Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat

Kiltti Tootoo-vaari ja hänen lempeä apurinsa

Tootoo-vaari ja tötteröauto on Ville Hytösen uusin lastenkirja. Se on kertomus rakennusmiehestä nimeltä Tootoo-vaari, hänen uskollisesta apulaisestaan Tötteröautosta sekä perin merkillisistä toimeksiannoista, joita he työpäivänsä aikana kohtaavat. Kaupungissa on yhtäkkiä monta avuntarvitsijaa, sillä Café Simolinin poikkipuut ovat aivan vinossa ja rouva Lampisen keittiö on kääntynyt täysin ylösalaisin. Kadulla tulee vastaan myös apua pyytävä nuori slangia vääntelevä mies, jonka kulkupeli Lipi Liettualaismopo ei lähde käyntiin ruosteen takia. Yhteistyötä tehden Tootoo-vaari ja Tötteröauto ottavat tehtävät hoitaakseen. Kuinka ollakaan, kun työt on saatu tehtyä, tilanne kääntyykin päälaelleen ja yhtäkkiä Tootoo-vaari ja Tötteröauto tarvitsevatkin itse apua.

IMG_0766

Myönnetään, ensimmäisenä kiinnostukseni herätti Mira Malliuksen luoma huvittava hipsterimäinen Tootoo-vaari. Viiksekäs pipopäinen mies pisti silmääni kirjaston lastenosaston uutuushyllyssä. Kirjan nimikin on hauska, joten sujautin opuksen kassiimme lähinnä kuopusta varten. Kuten tavanomaista, 2-vuotias ei jaksanut kovin kauaa kuunnella tarinaa, vaan vetäytyi tärkeämpiin pomppimispuuhiin. Neljävuotias sen sijaan liimautui kylkeeni ja halusi heti kuulla jätskiautosta ja vaarista lisää.

IMG_0764

Hytönen käyttää kirjassa kieltä vivahteikkaasti, henkilöhahmojen repliikit heijastelevat onnistuneesti heidän persoonallisuuttaan. Tootoo-vaari on asiapitoinen ja vaatimaton mies, Tötteröauto taas vähäsanainen mutta tarmokas hahmo. Hauskin henkilö on nuori riehakas mies, joka pälpättää slangityyppistä puhekieltä. Mira Malliuksen kuvat ovat kirjaan täysosuma. Ne ovat värikkäitä ja leikkisiä.

Haluan uskoa, että lapset löytävät sukupuolesta riippumatta itselleen merkityksellistä luettavaa. Uskon, että suurin osa leikki-ikäisiä kiinnostavista asioista on kiinnostavia lasten iän vuoksi, ei sen vuoksi, kumpaa sukupuolta he edustavat. Roska-autot, katujyrät ja bussit kiinnostavat ainakin omia tyttäriäni lähes yhtä paljon kuin nukeilla leikkiminen ja askartelu. Silti tuntuu, että alle kouluikäisten lastenkirjallisuudessa Suomessa tyttöhahmot ovat vahvemmin edustettuina. Uskoisin, että Tootoo-vaari kuitenkin täydentää Onni-pojan, Mikko Mallikkaan ja Tomppa-kirjojen lukijoiden hyllyä ansiokkaasti ennen kuin on aika siirtyä lukemaan esimerkiksi Veera Salmen Mauri-sarjaa.

Kirja:

Ville Hytönen & Mira Mallius: Tootoo-vaari ja tötteröauto, Savukeidas 2017.

Alle kouluikäiset · Käännöskirjat

Kertomus Ellenistä ja omenapuusta

Tavallista, realistista ja onnellista arkea eletään Catarina Kruusvalin kirjoittamassa ja kuvittamansa lastenkirjassa Ellenin omenapuu. Kirjassa seurataan Ellenin ja hänen ystävänsä Kallen pihaleikkejä vuodenkierron aikana. Puutarha tarjoaa loistavat kulissit leikkeihin, onhan siellä leikkimökki ja hiekkalaatikko, tilaa juosta ja temmeltää. Omenapuu on kuitenkin mielikuvitusleikkien ydin, se voi olla kiipeilyteline, piilopaikka ja salamaja.  Vuodenajat vaihtuvat, lapset leikkivät puussa ja sen ympärillä. IMG_0745

Syksy vaihtuu talveen. Perheessä syödään puun tarjoamia hedelmiä vielä talvellakin. Yhtäkkiä koittaa myrsky, joka tuhoaa puun pelkäksi risukasaksi. Ellenin äiti lupaa leikkipaikkaan ikävöiville lapsille, että pihaan istutetaan uusi puu. Suru hälvenee, kun lapset saavat seurata taimen istutusta, puun kasvua isommaksi ja lopulta ensimmäistä sadonkorjuuta.

IMG_0746

Catarina Kruusvalin kuvitus tuo heti mieleen Ilon Wiklandin kuvituksen Astrid Lindgrenin kirjoista. Vinot vanhat puutalot, rönsyilevät puutarhat ja iloisina säässä kuin säässä touhottavat lapset heijastavat lapsilukijalle tuttuja ja turvallisia välähdyksiä hyvin samankaltaisesta arjesta kuin jossa itse elämme. Lapsesta on hauska seurata, miten piha muuttuu kuvissa vuodenaikojen mukaan. Kuvat ovat selkeitä ja isoja, niissä on rauhallinen ja lämmin tunnelma. Ellenin omenapuu kuvaa lapsuutta juuri sellaisten asioiden kautta, joita toivoo omien lastensakin myöhemmin muistavan. Sen, että oli ihan tavallista, puutarhassa sai kiipeillä puuhun ja myrsky-yönä voitiin leiriytyä siskonpetiin kuuntelemaan sateen vihmomista ja tuulen ulvontaa.

Kirja:

Catarina Kruusval: Ellenin omenapuu, kustannusosakeyhtiö Tammi 2006. Suomentanut Tittamari Marttinen

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus

Kolme hihityttävää kertomusta

DSC_1003

Mirva Niinisen Sehän on pikkuapina! pitää sisällään kolme kertomusta: Pikkuapina leipoo kakun, Pikkuapina piirtää taulun ja Pikkuapina ei saa unta. Pikkuapina on ihan hassu höseltäjä, joka ryhtyy idean saatuaan tuumasta toimeen, mutta ei aina tule ajatelleeksi suunnitelmiaan loppuun asti. Pikkuapinan koheltaminen tekemisestä toiseen muistuttaa pienen lapsen leikkimistä, yhtä vähän kummallakin on keskittymiskykyä.

Säntäilevä pikkuapina naulitsee leikki-ikäisen paikoilleen hihittelemään. Huomaan, että kirja on poikkeuksellinen, sillä sen huumori avautuu pienelle lukijalle hyvin, toisin kuin vaikkapa Tatu ja Patu, joiden kommelluksista läheskään kaikki ei tule vielä neljävuotiaalle ymmärretyksi.

DSC_1015

Pikkuapinan seikkailuissa syödään paljon banaaneja, leivotaan ystävälle kakku (joka palaa pohjaan), maalataan hännällä ja houkutellaan unta rutiinien avulla. Tarinat loppuvat perinteiseen “sen pituinen se” -lausahdukseen, jota onneksi ei lastenkirjoissa enää juuri käytetä. Niinisen teksteissä se tuntuu kuitenkin olevan perusteltu tehokeino, se lopettaa Pikkuapinan kohelluksen kuin seinään.

Kirjan parasta antia ovat ehdottomasti Hannamari Ruohosen hullunkuriset kuvat, joista välittyy Pikkuapinan uskomaton tahti loikkia asiasta ja askareesta toiseen. Mirva Niinisen tekstissä lauseet alkavat välillä yhdeltä aukeamalta ja loppuvat seuraavalle. Välillä tekstiä tehostetaan kolmen pisteen ajatuskatkolla, kun Pikkuapina siirtyy hommasta toiseen. Erittäin onnistunutta kirjassa on erilaisten fonttien käyttö, kun jotakin asiaa halutaan painottaa. Kun kirjaa lukee lapselle ääneen, vaihtuva fontti toimii lukijalle merkkinä voimistaa tai hidastaa lukunopeutta tai muuttaa äänenpainoja tietyissä kohdissa. Teksti kulkee tehokeinojen avulla rytmikkäästi eteenpäin.

DSC_1025

Humoristiset tarinat Pikkuapinasta saavat vatsan kuplimaan naurusta. Kirja virittää hyvälle mielelle ja saa himoitsemaan banaanilettuja.

 

Kirja:

Mirva Niininen ja Hannamari Ruohonen: Sehän on pikkuapina! Wsoy, 2016.

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus

Villiinastako isosisko?

 

Kirjastossa tuntuu olevan lähes aina samat kirjat paikalla, joten tapanani on tehdä täsmäiskuja kirjakauppaan uutuuksia hipelöimään. Samalla yleensä laitan uutuudet muistiin ja teen niihin kotona varaukset. Kaupunginkirjastossamme poistui vuoden alusta varausmaksut, joten liityn jonottamaan kiinnostavia julkaisuja aina heti kun mahdollista. Maksuttomuus on tietysti ihan mahtavaa, mutta pidentää arvattavasti jonotusaikoja jonkin verran. Lastenkirjoja ei kuitenkaan tunnu juuri kukaan varaavan, joten lähes joka viikko iloisten uutisten tekstiviesti kilahtaa puhelimeen: “Varauksesi on noudettavissa.”

Arvelin, että Katriina Rosavaaran ja Reetta Niemensivun Villiina ja isosiskopakkaus voisi olla esikoiseni mieleen. Kirja täyttää tämänhetkiset lukijan kriteerit, sillä siinä on samaistuttava roolihahmo, selkeät ja iloiset kuvat, huumoria sekä hyvä meininki. Oikeassa olin, kirja oli tosi tykätty.

DSC_0979

 

Kuopusta odottaessani luimme hiirenkorville Sanna Pelliccionin klassikkoainesta olevaa Onni-pojasta tulee isoveli-kirjaa. Siinä missä Onni-poika-kirjassa vauvan odotusta perheeseen seurataan hyvin realistisesti aina neuvolakäynneistä pikkuveljen kotiintuloon asti, lähestyy Villiina ja isosiskopakkaus aihetta esikoisen tunnemylläkän kautta. Pelko oman roolin muuttumisesta perheessä ja mustasukkaisuus sekoittavat Villiinan päätä niin, että hän kuvittelee olevansa syypää vauvan puuttumiseen äitiyspakkauksesta. Kirja onkin ihan mahtava materiaali leikki-ikäiselle ja tämän läheiselle aikuiselle käydä yhdessä läpi vauvan tulon herättämiä tunteita. Pienemmälle lukijalle suosittelen jo aiemmin mainitsemaani Onni-poikaa.

Kirjan kommellukset tietenkin ratkeavat parhain päin. Myrskyävät tunteet tasaantuvat, kun niistä voi puhua mummon kanssa. Villiina alkaa uskoa, että kaikki järjestyy, onhan vauvakin vielä tallessa äidin vatsassa. Seikkailujen jälkeen Villiina saa mummolta oman isosiskopakkauksen, jonka sisällössä on isojen lasten juttuja. Lahjaksi saatuja kirjastokorttia ja uimalaseja Villiina voi käyttää yhdessä mummon kanssa erityisillä retkillä silloin, kun vanhempien on keskityttävä vauvaan.

Villiina on varmasti kotimaisen lastenkirjallisuuden ensimmäisiä teoksia, jossa perhemuoto poikkeaa valtavirrasta. Villiinan vanhemmat ovat äiti ja mamma, seikka joka käy ilmi niin hienovaraisesti muutamasta sivulauseesta, ettei lapsi edes huomaa ihmetellä asiaa. Toisaalta, mikä parasta, lapsen maailmankuva ei ole vielä ehtinyt muotoutumaan sellaiseksi, että perhemuotoa edes tulisi kyseenalaistaa millään tapaa.

Kirja:

Katriina Rosovaara & Reetta Niemensivu: Villiina ja isosiskopakkaus, WSOY 2017.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus

Ystävät kuunvalossa

DSC_0952

– Oletko sinä itkenyt?

– No kun minulle tuli taas sellainen olo.

– Millainen olo? 

– Että kaikki on niin kaunista. Välillä se alkaa itkettää.

Unenomainen Yökirja on kiistatta yksi tärkeimmistä aikuisena lukemistani kuvakirjoista. Tunteikas teos käsittelee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, jonka hälventämiseen riittää yhden oikeanlaisen ihmisen tapaaminen. Yökirja kertoo kuusivuotiaasta Kuusta, joka ei voi harvinaisen sairautensa vuoksi liikkua päivänvalossa ilman erityistä suojapukua. Kuulla on huoleton pikkusisko Oo La Laa, joka porskuttaa elämässä eteenpäin omaa, vauhdikasta polkuaan. Kotona odottaa myös yksinhuoltajaäiti, joka yrittää torjua yhä tiukemmin otteeseensa kiristävää yksinäisyyttä ompelemalla itselleen ystävän.

Öisessä metsässä Kuu kohtaa Raan, punatukkaisen tytön, johon hän saa ainutlaatuisen yhteyden. Kun he kohtaavat, he löytävät toisistaan lohtua maailmassa, joka päivisin on niin epävarma. Ystävysten välillä on niin tiivis säie, että se kantaa ilman sanojakin. Yölliset kohtaamiset sytyttävät päiviin valon, jonka voimalla lapset pääsevät loikkaamaan hetkeksi pois tavallisesta arjestaan.

Vaikutuin Inka Nousiaisen runollisesta, kielestä jo teini-ikäisenä luettuani hänen nuortenkirjojaan. Virkkeet ovat harkittuja, kielikuvat maalaavat silmien eteen hämyisän metsämaiseman. Neljävuotiaalle tämä kirja on vielä aavistuksen vaikea paikoitellen, mutta kuitenkin ystävyyden sanoma aukesi jo pienellekin lukijalle.

Satu Kettusen kollaasitekniikalla toteuttama kuvitus luo tarinan ympärille uneliaan ja rauhallisen kehyksen. Kirjan kansikuva on niin lumoava, että haluaisin vangisen seinälle.

DSC_0971

Seuraavana päivänä olen onnellisempi kuin aikoihin. Mitä muutakaan voi olla, jos on saanut kysyä kysymyksensä oikealta ihmiseltä.

Yökirja tarjoaa oivallettavaa ja pureksittavaa myös aikuiselle. Se vasta tärkeää onkin, sillä pääsääntöisesti aikuinen on se, joka lukee alle kouluikäiselle. Kun aikuinen viihtyy kirjan äärellä ja jaksaa keskustella lukemastaan, lapsikin toivoo yhteisiä lukuhetkiä yhä useammin.

Kirja:

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Yökirja, Tammi 2015.

 

 

 

Alle kouluikäiset · Käännöskirjat · Kesäkirjat · Klassikot

Päättäväinen, kujeileva Lotta

DSC_0885

Lastenkirjallisuudesta ei voi puhua ilman Astrid Lindgreniä. Oikeastaan, ilman Lindgreniä tätä blogiakaan tuskin olisi. Niin merkittävä rooli Ronjallaja Pepillä on ollut lapsuudessani ja nuoruudessani, että tuntuisi hölmöltä olla lukematta koko tuotantoa läpi. Muistan lukeneeni  Lindgreniä kouluikäisenä itse, joten olen ilmiselvästi tarttunut vain samaistuttaviin tyttöhahmoihin. Katto-Kassinen, Mio, poikani Mio ja Marikki-kirjat ovat edelleen lukematta.

Lotasta kerrotaan jopa viidessä Lindgrenin kirjassa. Näistä kaksi, Lotta, Janne ja Minnamanna sekä Osaa Lottakin ajaa sisältävät sen verran paljon kuvia, että sain nelivuotiaani niistä kiinnostumaan. Lotan pyöräseikkailua luimme jo viime kesänä, kun lapsi oppi pyöräilemään. Nyt, vuotta myöhemmin 4-vuotiaana, lapsi tuntuu saavan kirjasta enemmän irti.

DSC_0906

Osaa Lottakin ajaa kertoo Lotan viisivuotissyntymäpäivästä, jolloin hän ei saakaan toivottua uutta polkupyörää lahjaksi vanhan kolmipyöräisen tilalle. Lotan on siis toteutettava ääneen lausuttu uhkaus ja pihistettävä iso pyörä jostain, jotta voisi todistaa uhmakkaasti ilmoille kajautetut sanat: “Totta kai minä osaan ajaa pyörällä, ihan varmasti osaan!”

Aikuinen lukee Lottaa nostalgialasit päässään, Lindgrenin maailma kun tuppaa olemaan ikuisen kesän ja kiireettömyyden tyyssija. Ilon Wiklandin kuvituksessa omena- ja kirsikkapuut kukkivat ja lapset elävät huoletonta ulkoilmaelämää puutaloidyllissä, eikä kenenkään tarvitse paasata liiallisesta ruutuajasta tai liikenteen vaaroista.

Lapsesta on tärkeää lukea aiheista, jotka koskettavat hänen omaa elämäänsä, kuten kesästä ja pyöräilystä. Lotta on ihanan päättäväinen ja tarmokas hahmo, joka sisuuntuu ja päättää todistaa kaikille osaavansa pyöräillä, vaikka oma perhe muuta epäileekin. Kirjan Lotta käyttäytyy, kuten lapsilla on tapana. Hän on suorasanainen, uhmakas ja ajattelematon, mutta toisaalta määrätietoinenja hellyyttävä. Tunteiden skaala vaihtelee laidasta laitaan, kuten viisivuotiailla tunnetaitoja harjoittelevilla pienillä on tapana. Kirjan aikuiset suhtautuvat tunnemyräköihin ja hölmöilyyn ymmärtäväisesti, joten lapselle kirjasta välittyy lämminhenkinen ja turvallinen maailma.

 

Kirja:

Astrid Lindgren: Osaa Lottakin ajaa, WSOY 1971

Suomentanut Kaija Pakkanen

Alle kouluikäiset · Kesäkirjat · Kotimainen kirjallisuus

Tämän suven kesäkirja

DSC_0844Kesän tullen aikuiset alkavat puhua kesäkirjoista ja lomalukemisesta. Nekin, jotka eivät arkena juuri heittäydy tarinoiden vietäviksi, lainaavat kirjoja mukaan matkoilleen. Mökkikassiin pakataan dekkareita, chick litiä tai vähintään hiirenkorville luettuja aikakauslehtiä. Toiset taas kahlaavat kesällä läpi ne paksuimmat romaanit tai kehutuimmat uutudet, joihin talvella ei ehdi syventyä. Minäkin jonotan Hanya Yanagiharan Pientä elämää kirjaston varauslistan hännillä.

Alle kouluikäisille lapsille tämän kesän lomasatu voisi olla Eppu Nuotion ja Aino Louhen tekemä Toripäivä, joka on kaksikon yhteisen Tämä vai tuo? -sarjan kolmas osa. Sarjassa aiemmin ovat ilmestyneet Viljan syntymäpäivät ja Matkakuumetta, nekin ovat meillä kuukaudesta toiseen olleet suosikkeja.

DSC_0854

Toripäivä kertoo Fiinusta ja tämän äidistä, jotka kesäpäivänä pakkaavat kaikki ylimääräiset tavaransa kasseihin ja lähtevät myymään niitä torille. Kirja on toisaalta hyvin ajaton, sillä juoni voisi kertoa ihan yhtä hyvin kesäpäivästä 20 vuotta sitten. Tehdään retki, syödään eväitä, viilennytään lopuksi hiekkarannalla. Kuvat kuitenkin paljastavat, että kyse on modernista, monikulttuurisesta Suomesta, jossa asuu monenlaisia perheitä. Henkilöhahmot ovat eri-ikäisiä, erikokoisia, erivärisiä ja -mallisia, aivan kuten oikeassakin maailmassa.

Lapset rakastavat toistoa, joten kirjassa toistuvat “Tämä vai tuo?” -kysymykset rytmittävät mukavasti tarinan etenemistä. Miten paljon valintojen tekemistä ja ihmettelyn aihetta yhteen tavalliseen päivään mahtuukaan! Lauseet ovat sen verran yksinkertaisia ja selkeitä, että pienikin lapsi jaksaa hyvin seurata tarinaa kuvia katsellessaan. Kuvitus on tarkkaan harkittu jokaista kynänkärjen vetoa myöden, hahmot ovat kuin paperinukkeja, joiden asuja tekee mieli ihastella uudelleen ja uudelleen. Lukiessa aistii paahtavan auringon kirpputorimyyjien yllä sekä sen kuplivan ilon, mikä syntyy Fiinun ja äidin yhteisestä valokuvahetkestä. Juuri tällaista arkista lomailua meilläkin on.

Aikuislukijalle kirja tarjoaa aukkoja täytettäväksi. Mikähän mahtaa olla Fiinun pikkusisaruksen nimi, hänen, jota tarinassa ei esitellä lainkaan? Millainen tarina on Fiinun ja yksinhuoltajaäidin perheen muodostumisen taustalla?

Toripäivä on oikea hyvänmielen kirja. Lukuhetken päätyttyä lapset ovat valmiina mylläämään kaapeistaan omia pieneksi jääneitä vaatteitaan eväsretken ja kirpputoriaarteiden toivossa.

Kirja:

Aino Louhi ja Eppu Nuotio: Tämä vai tuo? Toripäivä, 2017. WSOY.