Alle kouluikäiset · joulu · Kouluikäiset · Lastenkirjat

Se ainoa oikea joulusatu

Suuret, pumpulipalloina alas viilettävät lumihiutaleet saavat minut aina hyvällä tavalla pois tolaltani. Valkoiseksi muuttuva maisema lähettää aivoihini impulssin, jonka mukana kelaan sekunnin murto-osassa ensin Lorelai Gilmorea ja toiseksi alan mutista itsekseni: “Marikki, katso, lunta sataa!” Rakastin lapsena Ronja Ryövärintytärtä, Peppiä ja Kultasiskoni-tarinaa, mutta muut Lindgrenin teokset jäivät etäisemmiksi. Omien lasteni kanssa olen sittemmin paikkaillut lukemattomia aukkoja. Valiojoukosta kärkikastiin ovat kivunneet Marikista kertovat kuvakirjat ja Melukylän joulu.

marikki1.jpg

Kirjan nimestä huolimatta pääosaan seikkailussa pääsee Liisa, Marikin vikkelä ja tomera pikkusisko.  Nopealiikkeinen Liisa hyppää kaupunkireissulla ollessaan ohiajavan Anderssonin sedän reen jalaksille, ilkikurisen Kustaan yllyttämänä . Ja kas, ennen kuin Liisa ehtii huomatakaan, on Anderssonin reki kiitänyt halki lumisen metsän, tavattoman kauas kotoa. Kotona äiti ja kuumeinen Marikki leipovat piparkakkuja ja ihmettelevät, kun Liisaa ei lainkaan kuulu kotiin. Kesäkummun jouluvalmisteluja sävyttää huoli, kun Liisan kohtalo on epäselvä ja ilta lähestyy. Seuraa monta piinaavaa hetkeä, ennen kuin Liisa on taas turvallisesti kotona, valmistautumassa jouluun. Parasta tässä jouluseikkailussa on sen lämminhenkinen tunnelma ja onnellinen loppu.

Esikoinen, tammikuun lapsi, kiinnostui Marikista jo piirua vaille kolmevuotiaana, kuopus taas aivan äskettäin. Viime vuonna luimme kirjan useita kertoja, ilman että isompi kuulija räpäytti ripseäkään. Tänä vuonna huomasi, että jännittävät kohtaukset olivat vieläkin jännittävämpiä, kun kuulijan ymmärrys on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Lasta jännittää ja ihan vavisuttaa, miten Liisan käy, pääseekö hän kotiin? Pitääkö huolestuttavasti käyttäytyvää, huikkaa ottavaa Anderssonin setää pelätä?

marikki3.jpg

Kuopus, joka mieluiten viihtyy vauvakirjojen äärellä edelleen 2,5-vuotiaana, hakee usein Marikin käsiinsä ja kääntää sivulle 3: “Voidaanko mennä äiti tuonne? Voivatko äiti nuo tytöt tulla joskus meille?” Ilon Wiklandin taianomaisessa kuvassa kaksi pientä tyttöä tuijottaa haltoituneina taivaalta tupruttavaa lunta.

Hento ja herkkä kynänjälki tekee kirjan kuvista maalauksellisia. Satua lukiessa aika pysähtyy, mieli siirtyy pohtimaan edessä siintävää joululomaa, hämärässä hiljaa lämpenevää tupaa ja kiireettömiä aamuja tuikun valossa. Eikä se lainkaan haittaa, että hilpeät ja veikeät Kesäkummun tyttäret muistuttavat jollain kummalla tavalla niitä tylleröitä, jotka peittelen iltaisin unten maille. Menneeseen en kaipaa, mutta hektiseen elämänmenoon ja mustaan länsisuomalaiseen talvimaisemaan Marikki, katso, lunta sataa! tuo kaivattua vanhan ajan tunnelmaa.

 

Lindgren, Astrid: Marikki, katso, lunta sataa! WSOY, 1993.

joulu · Lahjaksi · Muut jutut

Kohti joulua

 

Näen elämän kuvina. Joskus on vaikea keskittyä arkeen, kun tapahtumat näyttäytyvät elokuvallisina haavekuvina silmien edessä. Parhaillaan joulun lähestyminen luo verkkokalvoille erinäisiä tuokiokuvia seesteisestä pyhien ajasta, jolloin ehtii tehdä muutakin kuin nukkua ja pestä pyykkiä. Joulu tarkoittaa samaa kuin loma, ja loma tarkoittaa samaa kuin aikaa lukea. Kunpa se olisi mahdollista tänä vuonna. Viimeiset viikot ovat olleet niin hengästyttäviä, että hyvä kun olen kaupan kassalla löytänyt pankkikortin lompakostani ja muistanut ottaa ostokset mukaani. Pakostakin sitä siis alkaa unelmoida vuoden rauhallisimmasta juhlasta.

joululoma1.jpg

Olen todennut, että pikkulapsiperheen joulu on tehty tonttulakkien kilinästä,  piparkakkutalon leipomisesta ja muusta äänekkäästä sähellyksestä. Jotenkin tälle tielle on ajauduttu, ja sieltä on vaikea löytää aikaa meditatiivisemmalle pyhien vietolle. Omia perinteitä on vaikea luoda, kun jouluna on tapana kokoontua niin monen eri tahon kanssa yhteen. Kahta periaatetta en kuitenkaan suostu vaihtamaan: 1) joululahjaksi saadaan ja annetaan kirjoja 2) minä saan leipoa juuri sellaisen kakun kuin ikinä haluan. Esikoinen muistaa jo jouluun liittyvät perinteet ja hänelle on tärkeää, että niitä myös noudatetaan. Onhan se myös mieltä lämmittävää, seurata jälkikasvun hihkaisuja ja tonttuhavaintoja, joita he saavat jakaa lähimpien sukulaisten kanssa.

Elokuvallisessa jouluvisiossani (jonka toteuttamismahdollisuuksia pitää odottaa ehkä vielä kymmenen vuotta?) en juuri poistu sängystä. Välttämättömyyksiksi riittävät ylellinen pellava-aamutakki, juusto- ja suklaatarjotin, punaviini ja kasa kirjoja. Jossain kaikuu 20-luvun jazz, kuusi loistaa juhlapuvussaan olohuoneen nurkassa, eikä ole pakko tehdä yhtään mitään.  Mielikuvissani jouluna on niin ihanan tylsää, että sohvalla makoilu lähentelee taidetta ja ikävystymisen voi karkottaa klassikkoelokuvia katsomalla, jos lukeminen jostain syystä alkaa kyllästyttää. Odotan, että lapset kasvavat niin isoiksi, että Joulupukki-tarina voidaan sivuuttaa (miksi ihmeessä lähdimme siihen alun alkaenkaan?) ja voimme siirtyä kirjailija Jari Järvelän nerokkaaseen lahjanpiilotusoperaatioon, jossa muutamt hartaudella valitut paketit on piilotettu niin ovelasti, että pyhät menevät kimuranttia  tehtävää ratkoessa.

Todellisuudessa ehdin hyvällä tuurilla lukea kirjaa yhtenä iltana parisenkymmentä sivua, kunnes silmä lupsuu kaikesta häsellyksestä. Onneksi tänä vuonna lomaa on melkein pari viikkoa, ja irtiottoa todellisuudesta voi harrastaa useampanakin iltana ennen vuoden vaihtumista uuteen.

 

Joululahjakirjalistakin on jo valmiina:

– Hanna-Riitta Schreck: Minä maalaan kuin jumala (taidemaalari Ellen Thesleffin elämäkerta, jonka nimi on säkenöivä ja kansi kuin taideteos). Paitsi, ostin tämän jo.

– Anni Kytömäki: Kultarinta (koska Kivitasku oli upea, tällaiseen monisataasivuiseen rauhoittumiseen olisi mahtavaa uppoutua ja tämä jäi lukematta aikoinaan)

– Nathan Hill: Nix tai Paul Auster: 4321 (täytyykö näitä nyt perustella?)

– Vegaanin aamupalakirja (pitää olla myös silmänruokaa ja inspiraatiota eikä pelkkää proosaa, rakastan aamupaloja)

– Joan Didion: Slouching towards Betlehem / We tell ourselves stories in order to live

– Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat (kiinnostavin Finlandia-ehdokkaista)

– Katja Kallio: Yön kantaja (mahdollisesti ensimmäinen Kallion kirja, josta kiinnostuin)

– Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö (Niin kovasti on tästäkin puhuttu, että uteliaisuuteni on herännyt.)

joulu · joululahjakirjat

Kohti joulua

Joulukuusi kurottaa esiin rautakaupan aulassa täydessä juhlapuvussaan. Sitä on mahdoton olla huomaamatta. Vähän ärsyttää, älkää aloittako nyt jo. Toisaalta, tässä ruuhkavuosihurrikaanin keskellä seisoessa tuntuu ihan hyvältä, että kauppiaat pitävät joulun alitajunnassani. Jos ei meinaa muistaa tilata itselleen kahteen vuoteen hammaslääkäriä, on hyvin todennäköistä, että yksi joulukin vilahtaisi ohi, ellei siitä kimaltavilla huutomerkeillä huutelisi pitkin kaupunkia. Jouluksi on saatava ja toivottava kirjoja, ja niitä on syytä alkaa miettiä ajoissa. Helpottaakseen joululahjakirjapäänvaivaanne, tulee Lukuloikkaankin pitkin marraskuuta vinkkejä oivista joululahjakirjoista.

joulukirjalahjat.jpg

Kirja on nerokas lahja kaikenikäiselle. Sitä on mukavampi siivota kuin muovikrääsää, se vie vähemmän tilaa kuin moni härveli. Kirjan voi antaa eteenpäin seuraavalle lukijalle, jos tila hyllystä loppuu kesken. Kaikki eivät innostu tarinoista, mutta jokaiselle voi löytyä joku kirja, josta innostua. Onhan kirjoja niin monenlaisia, että valinnanvaraa löytyy, myös lapsille. On sarjakuvat, tietokirjat, harrastuskirjat, lastenkirjat, tehtäväkirjat ja vaikka mitä. Pukinkontista löytyvän lastenkirjan ole pakko olla satu tai lastenromaani, jos tarkoitus on tuupata joku vähemmän innokas lukija pikkuisen kirjahyllyn suuntaan. Tärkeintä tietysti olisi tuntea lahjan saaja mahdollisimman hyvin, jotta kirjan aihepiiri vastaisi lukijan mielenkiinnonkohteita edes jollakin tavalla.

joulukirjalahjat2.jpg

Joskus käy niin, että paikallinen kirjakauppa tursuaa pelkästään niitä ennestään suurelle yleisölle tuttujen kirjailijoiden teoksia, joista ei sitten kuitenkaan löydy sitä omaa, erityistä lahjaa isänpäiväksi, jouluksi tai syntymäpäiväksi. Tähän akuuttiin vaivaan auttavat museokaupat, joiden nettikaupoista voi tehdä vähän persoonallisempia löytöjä. Okei, ei pelkkiä kirjoja, vaan myös vähän erityisempiä leluja, julisteita tai design-esineitä. Varsinkin väritys- ja tehtäväkirjoja modernien taiteiden museot ovat pullollaan, niitä kannattaa tutkailla. Ulkomaisista museoista tilatut kirjat tosin ovat usein vieraalla kielellä, mutta varsinkin vauvojen ja taaperoiden kanssa sillä ei mielestäni ole väliä, sillä kuviahan niistä enimmäkseen katsellaan. Koululaiset taas jo opiskelevat kieliä, joten ihanasta vieraskielisestä kirjasta voi saada lisäpotkua kielen opiskeluun.

Muutama vinkki kirjojen etsimiseen ulkomailta:

Tate Modernin nettikaupan kirjavalikoimista löytyy valtavasti kirjoja lapsille, huomatkaa myös kotimainen klassikko, Oili Tannisen Hippu. Pariisin-matkoilla lähtemättömän vaikutuksen minuun on tehnyt Pompidou-keskus, jonka verkkokaupasta voi tehdä tietysti ostoksia myös koti-Suomeen. Sivun kielen voi muuttaa englanniksi, mikäli ranska ei suju. Tukholman Moderna Museetiin ehtii poiketa vielä ennen joulua, jos siellä suunnalla matkailee. Museon kaupan valikoima on hurjan hyvä, kirjoja on kaikenikäisille paljon. Ikävä kyllä Moderna Museetin verkkokaupan valikoima on huomattavasti pienempi. Richmondista löytyy suloinen kirjakauppa lapsille, The Alligator’s Mouth, heillä on myös laaja verkkokauppavalikoima.

Kaikenikäisille lukutoukille löytyy jos jonkinmoista lukemisen oheistuotetta kirjanmerkeistä hiljaisiin kirjoihin* Etsystä, kunhan vain jaksaa kahlata läpi valtavaa valikoimaa ja laskea ulkoimalta tulevien tilausten postikulut.

*Hiljainen kirja on ommeltu kirja, jossa on taaperoikäisille sopivia tehtäviä. Aika vähän näitä on tullut itselleni vastaan, mutta Nossu työstää -blogista voi kurkata idean.