Kouluikäiset · Lahjaksi · sarjakuvat

Katsokaa sirkuskulkuetta

Sirkus on jo sanana säkenöivä, se lupaa viedä mukanaan hetkeksi keskelle kipinöivää valoshow’ta, viihtymään ja unohtamaan arjen. Olen rakastanut ajatusta sirkuksesta niin kauan kuin saatan muistaa. Värikkäät asuntovaunut, telttaan laskeutuva pimeys, hurjapäiset temput ja kasapäin popcornia ja hattaraa posetiivimusiikin soidessa, se oli lapsena käsitykseni sirkuksesta, olkoonkin, että taisin nähdä Sirkus Finlandian esityksen ainoastaan kerran. Lapsena kiertolaiselämä, ainainen liikkeessä pysyminen,  kuulosti ihmeellisimmältä tavalta elää mitä kuvitella saattaa. Sirkuselämä oli valovuosien päässä tutusta ja turvallisesta rutiinien täyttämästä elämästä, jossa käytiin koulua muiden mukana ja syötiin makaronilaatikkoa kello viisi. Sirkus tarjoaa edelleen kutkuttavat puitteet hyvälle tarinalle, olkoonkin, että lapsuuden jälkeen perinteiseksi mielletyn sirkuksen glamour on rapistunut.

sirkusrinkeli1

Pienten kustantamojen julkaisut jäävät usein valitettavan vähälle huomiolle, joten  törmäsin Sirkus Rinkeliin vasta hiljattain, melkeinpä vahingossa.  Kustannusliike Robustos on julkaissut pari vuotta sitten Anne Muhosen ja Tiina Konttilan sarjakuva-albumin nimeltään Sirkus Rinkeli. Teos on sittemmin saanut  jatko-osan, joka on tuotu markkinoille omakustanteena.  Lasten sarjakuvia kustannetaan käsittääkseni Suomessa sangen vähän, joten tämä taitavasti kuvitettu ja napakasti kerrottu tarina on ainutlaatuinen omassa genressään.

Sirkus Rinkeli on hauska ja jännittävä tarina, jossa Aapo-niminen poika ystävystyy sirkuksessa kasvaneen tytön, Epun, kanssa. Eppu tutustuttaa Aapon sirkukseen, sen väkeen ja omaperäiseen tapaan olla ja elää. Epun oma perhe on saanut tarpeekseen kiertolaiselämästä ja he jättäneet kiertolaiselämän taakseen, jotta voisivat elää vakaampaa elämää kirjanpitäjinä. Eppu taas on valinnut sirkuksen perheekseen, eikä tunnu kaipaavaan biologisia vanhempiaan. Päähenkilöiden lisäksi Sirkus Rinkeli vilisee monia mielenkiintoisia hahmoja puhuvasta jääkarhusta  Siiri-merenneitoon.

Kuten kaikki tietävät, elämä sirkuksen lavasteissa ei ole pelkkää hymyä ja ikuista ilotulitusta, vaan kulisseissa ponnistellaan ongelmien äärellä siinä missä muuallakin. Eppu etsii sirkuksessa omaa paikkaansa ja etenkin omaa esiintymisnumeroaan. Eräs henkilöistä joutuu pakenemaan sirkuksen suojiin kurjaa ja katalaa roistoa. Piilotteluoperaatio ajaa henkilöt huimaan seikkailuun, joka onneksi päättyy yhteistyötä tekemällä parhain päin.

sirkusrinkeli2

Anne Muhosen kuvitus on viehättävää. Suurin osa aukeamista on piirretty vain yhdellä värillä, mutta värit ja sävyt vaihtelevat sivuittain. Kokonaisuus on harkittu ja rauhallinen. Ratkaisu on omaperäinen, sillä useinhan sirkus tunnetaan juuri räikeistä väreistä. Kuvat tasapainottavat jännittäväksi äityvää juonta kerrassaan mainiosti. Visuaalisesti teos hivelee ainakin aikuislukijan silmää. Konttilan repliikit ovat nasevia ja hauskoja. Lystikkäät sanavalinnat keventävät jännittävimpien kohtauksien tunnelmaa.

“Akvaarioon?”

“Minä en suostu asumaan missään lasilaatikossa. Tylsistyisin ja muuttuisin ruutanaksi!”

Sirkus Rinkeli ilahduttaa varmasti pienimpiä koululaisia vauhdikkaalla juonellaan, mutta sitä on myös aikuisen mukava lukea. Tätä kirjaa tarjoaisin myös niille, jotka ovat lukijoina vasta-alkajia ja lannistuvat pitkien romaanien äärellä. Lahjaideana tämä tai Sirkus Rinkelin kakkososa on myös mainio, on mukavaa antaa lahjaksi jotain, mitä ei välttämättä omasta kirjakaupasta löydä.

 

Kirja:

Konttila, Tiina & Muhonen, Anne: Sirkus Rinkeli. Kustannusliike Robustos, 2015.

kuvakirjat · Lastenkirjat

Milla Marmori salapoliisina

millamarmori1

Milla Marmori ja kadonneen mummon mysteeri on Sami Järven kirjoittama ja Minttu Wikbergin kuvittama salapoliisitarina, jonka esikoiseni otti heti omakseen. 5-vuotias on aiemmin luetun Vanttu salapoliisina -kirjan ansiosta jo pidempään leikkinyt vakooja- ja salapoliisileikkejä, ja kovin innostunut mysteerien selvittelystä. Millan etsiväseikkailu sattui siis iltasatulukemistoon juuri oikealla hetkellä. Etsivätarina on moderni satu hashtageine kaikkineen, mutta myös lajityypiltään tunnistettava satukertomus, jossa liikutaan kahden eri todellisuuden välillä.

Milla Marmorin oivaltava juju on punaisessa villalangassa eli tietenkin johtolangassa, jonka avulla välkky tyttö etsii mummolan uumeniin kadonnutta isoäitiään. Milla on tuotu mummolaan isän työmatkan ajaksi, mutta ennen kuin vierailu edes pääsee kunnolla käyntiin, on löydettävä vanhan talon sisuksiin hävinnyt mummo. Jäljittämisessä liikkeelle lähtöä siivittää hauska mummolan pohjapiirros, jota tarkastelemalla saa selville mielenkiintoisia yksityiskohtia. Mummola, vanha punainen huvila, on tietysti saanut osuvan nimen Villa Lanka. Tällaisilla pienillä yksityiskohdilla tekijät ovat varmistaneet, että myös aikuislukija pysyy hereillä kirjaa tavatessaan.

Lanka kiemurtelee teoksessa sivulta sivulle, ja sitä seuraamalla Milla pääsee liikkumaan tapetin läpi Kudelmaan, paikkaan, joka vilisee metsän eläimiä. Persoonalliset otukset asettuvat osaksi seikkailua, sillä mysteeriin kytkeytyy toinenkin ongelma: joku on varastanut eläinten vaatteet, juuri ne, jotka Millan mummo eläimille on neulonut. Eläimet neuvonantajinaan Milla alkaa selvittää yhä mykkyräisemmäksi käyvää vyyhtiä. Langan mutkittelua seuraamalla selviää, minne mummo on kadonnut, kuka on vienyt eläinten vaatteet ja miksi?

millamarmori2

Minttu Wikbergin kuvituksen päävärit ovat punainen, musta ja valkoinen. Toki värejä löytyy enemmänkin, mutta kolme pääväriä toistuu läpi kirjan ja tekee visuaalisesta ilmeestä raikkaan ja harkitun. Rauhallinen värien käyttö myös tehostaa juonen kannalta tärkeimmän elementin, punaisen langan, erottumista muusta kuvituksesta läpi tarinan. Puhekuplat terävöittävät joitakin repliikkejä ja kuvat saattavat kääntyä joillakin sivuilla vaaka-asennosta pystyyn. Kuvitus miellyttää ehkä enemmän aikuisen silmää, mutta kun kirjan ideaa avasi lapselle, sain hänet kuuntelemaan tarinaa mielellään tarkkaavaisena ja lopulta tarina teki niin suuren vaikutuksen, että kirjaa luettiin useana päivänä putkeen.

Sami Järvi tunnetaan videopelimaailmasta, jossa hän on käsikirjoittanut muun muassa tunnettua Alan Payne -peliä. Lastenkirjat ovat selkeästi uusi aluevaltaus, ja komeastihan Järvi sukeltaa lasten maailmaan. Minttu Wikberg taas on tehnyt ansiokasta uraa Arabian, Lapuan Kankureiden ja Finlaysonin suunnittelijana. Taitavien tekijöiden yhteistyönä syntynyt Milla Marmori on alusta asti harkittu kokonaisuus, johon voi vielä paremmin tutustua teoksen omalla sivulla, josta löytyy myös supersuloinen ohje Millan villapuseroon sekä lukuhalukkuutta herättelevä video.

Milla Marmorin kustantaja, Cozy Publishing, tekee tyylikkäitä ja kauniita lifestyle-teoksia, mutta nyt se on laajentanut repertuaariaan myös lastenkirjojen puolelle. Aiemmin kirjoitin herkästä ja tunteikkaasta Penny ikävöi -teoksesta, josta pidimme esikoisen kanssa molemmat kovasti. Milla Marmori ja kadonneen mummon mysteeri on oiva lisä kustantamon lastenkirjavalikoimaan. Harmi ja kumma kyllä, kustantamon sivuilla lastenkirjoja ei mainita ollenkaan. Sääli, sillä ainakin nämä kaksi meille tiensä löytänyttä teosta ovat lukemisen ja mainostamisen arvoisia.

Kirja:

Järvi & Wikberg: Milla Marmori ja kadonneen mummon arvoitus, Cozy Publishing 2017.

Alle kouluikäiset · Käännöskirjat · Kouluikäiset · Lastenkirjat · lastenromaanit

Kissa joka söi lähes koko maailman

Kurnivamahainen kissa on Magdalena Hain viime vuonna julkaistu lastenkirja. Runeberg Junior -kilpailussakin mukana ollut saturomaani on ehdottomasti ansainnut vielä lisää huomiota. Tarina henkii perinteisten satujen taikaa, onhan sen ytimessä kyse hyvän ja pahan taistelusta. Toisaalta sen teemoista voi rakentaa siltoja moniin tämän hetken kriiseihin, joita velloo maailmalla. Sangen kernaasti soisin Hain tarinalle tilaa koulujen ensimmäisten luokkien luku- tai satutunneilla sekä käännöksiä moniin maihin.

kurniva1

Kirjan kansi on vaikuttava, mutta vielä vaikuttavampi on itse tarina. Kurnivamahainen kissa on fantasiavaikutteinen saturomaani tytöstä, joka kohtaa valtavan, järkälemäisen kissan. Kissa ahmii ympäröivää maailmaa sisuksiinsa sellaista tahtia, että hirvittää. Kissa on syönyt itsensä niin isoksi, ettei sellaista melkein voi uskoa todeksi. On kuitenkin selvää, että jos on juonut kaiken veden lähteestä, syönyt kaikki metsän eläimet ja meren kalat sekä kylien viljat, kasvaa mahdottomiin mittoihin. Kissalla on oma menneisyytensä ihmisten keskuudessa, sellainen, josta se yrittää hienoisesti pitää kiinni, vaikka se oikeastaan haluaisi pistellä poskeensa myös juuri tapaamansa tytön. Tyttö ja kissa tekevät sopimuksen: kissa jättää tytön syömättä, mikäli tyttö löytää nelitassuiselle jotain syötävää päivän päätteeksi. Tytöllä on aikamoinen haaste selätettävänä, kun hän yrittää pitää ahmivaa kissaa aisoissa.

Mutta tyttö sanoi: “Älä tee sitä, kurnivamahainen kissa. Heillä on täytynyt olla paljon unelmia ja ajatuksia, että ne ovat ruokkineet koko kylää tähän asti. Ja katso, täällä on yhä lapsia. Heidän päässään syntyy kaiken aikaa uusia unelmia,”

Kissa näki, että tyttö puhui totta.

Lasten mielistä syntyi kaiken aikaa uusien ajatusten kimaltavia saippuakuplia. Ne ruokkivat kyläläisiä, vaikka heidän peltonsa olivat paljaat.

kurniva2

Hai kirjoittaa tarkasti ja kirjan maailma saa ajattelemaan meidän maailmaamme, jonka kriiseistä uutisoidaan päivittäin. Kurnivamahainen kissa ei osoittele, saarnaa tai opeta, vaan kerronnan keinoin näyttää, mitä tapahtuu, kun ahneet ihmiset hallitsevat ympäristöään pelolla ja julmuuden ylivallalla. Tarinaan ujuttautuu hienosti mukaan myös kertomus ystävyydestä ja luottamuksesta. Draaman kaarta hienosti noudatellen kirja päättyy onnellisesti. Lukukokemuksesta tekee erityisen nautittavan se seikka, että päähenkilö on aktiivinen ja peloton tyttötoimija, joka alkaa oikoa vääryyksiä niitä kohdatessaan. Kurnivamahaisen kissan kuvitus on Teemu Juhanin käsialaa. Mustavalkoinen, koukeroinen kynänjälki on omiaan peilaamaan karun sadun maailmaa.

 

Luen lapsille valtavasti ja jäljelle jäävät illan tunnit käytän oman kirjanälkäni tyydyttämiseen. Oli siis nolostuttava yllätys, että googlettelun tuloksena sain tietää Magdalena Hain olevan kotimainen, maskulainen kirjailija. Toki sukunimi sitä viestii, mutta ajattelin silti kyseessä olevan käännöskirja. Kurnivamahainen kissa teki suuren vaikutuksen.

Kirja:

Hai, Magdalena: Kurnivamahainen kissa, Karisto 2017.

kuvakirjat · Lastenkirja aikuisille · Lastenkirjat

Kaukaisen maan kuningas

herrakuningas1

Raija Siekkisen kirjoittama ja Hannu Tainan kuvittama Herra Kuningas ilmestyi vuonna 1986. Se on edelleen yksi vaikuttavimmista kuvakirjoista, joita tiedän. Siekkinen kirjoittaa surumielisen kauniin tarinan yksinäisyydestä, onnellisuuden löytämisestä ja arjen jakamisen tärkeydestä. Tarina on ajaton ja universaali, sen kieli on tarkkanäköistä ja runollista. Hannu Tainan kuvat ovat kuin maalauksia. Niiden sävyt ovat herkkiä, tunnelma niissä on unelias ja arvoituksellinen.

Ja talossa oli kirjasto, hyllyt täynnä kirjoja, jotka kuiskivat keskenään, runokirjat lausuivat runoja ja levysoitin soitti kauniita lauluja. Mutta pieni kuningas ei kuullut mitään, sillä hän oli kovin yksinäinen ja mietti vain yksinäisyyttään aamusta iltaan.

Herra Kuningas asuu ypöyöksin valtavassa kupolikattoisessa palatsissa, jossakin kaukaisessa maassa. Ympärillä kohoaa mahtipontinen vuoristo, palatsia reunustaa vihreä puutarha ja lähellä kimaltaa meri, jonka horisontissa siintäviä kalastajia kuningas katselee kävelyretkillään. Sisällä linnassa on on metreittäin kirjoja ja levykaupalla musiikkia, näkymät ikkunoista suurenmoiset, on siis kaikkea, mistä unelmoida saattaa. Elämä on kuitenkin kadottanut merkityksensä, sillä yksinäisyyden myötä kuningas on menettänyt kyvyn huomata loiston ympärillään. Kuningas ymmärtää olevansa erilainen muiden kuninkaiden joukossa – eihän hänellä ole yhtään alaista. Hän alkaa toivoa alamaisia, ensin sataa, sitten viittäkymmentä.

herrakuningas2

Kun kuninkaan oven taakse ilmestyy valtavan kokoinen, takkuturkkinen kissa, tiikeri, elämä muuttuu. Tiikeri jää asumaan kuninkaan luokse, eikä kuningas lainkaan huomaa, että yhtäkkiä päivät kuluvat hänen palvellessaan kissaa. Kuningas saa vihdoin alamaisen, ja alkaa löytää sisältöä elämäänsä. Yhteiselämä kissan kanssa näyttää kuninkaalle elämästä taas kaiken sen hyvän, minkä hän oli ehtinyt unohtaa. Samaan aikaan kaupunkia ympärillä aletaan asuttaa, linnan laitamille rakennetaan taloja vieri viereen. Kuningas kutsuu ihmisiä luokseen, ihmiset kertovat tarinaa toisilleen eteenpäin: “Tuolla asuu Herra Kuningas.”

Siekkisen ja Tainan kuvakirja on kestänyt aikaa, ja sen jaksaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan pienille lukijoille tarina tuntuu vielä liian filosofiselta, mutta 5-vuotias jaksaa jo kuunnella ja pohtia yksinäisyyden ja ystävyyden merkitystä. Toivottavasti kirjaa löytyy vielä kirjastojen varastoista, jotta se tulisi luetuksi vielä tänä päivänäkin. Mikäli teos antikvariaateissa hypistellessä tulee vastaan, kannattaa se ostaa säilöön.

 

Kirja:

Siekkinen, Raija & Taina, Hannu: Herra Kuningas, Otava 1986.

 

Aikuiset · Käännöskirjat

Kuumeiset päivät

pihka

Puolihuolimattomasti lausuin ääneen edellispäivänä sanat “saisipa vaan maata sängyssä pari päivää” ja kas, kuopukselle nousi kaiken muun tieltään raivaava kuume. Olemme viettäneet leirielämää sohvalla pienen toipilaan kanssa vuorokauden ympäri, samalla olen lukenut Ane Rielin Pihkaa, jonka viimeiset sivut luin loppuun myöhään illalla. Olen ollut toisessa ajassa, toisessa paikassa samaan aikaan, kun pistävät auringonsäteet ovat kutitelleet minua ja tiukasti syliini takertunutta tyttöä. Kuumeisen lapsen sylissä pitämistä tuskin suositellaan, mutta se on ainoa paikka, jossa hän ei ole uikuttanut oloaan. Olemme molemmat nuokahdelleet pitkin päivää, korjanneet taas asentoamme jatkaaksemme yhdessä lepäämistä. Välillä hän on maannut hiljaa sylissäni silmät raollaan, unen ja valveen rajamailla. Silloin olen kadonnut Päähän, kaukaiselle saarelle, jossa Liv elää eristettyä ja erityistä lapsuuttaan omituisen, vastoinkäymisten sairastuttaman perheensä keskellä.

On huolestuttavaa tarkkailla pienen hengitystä ja silminnähden vaikeaa oloa, toivoa, että edes jäätelö maistuisi kun mikään muu ei, mutta ei niin ei. Pienen potilaan kanssa olo tuntuu samalta kuin vastasyntyneen – joku haluaa olla niin tiiviisti iholla kuin mahdollista, vessaan poistuminenkin synnyttää hirveän, eläimellisen parun, jota on vaikea saada tyyntymään. Toisaalta, nämä päivät ovat korvaamattomia. Meillä ei ollut hänen kanssaan vauvavuotta, jolloin olisimme nukkuneet navat vastakkain sohvalla, ei ollut aikaa, jolloin ylipäätään olisimme nukkuneet pitkiä pätkiä samaan aikaan. Tällainen pakollinen pysähtyminen, ikiliikkujan kainalossa pitäminen tuntikausia, on ollut ihanaa.

Saarella asuvalla Livillä ei ole kaikki hyvin. Epänormaalista elämäntavasta on tullut normaalia.  Liv kulkee pitkin saarta kuolleen kaksoisveljensä kanssa,  lukee sänkynsä vangiksi joutuneelle, sairaalloisen lihavalle äidilleen kirjoja ääneen, ja uskoo isäänsä, kun tämä kertoo tappavansa Livin isoäidin heidän kaikkien parhaakseen. Liv tekeytyy isänsä pyynnöstä kuolleeksi, jotta perhe voisi pysytellä jatkossakin etäällä yhteisöstä. Isän mieli synkkenee päivä päivältä kaikkien perhettä kohdanneiden vastoinkäymisten myötä, ja syöksee samalla perheen lohduttomaan tilanteeseen, josta normaalielämä on kaukana.

Pihkan epätavallinen tarina kasvaa hiljalleen, kerää voimaa ja kerroksia itseensä, kunnes lopulta vyöryy lukijan päälle valtoimenaan ja imaisee syvälle mukaansa. Kirjaa lukiessa pysyy aluksi etäällä, pitää kiinni toivosta, eikä ota uskoakseen vääjäämätöntä. Toivoton kirja ei missään nimessä ole, mutta tarinan loppu itkettää silti. Riel kuvaa äärimmäisen taitavasti lapsen uskollisuutta omille vanhemmilleen. Vanhempien järjettömyyksiin menevä menetyksenpelko ja suojelunhalu vavisuttavat. Hyvää tarkoittavilla teoilla voi oikeuttaa kaameita asioita, jos vain selittää itselleen ajattelevansa toisten parasta.

Pihka on kertomus surusta, epätoivosta sekä siitä valtavasta rakkaudesta, mikä perheissä vallitsee. Se on nyrjähtänyt tarina vinksahtaneista ihmisistä, jotka viimeiseen asti suojelevat toisiaan. Se on yksi alkuvuoden väkevimmistä romaaneista. Ilmeisesti Rieliltä ei ole aiemmin suomennettu muita teoksia, toivottavasti tämä seikka korjataan mahdollisimman pian. Pihka sai minut ajattelemaan Anne Swärdiä ja hänen hengästyttävän tiivistä tapaansa kuvata erityisiä ihmiskohtaloita. Onneksi Swärdin uutuus Vera suomennetaan ihan kohta. Pihkasta, sen omituisesta ja lohduttomasta maailmasta on vaikea päästää irti.

Kirja:

Riel, Ane: Pihka, Aula & Co 2017.