Aikuiset · tietokirjat

Karkotetut

karkotetut 1.jpg

Karkottaa: saattaa karkkoamaan, ajaa pois, poistaa, häätää, hälventää, häivyttää, torjua (Kielitoimiston sanakirja). Sanan merkitys on itsestäänselvä, mutta tämän kirjan äärellä synonyymiksi valitsisin verbin torjua. Mitä me torjumme, kun torjumme ihmisiä, jotka etsivät rauhallista paikkaa itselleen ja perheelleen, mahdollisuutta turvallisempaan tulevaisuuteen? Toimittaja Kaisa Viitasen ja valokuvaaja Katja Tähjän teos Karkotetut kertoo niistä ihmisistä, jotka kuuluvat siihen 160 000 ihmisen joukkoon, jotka pakotettuina joutuvat poistumaan Euroopasta vuosittain. Karkotetut on itsenäinen jatko-osa samojen tekijöiden teokselle Paperittomat.

Joskus lukukokemus on niin ravisteleva ja vavisuttava, että sen äärellä mykistyy eikä sanoja tunnu riittävän kokemuksen purkamiseen. Olen nieleskellyt Karkotettuja muutaman päivän, yrittänyt saada jonkinlaisen otteen siitä, mitä siitä voisi kertoa, mitä siitä kannattaisi kertoa, jotta mahdollisimman moni tarttuisi kirjaan. Tartuin kirjaa, koska halusin tietää tarinoita uutisten takaa. Niin selkeästi kuin kirja onkin toimitettu, sen aihepiiri on niin raskas, että lukeminen teki välillä jopa fyysisesti pahaa ja mietin, miten voin jatkaa kirjan loppuun saakka.

Eurooppalaisten täytyy tietää , mitä karkotetuille ihmisille tapahtuu, jotta voimme paremmin arvioida karkotusten inhimillisiä kustannuksia, eurooppalaisten valtioiden poliittista vastuuta karkotusten jälkeisistä riskeistä sekä karkotuspolitiikan ja -käytäntöjen yhteensopivuutta ihmisoikeuksien kanssa. Palauttamiskiellon periaatteen mukaan eurooppalaiset valtiot eivät saa palauttaa yksilöitä turvattomiin maihin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3. artikla varjelee palauttamasta yksilöitä epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun. Raportit kidutuksesta, katoamisista ja kuolemista saattavat siis tarkoittaa, että monet karkotuspäätökset ovat ristiriidassa palauttamiskiellon periaatteen kanssa.

Kirja on vankka tietopaketti, asiantuntevasti koottu, siinä pääsee ääneen runsalukuinen joukko hyvin erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Karkotetut kertoo yksilöistä ja perheistä, jotka on käännytetty pois Ruotsista, Norjasta, Itävallasta, Tanskasta, Kreikasta, Alankomaista, Iso-Britanniasta ja Suomesta. Mukana on myös saattopoliisin kertomus siitä, minkälaista työtä suomalainen saattopoliisi tekee, mitä työnkuva pitää sisällään ja minkälaisia tunteita se työntekijässä herättää. Osa karkotetuista esiintyy kirjassa omalla nimellään ja kasvoillaan, osa käyttää turvallisuussyistä salanimeä.

karkotetut2.jpg

Jokaisen kertomus on ainutlaatuinen. Kaikilla on ollut pätevä syy jättää oma maa, perhe, sukulaiset ja oma kieli taakseen. Osa on myynyt koko omaisuutensa ja ostanut lipun tulevaisuuteen salakuljettajilta, matkannut hengenvaarallisen reitin läpi toivoen pääsevänsä perille jonnekin, missä voisi aloittaa alusta. Yhteistä henkilöille on myös se, että he ovat tosissaan yrittäneet kotoutua, opiskella, hankkia töitä, todistaa olevansa oleskeluluvan arvoisia, turhaan. Toiset ovat oleilleet yhdessä ja samassa eurooppalaisessa maassa vuosia, perustaneet perheen, kunnes seinä on nostettu pystyyn. Tulee tilanne, jolloin on lähdettävä pois, joko vapaavalintaisesti pienen rahallisen avustussumman kera tai väkisin käsiraudoissa poliisisaattueessa, mutta lähdettävä on.

En halua tiivistää kirjan tarinoita, ne ovat kaikki omanlaisiaan, yhtä tärkeitä. Koen voimattomuutta ajatellessani henkilöitä, jotka ovat palanneet lähtömaihinsa jopa läheisiltäänkin salaa, koska pelkäävät joka sekunti henkensä puolesta. Kumpi on pahempaa, kuolla kotimaansa kriisialueella vainon tai satunnaisen väkivallanteon uhrina vai elää päivästä toiseen yhdessä pienessä huoneessa piilotellen ja toivoen, ettei kukaan löytäisi. Millaista elämää se on?

Luen kirjaa etuoikeutetun valkoisen länsimaalaisen perspektiivistä, kivuaalisti tiedostaen sen seikan, miten helppo minun olisi saada vaikkapa työlupa lähes mihin tahansa valtioon, johon keksisin haluta. Pidän matkustamisesta, mutta ajatus pysyvästä elämästä jossain täysin erilaisessa kulttuurissa, vailla omaa kieltä ja lähimmäisiä on sietämätön. Siksi on niin vaikea ymmärtää, miten jotkut ajattelevat turvapaikanhakijoiden havittelevan helppoa elämää täällä kylmässä ja pimeässä Pohjolassa.

Synkkä teos on kuvitettu vaikuttavin kuvin. Teos antaa puheenvuoron niille, joiden ääni  on karkottamisen myötä pyritty vaientamaan. Kaiken epätoivon ja lamaannuksen keskellä osa kirjan henkilöistä jaksaa vielä toivoa ja uskoa hyvään, poispääsyyn senhetkisestä ahdingosta, jopa mahdolliseen elämään Euroopassa. Ilman toivoa ei ole elämää, sanovat. Tämä kirja nostaa esiin tärkeitä ja olennaisia kysymyksiä turvapaikkapolitiikan saralta. Vain tuomalla asioita esiin voimme ylläpitää toivoa siitä, että asioita voidaan muuttaa. Pelkkä puhuminen ei tietenkään riitä, vaan tarvitaan konkretiaa.

Mitä sinä esimerkiksi voit tehdä karkotettujen tai paperittomien puolesta?:

  • lahjoittaa rahaa ihmisoikeuksien puolesta tukemalla Amnesty Internationalia täällä (olen kuukausilahjoittaja vuodesta 2007)
  • auttaa paperittomia
  • opettaa suomea vapaaehtoisena esimerkiksi vastaanottokeskuksissa

 

Kirja:

Viitanen, Kaisa & Tähjä, Katja: Karkotetut*, kustantamo Schildts & Söderströms 2016.

*kirja saatu arvostelukappaleena kustantamo Schildts & Söderströmsiltä.

2 thoughts on “Karkotetut

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s