Bloggaaminen · Muut jutut

Lastenkirjallisuudesta ja bloggaamisesta

Älkää luulko väärin, kyllä täällä luetaan! Kuopus ei suostu kuuntelemaan tällä hetkellä yhtäkään tarinaa, esikoinen on päässyt Heinähatun ja Vilttitossun seikkailuihin sisälle kunnolla. Kumma juttu, mutta vain Salla Savolaisen kuvittamat versiot kelpaavat. Minä olen lukenut Kivitaskun, joka mykisti täysin varoittamatta. Hauduttelen kirjaa edelleen. Kultarinta ilmestyi jossain esikoisen ja kuopuksen välissä, jolloin olin liian uupunut keskittymään tiheään kerrontaan. Nyt päätin kokeilla tätä uutuutta, jonka luettuani olen edelleen hämilläni. Kytömäen vaikuttavan ja yllättävän romaanin jälkeen piti lukea jotain ihan muuta, joten tavasin Joan Didionin Iltojen sinessä yhdeltä istumalta eilen illalla.

bloggaamisesta1

Voisin sanoa noista aikuisille suunnatuista kirjoistakin vaikka mitä, mutta toistaiseksi olen päättänyt kirjoittaa laajemmin tänne vain lastenkirjoista. Aikuisten kirjat näkyvät sitten Instagramin puolella, josta vilkkuvat tänne blogin oikeaan reunaan. Blogin ulkoasu on edelleen kesken, syystä että työvälineeni (netti, iPad tai ikivanha läppäri) hidastelevat eivätkä tekniset taitoni ole vielä ihan sillä tasolla kuin toivoisin. Nyt täältä kuitenkin tosiaan löytyvät myös tuo Instagram sekä arkisto, jotka toivottavasti helpottavat täällä navigoimista.

Miksi kirjoitan lastenkirjoista? Oikaistakseni käsityksiä siitä, että lastenkirjallisuus on yhtä ja samaa harmaata massaa, helppoja tekstejä ja hassuja kuvia. Kymmenisen vuotta sitten teimme opiskelukaverini kanssa yhteistä esseetä tai muuta opintosuoritusta, en muista ihan tarkkaan, jota varten haastattelimme lastenteatterin tekijää. Muistan aina, miten hän sanoi taiteen tekemisen lapsille olevan monimutkainen ja aliarvostettu laji. Lapset antavat suoraan palautetta, eikä heitä ole helppo huijata tykkäämään jostain. Haluan tämän blogin olevan sellainen paikka, jossa voin nostaa esille lastenkirjoja, joista aikuisetkin nauttivat. Täällä voin nostaa esille mielenkiintoisia uutuuksia tai vanhoja, unohduksiin jääneitä hienoja teoksia, joista aikuisetkin voivat nauttia. Huomaan valikoivani enenevissä määrin etenkin kotimaista kirjallisuutta myös lapsille, siitä lisää myöhemmin.

bloggaamisesta2

Blogi on siitä hieno formaatti, että tässä saa yhdistellä tekstilajeja. Haluan välttää puhdasta kritiikkien kirjoittamista, joten keskityn nostamaan esiin kiinnostavia kirjallisia tapauksia ja tunnelmoimaan niiden parissa. Kaikki kirjat eivät ole sellaisia, joista omat lapseni innostuvat, mutta ehkä ne ovat sellaisia, joista jonkun muun lapsi voi innostua aikuisen ohjailemana. Aika ei tällä hetkellä riitä perkaamaan nuortenkirjojen hyllyrivejä, vaikka sekin kiinnostaa. Mielelläni kuulen silti vinkkejä siltäkin saralta. Onhan 2010-luvun nuortenkirjallisuus muutakin kuin fantasiaa, dystopiaa ja scifiä, onhan? Tuntuu, että nuo kyseisen lajityypin edustajat ovat olleet pitkään jo myyntilistojen kärjessä, enkä jaksa niistä oikein innostua.

 

Pysykää mukana, kommentoikaa ja liittykää blogin seuraajiksi painamalla follow-nappia blogin alareunasta. Sähköpostilla tavoittaa osoitteesta lukuloikka@gmail.com

Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirja aikuisille · Lastenkirjat

Jos ja kun, sitten sanon KYLLÄ!

On yllättävän pelottavaa olla kyllä-ihminen. Silloin joutuu poistumaan epämukavuusalueeltaan, ote kontrollista herpaantuu eikä voi ennakoida tulevaa. Ei-ihmisenä oleminen on helppoa. En voi, en pysty, en ehdi, ei ole aikaa  – valmiit repliikit lipsahtavat huulilta usein ajattelematta asioita sen tarkemmin. Kaikki rutiineja rikkova tuntuu usein liian vaivalloiselta. Tiedättehän, ystävä soittaa ja pyytää esimerkiksi elokuviin, arki-iltana! Sitä yrittää etsiä puhdasta mekkoa, vakuutella lapsille että aamulla nähdään, kauhistuu ajatusta siitä, että elokuva loppuu vasta kello 23, silloinhan pitäisi jo olla sängyssä. Kunhan tämän ajatusketjun yli pääsee, sitä tuuppii itsensä punaisten penkkien syleilyyn hemmoteltavaksi, kokee jotain ilahduttavaa tai vavisuttavaa. Sellaisena iltana nukahtaa hymyillen. Kokemus arjen rajojen venyttämisestä virkistää ainakin seuraavat pari päivää. On tärkeää muistaa, ettei haaveilemiaan uusia kokemuksia saa, ellei poistu kotisohvalta, ojenna kättään niitä kohti, ole utelias ja avoin.

Otso Aarninen

Satu Kettusen Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu ravistelee aikuislukijaa ylös sieltä omasta kuplasta, jonka sisään on niin helppo jäädä vatvomaan ja rypemään, omissa tutuissa rutiineissaan. Mitä jos kokeilisi jotain uutta? Mitä jos tekisi asioita eri tavalla kuin mihin on tottunut? Ennen kaikkea, mitä jos lopettaisi määrittelemästä itseään tietyn tyyppiseksi ihmiseksi ja kokeilisi, mistä asioista pitää? Ihminenhän kasvaa läpi elämän. Ei ole mitään syytä, miksei 30- tai 40-vuotiaana voisi jo pitää eri asioista kuin 18-vuotiaana. Lasta kirja johdattaa läpi väri-iloittelun ja erilaisten satumaailmojen, kertoen samalla tarinaa yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

Otso Aarninen on ihan tavallinen virkamies, joka elää säntillistä ja harmaata elämäänsä omien pinttyneiden tapojensa vankina, mutta haaveilee kuitenkin salaa uusista kokemuksista ja seikkailuista. Kuultuaan rappukäytävässä keskustelun siitä, miten kyllä-ihmisille tapahtuu kaikkea uutta ja hauskaa, ryhdistäytyy Otsokin. Hän päättää alkaa sanoa kyllä. Otso lähtee uteliaana etsimään mahdollisuuksia ja seikkailuja, vaikka aluksi se tuntuukin kankealta ja hankalalta.

otso aarninen 3

Täytyy lähteä kauas voidakseen nähdä lähelle, pätee Otso Aarniseenkin. Ilman naapurien keskustelua hän ei antautuisi elämän ihmeellisiin kädenojennuksiin, jotka kuljettavat häntä läpi taikurin lavan, sirkuksen ja syntymäpäiväjuhlien, aina naapurin Sirkun parvekkeelle aamukahville. Yksinäinen virkamies virkistyy, kun hän vihdoin antautuu uusien kokemusten eteenpäin tönittäväksi. Maailman kauneus ja moninaisuus näyttäytyy, kun Otso Aarninen kulkee läpi ihmeellisen, unenomaisen maailman. Ilman uusia kokemuksia Otso Aarninen ei tutustuisi naapuriinsa, josta hän on saava uuden ystävän.

Satu Kettunen, jonka kollaasimainen kuvitustyyli ilahduttaa myös taannoin täällä esittelemässäni Yökirjassa, piirtää tässäkin kirjassa seikkailulle maagiset puitteet. Kuvat alleviivaavat tylsyyttä ja riemua sitä mukaa kun tarina etenee. Korostaakseen Otso Aarnisen päivien laahaavuutta ja monotonisuutta, on Kettunen käyttänyt kirjan alussa harmaita ja haaleita sävyjä. Seikkailun edetessä, Otso Aarnisen kokiessa riemukkaita kohtaamisia ja elämyksiä, kuvat muuttuvat värien kautta iloisemmiksi ja elävämmiksi. Kettunen leikittelee myös fonteilla ja tekstin muodoilla, mikä korostaa kirjan sanomaa heittäytymisestä uuteen.

Erityiskiitoksen ansaitsee kirjailijan takasivulle asettama musiikkiluettelo, jota kuunnellessa kirja on syntynyt. Näitä on ollut muutamissa aikuisten kirjoissani, niitä toivoisin myös lisää.

Kirja:

Satu Kettunen: Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu, Tammi 2014.

Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat

Kiltti Tootoo-vaari ja hänen lempeä apurinsa

Tootoo-vaari ja tötteröauto on Ville Hytösen uusin lastenkirja. Se on kertomus rakennusmiehestä nimeltä Tootoo-vaari, hänen uskollisesta apulaisestaan Tötteröautosta sekä perin merkillisistä toimeksiannoista, joita he työpäivänsä aikana kohtaavat. Kaupungissa on yhtäkkiä monta avuntarvitsijaa, sillä Café Simolinin poikkipuut ovat aivan vinossa ja rouva Lampisen keittiö on kääntynyt täysin ylösalaisin. Kadulla tulee vastaan myös apua pyytävä nuori slangia vääntelevä mies, jonka kulkupeli Lipi Liettualaismopo ei lähde käyntiin ruosteen takia. Yhteistyötä tehden Tootoo-vaari ja Tötteröauto ottavat tehtävät hoitaakseen. Kuinka ollakaan, kun työt on saatu tehtyä, tilanne kääntyykin päälaelleen ja yhtäkkiä Tootoo-vaari ja Tötteröauto tarvitsevatkin itse apua.

IMG_0766

Myönnetään, ensimmäisenä kiinnostukseni herätti Mira Malliuksen luoma huvittava hipsterimäinen Tootoo-vaari. Viiksekäs pipopäinen mies pisti silmääni kirjaston lastenosaston uutuushyllyssä. Kirjan nimikin on hauska, joten sujautin opuksen kassiimme lähinnä kuopusta varten. Kuten tavanomaista, 2-vuotias ei jaksanut kovin kauaa kuunnella tarinaa, vaan vetäytyi tärkeämpiin pomppimispuuhiin. Neljävuotias sen sijaan liimautui kylkeeni ja halusi heti kuulla jätskiautosta ja vaarista lisää.

IMG_0764

Hytönen käyttää kirjassa kieltä vivahteikkaasti, henkilöhahmojen repliikit heijastelevat onnistuneesti heidän persoonallisuuttaan. Tootoo-vaari on asiapitoinen ja vaatimaton mies, Tötteröauto taas vähäsanainen mutta tarmokas hahmo. Hauskin henkilö on nuori riehakas mies, joka pälpättää slangityyppistä puhekieltä. Mira Malliuksen kuvat ovat kirjaan täysosuma. Ne ovat värikkäitä ja leikkisiä.

Haluan uskoa, että lapset löytävät sukupuolesta riippumatta itselleen merkityksellistä luettavaa. Uskon, että suurin osa leikki-ikäisiä kiinnostavista asioista on kiinnostavia lasten iän vuoksi, ei sen vuoksi, kumpaa sukupuolta he edustavat. Roska-autot, katujyrät ja bussit kiinnostavat ainakin omia tyttäriäni lähes yhtä paljon kuin nukeilla leikkiminen ja askartelu. Silti tuntuu, että alle kouluikäisten lastenkirjallisuudessa Suomessa tyttöhahmot ovat vahvemmin edustettuina. Uskoisin, että Tootoo-vaari kuitenkin täydentää Onni-pojan, Mikko Mallikkaan ja Tomppa-kirjojen lukijoiden hyllyä ansiokkaasti ennen kuin on aika siirtyä lukemaan esimerkiksi Veera Salmen Mauri-sarjaa.

Kirja:

Ville Hytönen & Mira Mallius: Tootoo-vaari ja tötteröauto, Savukeidas 2017.

Kotimainen kirjallisuus · Lastenkirjat · lastenromaanit

Tiltun ja Letun seikkailut

 

DSC_1138

On perjantai-ilta, lapsi on kaivanut kirjalaatikosta esiin valitsemansa iltasadun. Pikkusisko on jo viety nukkumaan, ilta hämärtää. Esikoisella on jo väsymyksestä punaisesta posket, hän käpertyy viereeni peiton alle. Iltaisin kokoamme tyynyt ja peitot suloiseen kasaan ja kääriydymme aikuisten sänkyyn lukemaan. Luemme, luemme ja luemme. En katso kelloa. Välillä pysähdyn, nauramme yhdessä hassulle kohdalle. Yritän lopettaa. Lue vielä, hän sanoo. Jatkamme. Yritän taas lopettaa. Ei äiti vielä, hän sanoo, lue vielä vähän. Hän oikoo väsyneitä jalkojaan, valuu pitkäksi sängylle, ei jaksa enää vilkuilla edes kuvia. Normaalisti hän istuu paikallaan kuin tatti, tuijottaa kuvia herkeämättä. Tuntuu myöhäiseltä, kun olemme päässeet sivulle 59. Kello on puoli kymmenen illalla. Meillä jää kaksi viimeistä lukua lukematta. Lupaan jatkaa heti huomenna.

Lapsi nukahtaa omaan sänkyynsä. Haukon hämmästellen happea toivottaessani hyvää yötä. Ensimmäinen näin pitkä kirja! Kirja, jonka älykäs huumori aukesi lapselle. Kirja, jossa on paljon kuvia, mutta ei kuitenkaan jokaisella sivulla. Olemme siirtyneet varovasti, hiiren askelin, kohti lastenromaanien hyllyjä.

Kirja on kotimainen uutuus Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas, jonka on kirjoittanut Taru Viinikainen ja kuvittanut Oili Kokkonen. On mahdotonta olla vertaamatta kirjaa aiempiin kotimaisiin menestystarinoihin, kuten Onneliin ja Anneliin tai Heinähattuun ja Vilttitossuun, onhan kyse kahdesta pienestä tytöstä ja heidän seikkailustaan. Minulle on nuo molemmat jääneet vieraaksi omassa lapsuudessani, sillä Nopoloiden kirjasarja ilmestyi jo ollessani koulussa. Onnelista ja Annelista oli silloin vain vanhoja käpristyneitä niteitä hyllyssä, eivätkä ne vedonneet silloin minuun.

Tiltu ja Lettu ovat melkein neljä ja melkein kuusi. He ovat oikeilta nimiltään Matilda Sara Jasmine ja Magdalena Tia Olivia, mutta nimet ovat liian vaikeita tytöille itselleen lausuttaviksi. Niinpä heitä kutsutaan Tiltuksi ja Letuksi, väärinymmärrysten välttämiseksi. Tiltu ja Lettu ovat nokkelia, kekseliäitä, empaattisia ja sanavalmiita tyttöjä, jotka ajautuvat eräänä vappuna aivan ihmeelliseen seikkailuun.

Käy nimittäin niin, että äiti rakentaa heille toivotun leikkimökin valmiiksi, koska isä nostaa kädet pystyyn mutkikkaan projektin edessä. Mökki valmistuu vapuksi, ja sen kunniaksi vietetään riemullista juhlaa koko perheen parissa. Isovanhempien ja aikuisten juhliessa puutarhassa, vetäytyvät tytöt leikkimökkiin paistamaan hiekkakakkua. Kun he avaavat uuninluukun ja löytävät uunista ihkaoikean suklaakakun, alkaa tapahtua ihan kummia. Kuten ketkä tahansa lapset, tytöt eivät voi vastustaa kiusausta maistaa kakkua. Tapahtuu niin, että suklaakakkumaistiaisten myötä Tiltulle kasvaa sulat käsiin ja Letulle ilmestyy häntä. Letusta tulee puoliapina, Tiltu muistuttaa erehdyttävästi varista. Eikä siinä kaikki, aivan samassa silmänräpäyksessä leikkimökkiin ilmestyy pieni mies, pertinjuntti.

Pertinjuntti muistuttaa erehdyttävästi puutarhatonttua, onhan hän punanuttuinen, hiippalakkinen, pieni parrakas mies. Leikkimökkiin hän on tullut leipomaan suklaakakkua, joka tainnuttaisi hänet kesäunille. Tytöt kavahtavat tunkeutujaa, mutta alkavat sinnikkäästi pommittaa häntä kysymyksillä ja selvittää tilannetta. Makeannälkäiset tytöt pistelivät suklaakakun poskiinsa, mutta heihin se vaikutti eri tavalla, muutti heidät puoliksi eläimiksi. Tilanteeseen on saatava tolkku: on löydettävä vastalääke, jolla tytöt voivat muuttua normaaleiksi sekä leivottava uusi kakku pertinjuntille, jotta tämä pääsee kesäunilleen.

DSC_1145

 

Viinikainen kirjoittaa hauskasti ja älykkäästi. Hän tuntee lastenkirjallisuuden kaanonin ja sekoittaa omaan tarinaansa välähdyksiä sieltä, palasia tuolta. Kirjassa on loistava, loppuun asti hiottu draaman kaari. Ei mitään ylimääräistä, ei mitään liian vähän. Kielellisesti teos sujahtaa heti mukaan tämänhetkisen kotimaisen lastenkirjallisuuden kärkijoukkoihin. Hykertelen, kun teoksessa putkahtelee esiin sanoja kuten pertinjuntti, kiinansokka, kesäkyssi ja kurttunakka. Toisissa kirjoissa tarina kulkee niin vaivatta ja kepeästi, että tarinan pystyy kuvittelemaan silmiensä eteen filminauhana. Kirja on kirja, mutta en voi olla ajattelematta, että tarina toimisi loistavasti myös tv-sarjana tai elokuvana. Oili Kokkosen kuvitus on omaleimaisen rosoinen ja värikäs, se elävöittää ja rytmittää tekstiä mukavasti.

WSOY:n sivuilta selviää, että Leikkimökin asukas on ensimmäinen osa uudesta kirjasarjasta. Jäämme malttamattomina odottamaan jatkoa! Nelivuotiaani oli kirjasta innoissaan ja tuntui jo ymmärtävän juonesta kaiken. Myös alakoululaiset saavat varmasti tarinasta vielä paljon irti. Tämä voisi ehkä toimia myös luokan yhteisenä kirjana ensimmäisillä luokilla.

Kirja:

Taru Viinikainen ja Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas, WSOY 2017.

 

 

Lastenkirjat · Lukeminen · Uncategorized

Kirjakassin sisältö

Kuljin pitkään laput silmillä sen suhteen, mitä ja millaisia kirjoja lapselle luen. Ajattelin, että tärkeintä on, että luetaan ja ahmin silmät sokkona kassit täyteen. Osan kirjoista valitsemme yhdessä, osan minä valitsen, sillä käyn usein yksinkin kirjastossa. Yhden kolmasosan esikoinen raahaa itse kassiini sillä aikaa, kun itse poukkoilen hyllyvälien välissä yrittäen etsiä jotain uutta, sekä minulle että hänelle. Samalla yritän pitää silmällä siellä täällä kiipeilevää kuopusta, joka pikkuruisen kissan lailla luikahtaa yleensä sinne, minne silmäni eivät näe.

DSC_1128

Meillä lapset saavat lainata niin paljon kirjoja kuin vanhempi jaksaa kantaa. Ei niin, että ethän sä kuitenkaan ehdi lukea näitä kaikkia. Lukemiseen liittyen on kolme pyhää teesiä: 1) lainataan kirjoja niin paljon kuin jaksetaan kantaa, 2) aina kun lapsi pyytää, luen, ainakin hetken, edes sivun kesken ruoanlaiton, 3) silloin harvoin kun käymme kirjakaupassa kirjaston sijaan, olen aika helposti puhuttavissa maksajaksi, varsinkin jos lapset löytävät kiinnostavaa lukemista alelaarista.

On itse asiassa pöyristyttävää, miten olen aivan vastikään tajunnut ajattelutapani aliarvioivan lasta. Tässähän on mennyt jo useampi vuosi, kun olen ajatellut no lapset lukevat lastenkirjoja. Jossain vaiheessa se iski. Enhän minäkään lue kirjallisuutta pelkästään lokerosta “romaanit”. Luen paljon pohjoismaista kirjallisuutta, usein naisten kirjoittamaa. En lue juurikaan novelleja, en perinteisiä dekkareita, en yhtään fantasiaa tai kauhua. Luen keittokirjoja ja matkakertomuksia. Luen elämäkertoja. Runoja luen kausittain.

Ehkä on siis täysin ymmärrettävää, että lapsellakin on aika tarkka kirjallinen maku. Itse asiassa, kun tarkemmin miettii, hänen lempikirjoissaan on aika paljon samoja elementtejä. Ajattelen kuitenkin, että lukutaidottomalla on oltava oppaana kirjastossa joku, jolla on avoin mieli ja uskallus tarttua sellaisiinkin kirjoihin, jotka eivät lasta itseä houkuttele. Sikäli siis yritän lainata mahdollisimman paljon erilaisia kirjoja. Usein kirjakassi(e)n sisällöstä osa jää lukematta. Se ei haittaa. Se, että vielä kotonakin on runsaasti valinnanvaraa, helpottaa suuresti lukemisen valitsemista. On myös ihanaa, ettei tarvitse lukea koko viikkoa samaa kirjaa uudelleen ja uudelleen. Kaikkia kirjoja ei edes tarvitse lukea, niitä voi vaan selailla. Varsinkin askartelu- ja liikuntakirjat ovat meillä hittejä, niitä lapsi jaksaa tutkia jo ihan itsekseenkin.

Tässä analyysi yhden satunnaisotoksella valitun 4-vuotiaan lukumausta, näin etäältä seurattuna ja vierestä analysoituna:

Mikä kelpaa? 

Selkeät, kirkkaat kuvat. Kuvat ovat oikeastaan karkeasti arvioiden 80-prosenttisen tärkeintä. Olisi hyvä, jos joka sivulla olisi kuva. Kaunis, paljon kielikuvia sisältävä teksti. Tarina, jonka aiheena on perhe, matkustaminen, koulu, leikkiminen tai askartelu. Parasta on, jos päähenkilö on omanikäinen tyttö tai vielä parempaa, koululainen. Etsi kuvasta -kirjat.

DSC_1130

Mikä ei kelpaa? Runot, lorut, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pelottavat kuvat (pimeät kuvat, kuvat ketuista ja susista, terävistä hampaista, lohikäärmeistä, dinosauruksilla tai karhuista). Liian abstraktit aiheet, liian fantasiaa mukailevat teokset. Äänikirjat. Epäselvät, liian taiteelliset kuvat. Kuvattomat kirjat.

4-vuotiaan lempikirjoja:

  • Mintut
  • Vantut
  • Vaahteramäen Eemeli
  • Melukylät
  • Päiväkoti Heippakamu -sarja
  • Puhelias Elias
  • Tämä vai tuo -sarja?
  • Oppi ja Ilo -sarjan kirjat
  • Peppi Pitkätossu (yleensä sarjakuvina)
  • Yökirja
  • Perttu-sarja
  • Veera Virtanen ja esikoulu (sekä muut Virtanen-sarjan kirjat)
  • Putti-sarja
Alle kouluikäiset · Käännöskirjat

Kertomus Ellenistä ja omenapuusta

Tavallista, realistista ja onnellista arkea eletään Catarina Kruusvalin kirjoittamassa ja kuvittamansa lastenkirjassa Ellenin omenapuu. Kirjassa seurataan Ellenin ja hänen ystävänsä Kallen pihaleikkejä vuodenkierron aikana. Puutarha tarjoaa loistavat kulissit leikkeihin, onhan siellä leikkimökki ja hiekkalaatikko, tilaa juosta ja temmeltää. Omenapuu on kuitenkin mielikuvitusleikkien ydin, se voi olla kiipeilyteline, piilopaikka ja salamaja.  Vuodenajat vaihtuvat, lapset leikkivät puussa ja sen ympärillä. IMG_0745

Syksy vaihtuu talveen. Perheessä syödään puun tarjoamia hedelmiä vielä talvellakin. Yhtäkkiä koittaa myrsky, joka tuhoaa puun pelkäksi risukasaksi. Ellenin äiti lupaa leikkipaikkaan ikävöiville lapsille, että pihaan istutetaan uusi puu. Suru hälvenee, kun lapset saavat seurata taimen istutusta, puun kasvua isommaksi ja lopulta ensimmäistä sadonkorjuuta.

IMG_0746

Catarina Kruusvalin kuvitus tuo heti mieleen Ilon Wiklandin kuvituksen Astrid Lindgrenin kirjoista. Vinot vanhat puutalot, rönsyilevät puutarhat ja iloisina säässä kuin säässä touhottavat lapset heijastavat lapsilukijalle tuttuja ja turvallisia välähdyksiä hyvin samankaltaisesta arjesta kuin jossa itse elämme. Lapsesta on hauska seurata, miten piha muuttuu kuvissa vuodenaikojen mukaan. Kuvat ovat selkeitä ja isoja, niissä on rauhallinen ja lämmin tunnelma. Ellenin omenapuu kuvaa lapsuutta juuri sellaisten asioiden kautta, joita toivoo omien lastensakin myöhemmin muistavan. Sen, että oli ihan tavallista, puutarhassa sai kiipeillä puuhun ja myrsky-yönä voitiin leiriytyä siskonpetiin kuuntelemaan sateen vihmomista ja tuulen ulvontaa.

Kirja:

Catarina Kruusval: Ellenin omenapuu, kustannusosakeyhtiö Tammi 2006. Suomentanut Tittamari Marttinen

Matkat · Uncategorized

Minimatka Tukholmaan

Matkustimme heinäkuussa Tukholmaan, kuten ilmeisesti puoli perheellistä Suomea. Taisimme kuulla suomea joka paikassa ruotsia enemmän. Aikuisiän reissuni ovat aiemmin suuntautuneet lähinnä Södermalmille opiskeluaikoina, jossa notkuimme kutkuttavan trendikkäissä kuppiloissa, hamstrasimme päheitä second hand -aarteita kirpputoreilta ja törsäsimme levykauppoihin. Oi aikoja! Tukholman muut osat ovatkin sittemmin jääneet vieraiksi.

Tiiviisti ohjelmoidut 48 tuntia sujuivat aika mutkattomasti, kiitos täydellisen päivänpaisteisen sään ja kavereilta lainattujen tuplarattaiden. Ilman rattaita ja vesisateessa, olisimme olleet pulassa.

Pääkohteemme oli Junibacken, Barbro Lindgrenin satumaailma. Kuvitelmissani vollottaisin tunteikkaasti satujunassa ja lapset riemuitsisivat Pepin talosta. Oikeasti satujuna sai aikuiset hymyilemään ja lapset pelkäämään, hersyvimmän kikatuksen jälkikasvusta sai aikaan Junibackenin pihan liukumäki. Aikuiselle paikka tarjosi herttaisessa sirkusteeman ympärille rakennetussa kahvilassa oikein hyvää kasvisschnitzeliä. Sormi meni suuhun kirjakaupassa, josta olisi löytynyt älytön määrä tuliaisia, niin leluja kuin kirjojakin. Harmi, että suurin osa kirjoista oli (luonnollisesti) ruotsiksi, suomeksi oli vain Astrid Lindgrenin tuotantoa, jota toki saa kotimaastakin.

IMG_0757

Urhoollisesti suoritimme hotellinotkumisen sijaan vielä reissun Skanseniin satumaailmaan jälkeen. Skansenin valtavalla ulkoilmamuseoalueella saisi kulumaan koko päivän, meiltä alkoi virta loppua jo alkuillasta. Nähtävää ja tekemistä on ihan kaikenikäisille, on tivoli, akvaario, kotieläinpiha ja ne kaikki huikeat museokohteet. Meillä pienempi napero nukkui lähes koko Skansenin ajan, joten isompi sai kiertää tivolilaitteita koko rahan edestä ja vanhemmat notkua hetkisen kahvilla karusellin vieressä.

Sikeiden yöunien jälkeen esitin perheelle toiveen Moderna Museetista. Löntystelimme sinne kuopuksen nukkuessa. Moderna Museet osoittautui oikein toimivaksi kohteeksi, sillä siellä on runsaasti ilmaisnäyttelyitä, rattaat saa ottaa mukaan ja lapset on huomioitu monessa asiassa. Matkan uuvuttama 2-vuotias nukahti tosin taas rattaisiin, joten kiersin ilmaisnäyttelyt ja Marie-Louise Ekmanin maksullisen näyttelyn esikoisen kanssa. 4-vuotias pääsi ilmaiseksi ja saimme matkaan mukaan laminoidun tehtäväpaketin, joka kannusti lasta kiertämään valtavissa saleissa. Tehtäväpakettia sai suorittaa ihan omaan tahtiin. Paketissa oli lähinnä kysymyksiä, joita vanhempi voi pohtia yhdessä lapsen kanssa. Lapsen piti valita eri saleista kiinnostavin teos, teos josta piti keksiä mahdollisimman monta kuvailevaa sanaa, veistos, jonka mukaan asettuisi tilaan itse ja muuta vastaavaa. Kierroksen jälkeen laminoitu paperi palautettiin ja lapsi sai palkkioksi pienen muovailuvahapaketin, josta hän oli ikionnellinen. Aulassa sai piirtää mielin määrin ja museon ravintolan valtavista ikkunoista näki merelle. Ruokailu olikin äärimmäisen rauhallinen, koska lapset tuijottelevat laivojen lähtöjä ja saapumisia.

IMG_0760.jpg

Lasten ykköstoive reissulle oli leikkipuisto. Yhteisten kohteiden koluamisen jälkeen googlettelin, tarjoaisiko Tukholma meille vielä jotain erityistä. Kyllä! Palasimme lähtöiltana Södermalmille aistimaan astetta boheemimpaa meininkiä. Ruokailujen lomassa retkueemme Bryggartäppaniin, leikkipuistoon, joka on 1800-luvun Södermalmia mukaileva minikaupunki. Puisto oli söpö ja tietty tosi lindgrenmäinen. Tavanomaisten kiipeilytelineiden sijaan puisto tarjosi lukuisia piilopaikkoja ja enemmän mielikuvituksen varaan jättäytymistä, mitä kaikkea noissa puitteissa voikaan leikkiä! Oli sepän pajaa, leipomoa, suutaria, huussia ja hevonen rattaineen. Kioskista sai täyttää vesipulloa ilmaiseksi mielin määrin ja ostaa kahvin kylkeen vaikka cashew-maitoa.

Bryggartäppan löytyy osoitteesta Bjurholmsgatan 1 A, Södermalm.

Kahden päivän kohellus oli aika täyteen ladattu paketti, josta palautuminen vei yhtä paljon aikaa kuin matkaan itseensä käytimme. Matkan välttämätön paha on risteilyosuus, joka onneksi taittui melko mutkattomasti yöunien aikana. Seuraavalla kerralla saattaisimme taipua airbnb-varaukseen, jotta aikataulu olisi väljempi. Ihanahan se on, tuo Tukholma.

Ruokaloikka · Uncategorized

Kauha kädessä

Arjen loppu häämöttää huomisessa. Viimeiset päivät ovat olleet hektisiä kuistin remontin, päiväreissujen ja lasten syystamineiden päivityslistan kanssa. Luettu on, mutta lähinnä lapsille rutiinisatuja iltaisin, omasta hyllystä useampaan kertaan tuttuja teoksia.

IMG_0737

Teen kaksi asiaa joka päivä: luen jotain ja teen ruokaa. Aika usein asetelma on sellainen, että minä hoidan ruoan pöytään kaupasta asti, mies taas hoitaa tiskit ja pyykit. Oli kyse mistä tahansa, harrastuksesta, mekoista tai lomakohteista, kyllästyn nopeasti ja kaipaan uusia ideoita. Sama pätee ruokaan, en jaksa syödä samaa joka viikko, vaikka lapset aina kaipaavatkin bataattikeittoa ja pinaattilasagnea. Meillä on tietyt vakiruoat, joita arkena syömme, mutta aika paljon pyrin kokeilemaan uutta. Uuden kokeileminen on kuitenkin aika haastavaa, sillä lapset mielellään syövät tuttuja makuja.

Huomasin, että Sara Ask ja Lisa Bjärbo ovat tehneet jatko-osan vuosi sitten ilmestyneelle Kasvisruokaa koko perheelle -kirjalle. Varasin heti Lisää kasvisruokaa koko perheelle –kirjan ja sainkin sen käsiini muutamassa päivässä. Meillä syödään vain parina päivänä viikossa lihaa tai kalaa. Kanaa en juuri käytä, lihassa suosin poroa, hirveä tai karitsaa, vaikka yhtälailla näihin ei-niin-tehotuotettuihin eläimiin liittyy eettisiä ongelmia. Mereneläviä ja katkarapuja käytämme myös viikottain, pyrin ostamaan ahvenia tai kuhaa sekä MSC-sertifioituja tuotteita. Ajoittain haastavaa on olla lakto-ovo-vege-perhe, sillä lapset eivät juuri perusta tuoreista kasviksista tai epäilyttävistä kesäkurpitsan paloista ruoassaan.

IMG_0749

Lisää kasvisruokaa koko perheelle sisältää ihania synninpäästövinkkejä. Mikä huojennus nirsojen vanhemmalle lukea, että soseutettu tai paseerattu tomaatti on tutkimusten mukaan tuoretta terveellisempää. Ask ja Bjärbo kirjoittavat, että tomaattisäilykkeiden kuumennuksen vuoksi tomaatista saatava lykopeeni (antioksidantti) imeytyy paremmin elimistöön. Kirjassa on myös monia vinkkejä linssien käyttöön, joilla ateria saadaan ravitsemammaksi. Linssejä voi esimerkiksi lisätä lettutaikinaan, ihan kuten lehtikaaliakin. Ystäväni vinkkasi taannoin myös, että perheen pienille tarjottavaan pizzaan voi huomaamatta ujuttaa linssejä tomaattikastikkeessa.

Myönnän, että mieleni uskottelee edelleen raakojen kasvisten olevan kypsennettyjä terveellisempiä. Kirja oikaisee tämänkin väitteen, sillä sen mukaan elimistön on helpompi omaksua kypsennettyjen kasvisten ravintoaineita, vaikka antioksidantteja häviääkin kuumennusprosessin aikana.

Kirjassa on ihania ideoita koko loppuvuodeksi, joten aihetta mitä syötäisiin tänään -kriisiin ei pitäisi olla. Rakastan juustoja, joten valitsin ensimmäiseen kokeiluun halloumistroganovin. Stroganov sanana vie muistot kouluruokailuun, eikä sinänsä herätä suuria odotuksia. Halloumi on kuitenkin ihanaa, ja riisiä lapset suostuvat syömään aina. Ateria ei näytä kovin kummoiselta, mutta älkää antako sen hämätä. Maku oli kuitenkin erinomainen, eivätkä lapset edes huomanneet pehmeiksi keitettyjä linssejä kastikkeen joukossa.

Halloumistroganov neljälle 

Näitä tarvitset:

  • riisiä neljälle
  • 1 dl kuivattuja punaisia linssejä (hups, meni kaksi desiä)
  • 200 g halloumia
  • 2 porkkanaa (noin 140 grammaa)
  • 1 keltasipuli
  • rapsiöljyä paistamiseen (käytin ihan kaapista löytyvää oliiviöljyä)
  • 2 rkl tomaattisosetta
  • 2 dl paseerattua tomaattia
  • 1 kasvisliemikuutio (jättäisin seuraavalla kerralla pois, halloumi on sen verran suolaista)
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 1 tl kidesokeria (voi jättää pois)
  • 2,5 dl ruokakermaa (suosin kaurakermaa)
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • suolaa ja pippuria (en lisännyt enää suolaa)
  • Lisukkeeksi salaattia, kirjassa suositellaan rukolaa, maissia ja tomaattia

Mitä teet:

  1. Keitä linssejä noin 10 minuuttia. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Pilko halloumi 1 sentin kokoisiksi paloiksi, suikaloi porkkana ja hienonna sipuli. Kuullota aineksia öljyssä pannulla hetkisen verran.
  3. Lisää muut aineet, paitsi keitetyt linssit. Hauduta hetki pannulla. Lisää sitten linssit mukaan. Mausta maun mukaan.
  4. Kun riisi on valmis, tarjoile.

IMG_0753.JPG

 

Ohjeen mukaan ruoanvalmistukseen pitäisi mennä maksimissaan puoli tuntia, mutta meillä kyllä venähti 40 minuuttiin esivalmistelujen kanssa. Kasvisliemikuution jättäisin pois enkä lisäisi suolaa, sillä halloumista tulee makua ihan riittävästi. Mielelläni lisään tämän viikkoruokalistan vakiorepertuaariin. Kaksivuotias varmisteli ruokaillessaan: “Onko tätä lisää, jos minulta loppuu?” Suosittelemme, sekä kirjaa inspiraatioon että tätä mainiota ruokaa.

Vinkki: Keitä linssejä hiukan enemmän kuin tarvitset. Voit tehdä niistä pastakastikkeen tai heittää ne lettutaikinan joukkoon.

Kirja:

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle, Gummerus 2017.

Uncategorized

Lukemisesta ja hengittämisestä

IMG_0645

Keittiön ylälaatikossa minulla on kultakantinen muistikirja, johon olen jo vuosia listannut kaikki lukemani kirjat. Ajattelen, että ehkä, toivottavasti ja mahdollisesti, lapsensi tutkivat aikuisena, mitä heidän äitinsä on lukenut. Päiväkirjoja ei ole olemassa viime vuosilta, joten lukemani kirjat paljastavat asioita, joista olen kiinnostunut.

Olen kultaisen kirjani sisällöstä tarkka. Sinne pääsevät vain romaanit ja runokirjat, jostain syystä harvemmin listaan lukemiani tietokirjoja, self help -hömppää tai keittokirjoja. Olen aika hajamielinen, mutta kirjallisuuden suhteen muistini on pettämätön. Muistan lukemani kirjat ja lukemista odottavat kirjat, muistan kirjojen kannet ja kirjailijoiden nimet, joiden teoksiin en ole vielä ehtinyt tutustua. Lukeminen on ajattelemista ja hengittämistä, sen avulla tarraan maailmaan kiinni.

Kun esikoiseni syntyi, imetin yöt ja päivät läpeensä. Luin 26 kirjaa. Sama toistui kaksi vuotta myöhemmin, kun kuopus syntyi. Silloin luin 15 kirjaa, ensimmäisen kokonaisen kirjan pääsin loppuun maaliskuussa, mutta se oli sentään Tikli. Yhtälö oli mahdoton. Esikoinen ei nukkunut päiväunia, kuopus heräsi pahimmillaan 45 minuutin välein öisin vaatimaan maitoa. Jos esikoinen malttoi katsoa päivällä lastenohjelmia, yritin nukkua. Tärkein lukemani kirja oli vuonna 2016 Ina Westmanin Syliin, jossa todettiin: “On kahdenlaisia äitejä, niitä, joiden lapset nukkuvat, ja niitä, joiden eivät nuku.” Lukeminen olisi ollut tapa levätä, olla hetki yksin omien ajatustensa kanssa, mutta hetket lukemiseen olivat edelleen parempien yöunien tuolla puolen, ulottumattomissa.

En ole vuosikausiin lukenut yhtä vähän kuin tänä vuonna. Lista on säälittävän lyhyt, 1,5 kirjaa kuukaudessa. Käyn kirjastossa vähintään kaksi kertaa viikossa, toki lainaan erityisesti lapsille, mutta joka kerta tuon jotakin myös itselleni. Useimmiten oma pinoni jää lukematta. Aamuisin yritän lukea sanomalehteä lattialla. Kuopus parkkeeraa takapuolensa lehden päälle. Kun kuopus nukkuu päiväunia, on askarreltava esikoisen kanssa. Toki luemme silloin myös lastenkirjoja. En edes aloita työelämän ja arjen yhdistelmästä, sellaisesta risteyskohdasta elämässä, jolloin ruokatuotteiden pakkauseloisteiden lukemiseen keskittyminen alkoi muistuttaa lyyristä riemujuhlaa.

 

IMG_0644

Lukuaika on aika illalla klo 21 jälkeen. Aikaa on vähän, sillä seuraava päivä alkaa pahimmillaan 05. Päivän aikana voin halutessani kyykätä kahvakuulan kanssa hiekkalaatikon reunalla, leipoa taapero repussa tai karata tunniksi joogaan, mutta lapset eivät kestä sitä, että äiti katoaa kirjaan. Olen siis viime vuosina lukenut kasoittain blogitekstejä ja aikakauslehtiä voidakseni hengittää printattua sanaa, lähinnä siis antautunut lukemisen pikaruokakulttuurille. Malttamattomana odotan aikaa, jolloin kuopuskin tuntee Pikku Kakkosen vetovoiman ja liimaa pyllynsä siskonsa viereen edes puoleksi tunniksi.

IMG_0646

Parhaillaan luen Yanagiharan Pientä elämää jossain sadan sivun tietämillä. Iltaisin olen kertakaikkiaan aivan liian väsynyt pystyäkseni uppoutumaan tarinaan.  Aloitin tiiliskiven rinnalle Selja Ahavan Eksyneen muistikirjan, jota en ollutkaan luuloistani huolimatta lukenut. Haluan lukea -listalla on seuraavaksi muun muassa lisää Riitta Jalosta ja Tove Janssonin Haru, eräs saari. Eniten odotan, että Monika Fagerholm kirjoittaisi taas lisää.

Luettujen kirjojen lista puolen vuoden ajalta on vaatimaton. Tänä vuonna voisi sanoa, että laatu todellakin korvaa määrän. Mitä enemmän lukee, sitä harvemmin nykyään löytää vastustamattomia, unohtumattomia seikkailuja, joista ei halua päästää irti. Tämän vuoden listalta suosittelen varauksetta ihan kaikkia lukemiani kirjoja. Ajan ollessa kallisarvoista, sitä ei enää tuhlaa mitäänsanomattomiin joutavuuksiin.

 

Vuonna 2017 luetut:

  1. De Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
  2. Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
  3. Malmqvist: Joka hetki olemme yhä enemmän elossa
  4. Hubara: Ruskeat tytöt
  5. Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
  6. Itkonen: Minun Amerikkani
  7. Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna
  8. Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
  9. Vanhatalo: Keskivaikea vuosi
  10. Garcia & Miralles: Ikigai: pitkän ja onnellisen elämän salaisuus
  11. Jalonen: Kirkkaus
Alle kouluikäiset · Kotimainen kirjallisuus

Kolme hihityttävää kertomusta

DSC_1003

Mirva Niinisen Sehän on pikkuapina! pitää sisällään kolme kertomusta: Pikkuapina leipoo kakun, Pikkuapina piirtää taulun ja Pikkuapina ei saa unta. Pikkuapina on ihan hassu höseltäjä, joka ryhtyy idean saatuaan tuumasta toimeen, mutta ei aina tule ajatelleeksi suunnitelmiaan loppuun asti. Pikkuapinan koheltaminen tekemisestä toiseen muistuttaa pienen lapsen leikkimistä, yhtä vähän kummallakin on keskittymiskykyä.

Säntäilevä pikkuapina naulitsee leikki-ikäisen paikoilleen hihittelemään. Huomaan, että kirja on poikkeuksellinen, sillä sen huumori avautuu pienelle lukijalle hyvin, toisin kuin vaikkapa Tatu ja Patu, joiden kommelluksista läheskään kaikki ei tule vielä neljävuotiaalle ymmärretyksi.

DSC_1015

Pikkuapinan seikkailuissa syödään paljon banaaneja, leivotaan ystävälle kakku (joka palaa pohjaan), maalataan hännällä ja houkutellaan unta rutiinien avulla. Tarinat loppuvat perinteiseen “sen pituinen se” -lausahdukseen, jota onneksi ei lastenkirjoissa enää juuri käytetä. Niinisen teksteissä se tuntuu kuitenkin olevan perusteltu tehokeino, se lopettaa Pikkuapinan kohelluksen kuin seinään.

Kirjan parasta antia ovat ehdottomasti Hannamari Ruohosen hullunkuriset kuvat, joista välittyy Pikkuapinan uskomaton tahti loikkia asiasta ja askareesta toiseen. Mirva Niinisen tekstissä lauseet alkavat välillä yhdeltä aukeamalta ja loppuvat seuraavalle. Välillä tekstiä tehostetaan kolmen pisteen ajatuskatkolla, kun Pikkuapina siirtyy hommasta toiseen. Erittäin onnistunutta kirjassa on erilaisten fonttien käyttö, kun jotakin asiaa halutaan painottaa. Kun kirjaa lukee lapselle ääneen, vaihtuva fontti toimii lukijalle merkkinä voimistaa tai hidastaa lukunopeutta tai muuttaa äänenpainoja tietyissä kohdissa. Teksti kulkee tehokeinojen avulla rytmikkäästi eteenpäin.

DSC_1025

Humoristiset tarinat Pikkuapinasta saavat vatsan kuplimaan naurusta. Kirja virittää hyvälle mielelle ja saa himoitsemaan banaanilettuja.

 

Kirja:

Mirva Niininen ja Hannamari Ruohonen: Sehän on pikkuapina! Wsoy, 2016.