2018.

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · kuvakirjat

Salaperäiset Hämärävaarit

hämärävaarit2.jpg

Jenna ja Noora Kunnaksen Hämärävaarien aloitus on kertakaikkiaan ihastuttava. Lukija saa tietää, että kirjahyllyissä asustaa ja mellestää joukko pikkuruisia setiä, hämärävaareja, jotka liikkuvat öisin. Nämä piskuiset papparaiset rakastavat hämärää, hiljaisuutta ja ennen kaikkea lukemista, joten ne pesiytyvät ihmisten kotikirjastoihin nauttimaan olostaan. Niitä voi nähdä jo kirjan ensimmäisellä aukeamalla, jossa klassikoiden ja uudempien teosten piirretystä joukosta pilkistää silmäpari jos toinenkin. Pölyiset kirjapinot muuttuvat ihan uudella tavalla hohdokkaiksi, kun alkaa ajatella, että kirjahyllyssä liikuskelee öisin joukko hyväntahtoisia ja innokkaita lukijoita.

Lapsi on tietysti aivan hullaantunut, onpa kutkuttavaa lukea kirjaa lukemisesta ja kirjahyllyn öisestä elämästä! Idea on raikas ja omaperäinen. Mutta, sadun aloitus on niin vahvan omaääninen, että aikuislukijan eli minun odotukset kasvavat vähintäänkin keskikokoisen vuoriston kokoiseksi, eivätkä niin ikään täyty ihan odotetusti. Pidin kirjasta kovasti, mutta olin varautunut rakastamaan sitä, eikä siinä sitten ihan käynytkään niin.

Napakan startin jälkeen tarina käynnistyy: yksi hämärävaareista on kadonnut, mikä tietenkin saa muut vaarit pois tolaltaan ja liikkeelle kirjahyllystä. Alkaa mittava etsintäoperaatio, jonka aikana papparaiset etsivät hukkaan joutunutta toveriaan aina ilmapallotehtaasta, kummitusjunasta ja Las Vegasista asti.  Loppu on tietenkin onnellinen ja muistuttaa siitä, miten tärkeää on välillä päästä ihan itse kokemaan seikkailuja, eikä vain aina tehdä perinteisiä nojatuolimatkoja. Seikkailu etenee jouhevasti, lapsilukija rakastaa tarinaa, jossa etsitään jotakin tai jotakuta. Jännite säilyy silloin loppuun asti. Aikuislukijana jäin ehkä kaipaamaan vielä enemmän hämärävaarien sielua ja olemassaoloa avaavaa tutkiskelua, ja kun se jäi ensimmäisiin sivuihin, petyin hieman.

hämärävaarit3

Jenna Kunnaksen kuvitus on täynnä syviä värejä ja tarkkoja yksityiskohtia. Tarinan otukset näyttävät juuri sellaisilta suloisen ja harmittoman näköisiltä kuin ne tekstin perusteella kuulostavatkin. Tunnelma on sävyltään tumma, kuten yöeläjille tietysti sopii. Kuvitus on kaunis, ja kannen kuva etenkin hyvin vaikuttava, mutta kaipaan kuviin lisää tarkemmin määrittelemätöntä herkkyyttä ja rosoa, varsinaista kynän (ei tietokoneen-)jälkeä.

Lapsi puhuu hämärävaareista vielä useita päiviä lukemisen jälkeenkin, joten siinä mielessä kirja on tehnyt tehtävänsä. Kun tarina siirtyy leikkeihin, on se jättänyt muistijäljen. Hyvin harva meillä luettu tarina sellaisenaan päätyy arkielämään, mutta jo palanen sieltä ja toinen täältä elävöittää leikkejä kummasti. On sitä paitsi hirvittävän ihanaa voida uskoa hämärävaarien olemassaoloon. Jatkossa, kun kirjat vaihtavat kodissamme paikkaa ja seikkailevat omiaan, aion syyttää hämärävaareja, noita kilttejä lukupappoja.

Kirja:

Kunnas, Jenna ja Noora, Hämärävaarit. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018.

Alle kouluikäiset · kevät · Kotimainen kirjallisuus · kuvakirjat · Lastenkirjat

Kevätretki Affen kanssa

Lastenkirjoja valitessa usein yksi kriteeri on jonkinlainen ajankohtaisuus, usein kassiin päätyy kirjoja, jotka jollain tavalla liittyvät meidän nykyhetkeemme. Vuodenaikoja sivuavat kirjat ovat sikäli usein haluttuja, niistä löytyy aina joku linkki omaan elämään tai vähintään ideoita, mitä tehdä lasten kanssa, jos muuten oma virikevarasto lyö tyhjää. Yksi vuodenaikalemppareistamme on Erikoiskoira Affe: kevätretki kaupungilla, joka on juuri nyt ajankohtainen. Teoksen on kirjoittanut ja kuvittanut sisaruspari Paola ja Pirjo Suhonen, tutut tekijät Ivana Helsinki -vaatemerkin takaa.

erikoiskoira_affe.jpg

Kirja kertoo neljävuotiaiden kaksosten, Kertun ja Artun yhdestä päivästä kaupungilla. Kaksoset jäävät Pirkko-tädin ja tämän ison Affe-koiran huomaan päiväksi. Päivän kuluessa he saavat viettää tädin ja tämän koiran kanssa laatuaikaa saunoen, koluten kirpputoreja ja lounastaen kaupungilla. Juoni sinänsä on melkoisen tavallinen, mutta kirjan erityisansioiksi voi lukea sen monipuolisen ihmiskuvauksen ja hauskalla tavalla pikkutarkan visuaalisen ilmeen. Lapsille siitä erityisen tekee se, että Arttu ja Kerttu tekevät ihan samanlaisia juttuja kuin mekin vapaapäivänään eli luuhaavaat kirpputorilla ja ruokailevat ravintolassa.

Tarina välittää mainiosti isomman kaupungin tunnelmaa; raitiovaunun kolinan ja ihmisvilinän äänet voi melkein kuulla omissa korvissaan. Miljöö tarjoaa otollisen paikan kohdata monenlaisia ihmisiä, kuten kodittoman, omaisuuttaan mukanaan raahavan miehen ja mielenterveyspotilaan, joka yrittää varastaa Affe-koiran. Kohtaamiset oudosti käyttäytyvien kanssakulkijoiden kanssa osoittavat, että maailmaan mahtuu ihmisiä erilaisista taustoista ja lähtökohdista. Oman kivan lisänsä kirjaan tuo Affen ajatukset, joita voi lukea sinne tänne hajanaisesti sijoitetuista puhekuplista. Kevätretki kaupungilla äityy melkoiseksi seikkailuksi Affen varastamisyrityksen myötä, mutta pääosin tunnelma on kepeä ja iloinen.

erikoiskoira_affe3

Ei ole yllätys, että Ivana Helsinki-merkin takana olevien siskosten lastenkirjassa visuaalinen ilme on tärkeässä roolissa. Lystikkäiden kuvien monitasoisuus avautuu mahtavalla tavalla sekä isoille että pienille. Lapsilukijoiden katse nauliutuu etenkin siihen, mitä kaikkea kuvista voi löytyä, sillä yksityiskohtia on tosi paljon. Isot lukijat löytävät kuvista kasapäin viittauksia populaarikulttuurin tuotteisiin, pieni suuri asia, joka ilahduttaa aikuista. Kirjan Pirkko-täti muistuttaa erehdyttävästi pitkässä vaaleassa tukassaan tekijöitä itseään. Kuviin on ujutettu klassikkokirjoja, menestyselokuvia ja merkittävä joukko erilaisia brändejä, mukaan lukien Ivana Helsingin mekkoja. Näin mittavaa tuotesijoittelua harvoin lastenkirjoissa nähdään. Minua se ei häirinnyt, oli oikeastaan aika hauska bongailla eri tuotemerkkejä kirjan sivuilta. Jälkipolville säilyessään kirja tulee ilmentämään oman aikansa ilmiöitä tarkasti.

Kirja:

Suhonen, Paola ja Pirjo: Erikoiskoira Affe – kevätretki kaupungilla, kustannusosakeyhtiö Tammi 2016.

 

kuvakirjat · Lastenkirjat

Milla Marmori salapoliisina

millamarmori1

Milla Marmori ja kadonneen mummon mysteeri on Sami Järven kirjoittama ja Minttu Wikbergin kuvittama salapoliisitarina, jonka esikoiseni otti heti omakseen. 5-vuotias on aiemmin luetun Vanttu salapoliisina -kirjan ansiosta jo pidempään leikkinyt vakooja- ja salapoliisileikkejä, ja kovin innostunut mysteerien selvittelystä. Millan etsiväseikkailu sattui siis iltasatulukemistoon juuri oikealla hetkellä. Etsivätarina on moderni satu hashtageine kaikkineen, mutta myös lajityypiltään tunnistettava satukertomus, jossa liikutaan kahden eri todellisuuden välillä.

Milla Marmorin oivaltava juju on punaisessa villalangassa eli tietenkin johtolangassa, jonka avulla välkky tyttö etsii mummolan uumeniin kadonnutta isoäitiään. Milla on tuotu mummolaan isän työmatkan ajaksi, mutta ennen kuin vierailu edes pääsee kunnolla käyntiin, on löydettävä vanhan talon sisuksiin hävinnyt mummo. Jäljittämisessä liikkeelle lähtöä siivittää hauska mummolan pohjapiirros, jota tarkastelemalla saa selville mielenkiintoisia yksityiskohtia. Mummola, vanha punainen huvila, on tietysti saanut osuvan nimen Villa Lanka. Tällaisilla pienillä yksityiskohdilla tekijät ovat varmistaneet, että myös aikuislukija pysyy hereillä kirjaa tavatessaan.

Lanka kiemurtelee teoksessa sivulta sivulle, ja sitä seuraamalla Milla pääsee liikkumaan tapetin läpi Kudelmaan, paikkaan, joka vilisee metsän eläimiä. Persoonalliset otukset asettuvat osaksi seikkailua, sillä mysteeriin kytkeytyy toinenkin ongelma: joku on varastanut eläinten vaatteet, juuri ne, jotka Millan mummo eläimille on neulonut. Eläimet neuvonantajinaan Milla alkaa selvittää yhä mykkyräisemmäksi käyvää vyyhtiä. Langan mutkittelua seuraamalla selviää, minne mummo on kadonnut, kuka on vienyt eläinten vaatteet ja miksi?

millamarmori2

Minttu Wikbergin kuvituksen päävärit ovat punainen, musta ja valkoinen. Toki värejä löytyy enemmänkin, mutta kolme pääväriä toistuu läpi kirjan ja tekee visuaalisesta ilmeestä raikkaan ja harkitun. Rauhallinen värien käyttö myös tehostaa juonen kannalta tärkeimmän elementin, punaisen langan, erottumista muusta kuvituksesta läpi tarinan. Puhekuplat terävöittävät joitakin repliikkejä ja kuvat saattavat kääntyä joillakin sivuilla vaaka-asennosta pystyyn. Kuvitus miellyttää ehkä enemmän aikuisen silmää, mutta kun kirjan ideaa avasi lapselle, sain hänet kuuntelemaan tarinaa mielellään tarkkaavaisena ja lopulta tarina teki niin suuren vaikutuksen, että kirjaa luettiin useana päivänä putkeen.

Sami Järvi tunnetaan videopelimaailmasta, jossa hän on käsikirjoittanut muun muassa tunnettua Alan Payne -peliä. Lastenkirjat ovat selkeästi uusi aluevaltaus, ja komeastihan Järvi sukeltaa lasten maailmaan. Minttu Wikberg taas on tehnyt ansiokasta uraa Arabian, Lapuan Kankureiden ja Finlaysonin suunnittelijana. Taitavien tekijöiden yhteistyönä syntynyt Milla Marmori on alusta asti harkittu kokonaisuus, johon voi vielä paremmin tutustua teoksen omalla sivulla, josta löytyy myös supersuloinen ohje Millan villapuseroon sekä lukuhalukkuutta herättelevä video.

Milla Marmorin kustantaja, Cozy Publishing, tekee tyylikkäitä ja kauniita lifestyle-teoksia, mutta nyt se on laajentanut repertuaariaan myös lastenkirjojen puolelle. Aiemmin kirjoitin herkästä ja tunteikkaasta Penny ikävöi -teoksesta, josta pidimme esikoisen kanssa molemmat kovasti. Milla Marmori ja kadonneen mummon mysteeri on oiva lisä kustantamon lastenkirjavalikoimaan. Harmi ja kumma kyllä, kustantamon sivuilla lastenkirjoja ei mainita ollenkaan. Sääli, sillä ainakin nämä kaksi meille tiensä löytänyttä teosta ovat lukemisen ja mainostamisen arvoisia.

Kirja:

Järvi & Wikberg: Milla Marmori ja kadonneen mummon arvoitus, Cozy Publishing 2017.

kuvakirjat · Lastenkirja aikuisille · Lastenkirjat

Kaukaisen maan kuningas

herrakuningas1

Raija Siekkisen kirjoittama ja Hannu Tainan kuvittama Herra Kuningas ilmestyi vuonna 1986. Se on edelleen yksi vaikuttavimmista kuvakirjoista, joita tiedän. Siekkinen kirjoittaa surumielisen kauniin tarinan yksinäisyydestä, onnellisuuden löytämisestä ja arjen jakamisen tärkeydestä. Tarina on ajaton ja universaali, sen kieli on tarkkanäköistä ja runollista. Hannu Tainan kuvat ovat kuin maalauksia. Niiden sävyt ovat herkkiä, tunnelma niissä on unelias ja arvoituksellinen.

Ja talossa oli kirjasto, hyllyt täynnä kirjoja, jotka kuiskivat keskenään, runokirjat lausuivat runoja ja levysoitin soitti kauniita lauluja. Mutta pieni kuningas ei kuullut mitään, sillä hän oli kovin yksinäinen ja mietti vain yksinäisyyttään aamusta iltaan.

Herra Kuningas asuu ypöyöksin valtavassa kupolikattoisessa palatsissa, jossakin kaukaisessa maassa. Ympärillä kohoaa mahtipontinen vuoristo, palatsia reunustaa vihreä puutarha ja lähellä kimaltaa meri, jonka horisontissa siintäviä kalastajia kuningas katselee kävelyretkillään. Sisällä linnassa on on metreittäin kirjoja ja levykaupalla musiikkia, näkymät ikkunoista suurenmoiset, on siis kaikkea, mistä unelmoida saattaa. Elämä on kuitenkin kadottanut merkityksensä, sillä yksinäisyyden myötä kuningas on menettänyt kyvyn huomata loiston ympärillään. Kuningas ymmärtää olevansa erilainen muiden kuninkaiden joukossa – eihän hänellä ole yhtään alaista. Hän alkaa toivoa alamaisia, ensin sataa, sitten viittäkymmentä.

herrakuningas2

Kun kuninkaan oven taakse ilmestyy valtavan kokoinen, takkuturkkinen kissa, tiikeri, elämä muuttuu. Tiikeri jää asumaan kuninkaan luokse, eikä kuningas lainkaan huomaa, että yhtäkkiä päivät kuluvat hänen palvellessaan kissaa. Kuningas saa vihdoin alamaisen, ja alkaa löytää sisältöä elämäänsä. Yhteiselämä kissan kanssa näyttää kuninkaalle elämästä taas kaiken sen hyvän, minkä hän oli ehtinyt unohtaa. Samaan aikaan kaupunkia ympärillä aletaan asuttaa, linnan laitamille rakennetaan taloja vieri viereen. Kuningas kutsuu ihmisiä luokseen, ihmiset kertovat tarinaa toisilleen eteenpäin: “Tuolla asuu Herra Kuningas.”

Siekkisen ja Tainan kuvakirja on kestänyt aikaa, ja sen jaksaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan pienille lukijoille tarina tuntuu vielä liian filosofiselta, mutta 5-vuotias jaksaa jo kuunnella ja pohtia yksinäisyyden ja ystävyyden merkitystä. Toivottavasti kirjaa löytyy vielä kirjastojen varastoista, jotta se tulisi luetuksi vielä tänä päivänäkin. Mikäli teos antikvariaateissa hypistellessä tulee vastaan, kannattaa se ostaa säilöön.

 

Kirja:

Siekkinen, Raija & Taina, Hannu: Herra Kuningas, Otava 1986.