Aikuiset · Alle kouluikäiset · joululahjakirjat · Käännöskirjat · Kouluikäiset · Pukinkontissa

Pukinkonttiin, osa 3: Tositarinoita historian suurnaisista

Iltasatuja kapinallisille tytöille* ilmestyi vihdoin hiljattain suomeksi. Kirja on herättänyt niin paljon fiksua keskustelua ja hyviä kysymyksiä monissa blogeissa, että tartuin siihen suurella uteliaisuudella. Italialaisten Elena Favillin ja Francesca Cavallon luova tietokirja on ollut myyntimenestys ympäri maailmaa. Kirja sisältää sata ainutlaatuista, satumuotoon verhottua tarinaa eri aloilla toimineista supernaisista ympäri maailmaa, vieläpä eri aikakausilta,  hurjan kiinnostavaa! Kirjan nimi on saanut aikaan ihan osuvaa kritiikkiä, todellakin olisin toivonut, että kirja olisi suunnattu ihan kaikenlaisille, tavallisille tytöille. Provosoiva nimi jää kuitenkin mieleen ja saa kihisemään uteliaisuudesta, joten annettakoon se osittain anteeksi.

iltasatuja2

Iltasatukirjan kansiin on koottu kertomukset Malala Yousafzaista, Kleopatrasta, Anna Politkovskajasta, Astrid Lindgrenistä, Coco Chanelista ja Julia Childista, mutta laajaan joukkoon mahtuu myös monta täysin uutta nimeä ja tarinaa. Mukana on esimerkiksi merirosvoja, kädellisten tutkija, soturi, astrofyysikko, vakooja, kuningatar ja monia urheilijoita. Tarinat on kerrottu mutkia suoristaen, tiivistäen naisten tärkeimmät saavutukset vaikeuksien kautta voittoon -kertomuksiksi. Valitettavaa kyllä, suuri osa naisten tarinoista peilautuu jollain tavalla miehiseen historiaan, osa suurnaisista on joutunut pukeutumaan miehiksi päästäkseen tavoitteisiinsa tai heidän saavutuksiaan ei ole ehkä aiemmin kerrottu jälkipolville yhtä suurissa määrin kuin miesten vastaavia huippuhetkiä. Kirja tuleekin vahingossa vahvistaneeksi myyttiä siitä, että naiseus voi edelleen olla este suurille saavutuksille. Jossain päin maailmaa varmasti  vielä näin onkin, mutta sitä silti toivoisi, ettei kukaan asettaisi ystäviensä, tyttäriensä, siskojensa tai vaimojensa päähän ennakko-oletuksia siitä, mitä nämä mahdollisesti voivat tai eivät voi tehdä. Teoksen voimaannuttavaa sanomaa siis vesittää ajatus siitä, että naiseus on asia, josta huolimatta ihmeellisiä asioita voi saavuttaa, jos vaan tarpeeksi tarmokkaasti haluaa. Sitä kun niin kovasti toivoo, että tasa-arvo olisi arkipäivää, eikä moinen seikka juolahtaisi edes mieleen.

iltasatuja4.jpg

Ajattelin sujauttaa kirjan melkein 5-vuotiaan tyttäreni lahjakasaan jouluaattona – olkoonkin, että osittain kirja on hänelle vielä vaikeasti ymmärrettävä. Joku kuitenkin on todennut, että lapsi käsittelee luettua ikätasoonsa itse mukauttaen, joten en koe tarvetta jättää kirjaa odottamaan myöhempiä aikoja. Kävimme taannoin tyttären kanssa keskustelun leikin tiimellyksessä laivan henkilöstöstä. Lapsi ihmetteli, miksi puhuin miehistöstä, kun kaikki hänen laivassaan työskentelevät olivat naisia. Tyttärelleni on toistaiseksi selvää, että naiset voivat tehdä tismalleen samoja asioita kuin miehetkin. Onkin vaarana, että Iltasatuja kapinallisille tytöille jättää jälkeensä tunteen, että oikeastaan kaikki on mahdollista naisilleKIN. Tarinat ovat kuitenkin kiehtovia ja tärkeitä, joten ehdottomasti suosittelen kirjaa ihan kaikille suuria menestystarinoita janoaville.

 

iltasatuja3.jpg

Kirja on taitettu miellyttävän harmonisesti ja selkeästi siten, että vasemmalla puolella on satu, oikealla kuhunkin tekstiin erikseen tilattu eri kuvataiteilijan loihtima kuvituskuva. Kuvat rikastuttavat tekstiä, ja jotkut niistä ovat niin upeita moderneja taideteoksia, että ne tekisi mieli suurentaa ja kehystää tauluiksi. Tietoa on paljon, ja kirja herättää  uteliaisuuden tutkia lisää naisten tarinoita ja taustoja. Teoksen vahvuus on eittämättä siinä, että se vie mukanaan niin moneen eri maailmankolkkaan ja nivoo yhteen mitä erikoisempia kohtaloita ja saavutuksia.

 

Kirja:

Favilli & Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille, kustantamo S&S 2017.

*Kirja saatu blogin kautta.

Aikuiset · Kirjoittaminen · Lukeminen · Muut jutut

Kurkistus kirjoittajien arkeen

Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen 12 tarinaa kirjoittamisesta ilmestyi syyskuussa. Kirja sisältää hyvin erilaisia kertomuksia siitä, mitä kirjoittaminen haastatelluille henkilöille merkitsee, millaisia työskentelytapoja he käyttävät ja miten he ovat päätyneet kirjoittamaan. Tarinoita on tietysti yhtä monta kuin haastateltaviakin. Tunnetuimpia kirjan haastatelluista ovat kirjailija Emmi Itäranta, toimittaja Reetta Räty ja sanoittaja Samuli Putro. Muut haastattelut kertovat Henri Pulkkisesta (Paperi T), Ozan Yanarista, Antti Heikki Pesosesta, Jukka Lindströmistä, Milja Sarkolasta, Justimusfilmsistä, Jenni Valtialasta, Eeva Kolusta ja Teemu Nikistä ja Jani Pösöstä.

12tarinaa1.jpg

Mikä on kiinnostavampaa kuin lukeminen? Lukemisesta ja kirjoittamisesta lukeminen  taitaa kiilata huippunopeutta lempiasioideni kärkeen. Helsinkiläisillä on jo tovi ollut mahdollisuus osallistua Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumiin kuulemaan tunnettuja ulkomaisia kirjailijoita, mutta me täällä maakunnissa voimme arkikiireissämme vain huokailla, kunpa joskus ehtisin tuonne tai tuonne. Kirjamessuilla kerran vuodessa kuulee kirjailijoiden tarinoita ja esityksiä, lehdistä voi lukea kirjailijahaastatteluja, mutta tarve ja halu kuulla tarinoita kirjoittamisprosesseista elää myös näiden tapahtumien ulkopuolella. 12 tarinaa kirjoittamisesta ei kerro ainoastaan kirjailijan työstä, vaan esittelee tusinan hyvin erilaisia tekstejä ammatikseen työstävää ammattikirjoittajaa.

Tarina tarinan kirjoittajasta on aina kiinnostava, joten halusin malttamattomana lukea lisää siitä, mitä alan ammattilaiset ajattelevat tekstien työstämisestä. Kirjailijakohtaamiset jätän suosiolla väliin, lempikirjailijoiden tapaamisessa olisi liian suuri riski pettymykseen, mikäli henkilö ei vastaisikaan hänestä muodostamaani mielikuvaa. Yhden poikkeuksen olen tehnyt ja pyytänyt ohimennen eräässä tilaisuudessa omistuskirjoituksen Monika Fagerholmilta. Mitään ei särkynyt ohikiitävässä kohtaamisessa, taika ja hohto kirjailijan ympärillä säilyi, mutta riski on liian iso otettavaksi. Haluan pitää kirjojen kautta syntyneistä mielikuvista kiinni. Toisaalta, olen äärimmäisen utelias kuulemaan kirjojen taustoja. En ole niinkään kiinnostunut siitä, onko tarina totta vai ei, vaan siitä, miten se on syntynyt. Tällaiseen tiedonhaluun oiva vastaus on 12 tarinaa kirjoittamisesta.

Millainen on ammatikseen kirjoittavan työpäivä? Mistä he ammentavat ideansa, miten ja missä he työskentelevät, miten tekstit hiotaan valmiiksi? Haluavatko he teksteillään ottaa kantaa, viihdyttää vai luoda jotain aivan uutta?  Niin kiinnostava kuin taitavasti punottu romaani onkin, yhtä kiinnostavaa on se, mitä kirjoittajat kertovat jättävänsä ulkopuolelle.

Käytän paljon aikaa kirjojeni maailma rakentamiseen. Molempien kirjojen kohdalla kirjoitin erillisiä tekstitiedostoja, joissa listataan ja kerrotaan esimerkiksi kirjassa esiintyvän maailman teknologiasta, arkkitehtuurista, historiasta, luonnonvaroista sekä eläimistä ja kasveista. Lukijalle tekstissä on näkyvillä noin 5 % kaikesta suunnitellusta maailmasta. Tosin sitä on vaikea arvioida, koska osa asioista löytyy tekstistä epäsuorasti. Kirjoittajalla kokonaisvaltaisesti suunniteltu maailma on tärkeä, jotta pystyy hahmottamaan, miten asiat tekstissä on esitettävä. (Emmi Itäranta)

 

Muistan, minkälainen suuri pettymys minulle oli lapsena, kun kuulin ettei Carolyn Keeneä ole olemassakaan. Olikin vain ryhmä vaihtuvia henkilöitä, jotka yhdessä kyhäilivät Neiti Etsiviä liukuhihnalta. Se fakta, ettei punatukkaisen Paula Drew’n seikkailuja kirjoittanutkaan eläkeikää hipova nokkela kirjailijatar, vei sarjalta hohtoa roppakaupalla. Lukijalle on tärkeää ajatella, että teksti kumpuaa kirjoittajan tarpeesta kirjoittaa juuri tietty tarina, eikä tavoitteesta tehdä mahdollisimman kovaa bisnestä jollain tietyllä kirjallisella brändillä. Siksi on hienoa lukea siitä, millainen merkitys kirjoittamisella on kirjoittajalle itselleen.

12tarinaa2.jpg

Aika moni tunnettu kirjoittaja on todennut, ettei ole tiennyt mitä ajattelee jostakin, ennen kuin on kirjoittanut siitä. Kirjoittaminen on ajattelua. Ajattelu ja sen sanoiksi pukeminen vaatii kuitenkin ympärilleen aikaa ja tilaa, joutilaisuudella on luovuudelle kiistaton merkitys. Samoin kirjoittajat toistelevat fraasia “kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla”. Tottahan se. Eivät kenenkään sanat asetu vaivatta merkitykselliksi jonoiksi ilman työtä. Helppolukuinen, ajatuksia herättävä teksti on vaatinut yleensä useita työtunteja, editointia ja oikulukua, ennen kuin se päätyy meidän lukijoiden eteen. Tiedämmehän, että balettitanssijan ammatti vaatii satoja ja tuhansia kurinalaisia harjoitustunteja, mutta esitystä katsoessamme meidät valtaa illuusio varpailla tanssimisen keveydestä ja kivuttomuudesta.

Kirjoitusprosessissani kirjoittaminen ja lukeminen vuorottelevat. Unohtaminen on kaiken perusta, koska tietoisesti ajattelemalla harvoin tapahtuu mitään. Siksi kirjoittaessa tärkeää on kirjoittaa ja unohtaa kirjoittamansa hetkeksi. Lukeminen on minulle toimiva tapa unohtaa, siirtyä toiseen näkökulmaan ja maisemaan, minkä jälkeen on miellyttävämpää palata omaan tekstipätkäänsä. Se on kuin heräisi unesta tai palaisi kotiin ulkomailta, jolloin näkee taas selvemmin omat heikkoutensa, virheensä ja huonoutensa. Omat jutut ovat mageimpia monesti siinä ensivaiheessa, kun niistä on innoissaan. Etääntyminen vaatii helposti päiviä tai viikkoja – jopa kuukausia. (Samuli Putro)

12 tarinaa kirjoittamisesta –teoksen vahvuus on erilaisten haastateltavien äänen esiin saattamisessa sekä siinä, että suurin osa haastateltavista on suurelle yleisölle tuoreita, liki tuntemattomiakin kasvoja. Toiviainen ja Salmi, itsekin ammattikirjoittajia, antavat haastateltavien vahvan oman äänen näkyä teksteissään ja liittävät tarinat yhtenäiseksi, harkituksi kokonaisuudeksi, jonka nautiskelee yhdessä illassa. Uskon, että teos tarjoaa raikkaita näkökulmia ja ideoita kirjoittamiseen ihan kaikille, jotka työkseen tuottavat tekstejä. Kirjan lopussa on myös kattava valikoima harjoituksia, joita kuka tahansa voi käyttää kirjoituslukkojensa avaamiseen.

Kirja:

Salmi & Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta, WSOY 2017.